Syksyn etenemistä

Syksy on saapunut ja luonnon kauniit värit myös sen myötä. Innostukseni jäljestykseen nousee aina näin syksyn tullen ja nytkin olen jo kolmesti tehnyt verijälkeä poikien kanssa. Hauska nähdä miten erilaisia nämä koirat ovat tässäkin asiassa. Siinä missä Kamu porskuttaa tasaisen varmasti vailla minkäänlaisia apuja, Roki on hyvin ohjaaja pehmeä ja sellainen huolimattoman vilkas.

Roki on tosiaan tehnyt verijälkeä vasta tänän syksynä ensimmäisiä kertoja. Aluksi tein noin 800m jäljen, jossa desi verta laimennettuna puoleen litraan vettä. Ilman mitään sen kummempia makauksia tai muuta suoritettiin tämä jälki oikein kunniakkaasti läpi. Samoiten seuraava aika samantyyppinen, ehkä hieman pidempi.

Perjantaina kuitenkin innostuin tekemään reilusti pidemmän, miltein kahden kilometrin jäljen. Roki on ajanut pitkiä jälkiä ennenkin, joten oletin sen selviytyvän tästä ihan kunnialla. Reitti oli välillä metsäinen ja välillä sellaista niityn tyyppistä. Tuuli oli sopivan pehmeä ja tällä kertaa jälki vanheni reilun puolituntia.

Roki oli aika energisellä tuulella ja metsässä liikkui muitakin koiranulkoiluttajia. Jäljelle se lähti pienen alku rauhoittumisen jälkeen hyvin. Hetken päästä aloin miettiä, seurasiko Roki hetki sitten näkemäni koiran jälkeä vai oliko se oikeasti tekemälläni jäljellä. Jälkikäteen ajateltuna se ehkä teki vähän kumpaakin, sillä se pysähtyi merkkaamaan pari kertaa.

Noin jäljen puolessavälin ohitettuamme pientä puutarha-aluetta Roki sai kauhean raivohaukku episodin eräälle naiselle, joka tavalliseen tapaan kuokki kukkapenkkiä. Sain taas hävetä koiran kohtausta ja otin sen napakasti sivulle ja käskin lopettaa. Käytös alkoi ja loppui ihan yhtä nopeasti ja koira lähti taas työskentelemään hyvin. Itseäni tilanne jäi kalvamaan ja oikeasti olin hieman hermostunut. 

Loppumatkasta Roki hukkasi jäljen kaksi kertaa. Se meni kovin levottomaksi ja olin jo oppinut tunnistamaan sen huolestuneen mielentilan kun jälki hukkui. Koira alkaa hieman hutiloiden tarkastelemaan eri ilmansuuntia löytääkseen jälleen oikean hajun ja siinä kohtaa minun kannattaa olla vain rauhallisen kärsivällinen. Etsijäkoira hommien takia Roki on saanut käyttää myös ilmavainuaan (joka on sille kovin luontaista) ja se tekee hallaa hieman tällaiselle "maavainu lajille". Ainakin Kamuun verrattuna Roki hutiloi aina sillon kun se yrittää alkaa oikomaan ilmavainun avulla.

Loppujen lopuksi päästiin jäljen loppuun ihan hyvin, mutta kyllä mulle jäi vähän tahmea kuva koko jäljestä. Täytyneen tehdä helpompi tulevalla viikolla ja katsoa mihin suuntaan etenemme. Minulla on haaveissa viimeistään ensi keväänä aloittaa ihan puhdas metsäjälki pk-kokeita silmällä pitäen ja siksi Rokin täytyy nyt oppia menemään huolellisemmin nenä maassa.

⭐⭐⭐

Syksyn mittaan olen käynyt valokuvaamassa hieman muidenkin koiria kuin vain omiani. Todella piristävää kun on vähän erilaista perspektiiviä ja minulla uudistui tässä alkusyksyllä kameran runkokoin. Aiempi D3s:ni hajosi ja nyt tilalla on uusi Nikon D750. Hieman opetteluahan se vaatii mutta olen erittäin tyytyväinen tähän kevyempään runkoon, joka piirtää äärimmäisen tarkkaan. Tekstin lopussa muutama kuva teillekin näytille, asianomaisten luvalla tietenkin.