maanantai 25. joulukuuta 2017

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Yhden aikakauden päätös



Viime viikonloppuna kisailtiin titteleistä jälleen Pasilan messukeskuksessa, tällä kertaa kolmena päivänä. Koko viikonloppu oli yhtä voittojuhlaa Gentle Miracle`s-kennelille, sillä tyhjin käsin ei tarvinnut kotiin lähteä. Perjantaina titteleitä kahmittiin yhteensä kolme kappaletta!

Olin ilmoittanut Kamun veteraaniluokkaan lauantaille ja sunnuntaille sillä ajatuksella, että messariin saisi tämä uramme päättyä. Lauantain pohjoismaiden voittajassa valkkareita tuomaroimassa oli tarkkasilmäinen Tom Kankkonen. Pidin kovasti tuomarin tyylistä, vaikkei Kamu häntä miellyttänytkään liian suoran lavan ja viiston lantion vuoksi. Tuloksena meille tuli erittäin hyvä ja luokka kolmonen. Tittelit tuli kuitenkin miltein samaan perheeseen, kun veli-Diesel juoksi itsensä ROP-veteraaniksi. 

Vasemmalla kaksi Rokin sisarusta Gizmo ja Mila, sekä oikealla Kamun sisarukset Nuka ja Diesel.
Onnea Maarit KASV2 ja KP!


Meillä oli myös pohjoismaiden kauneimmat valkkarin pennut lauantaina! Kamun ja Lilan pennut nappasivat ROP (Bonny) ja VSP (Kuura) tittelit yläkerran pentunäyttelyssä. Onnea Oili!



Sunnuntai valkeni aina yhtä nopeasti ja vuorossa valkkareilla oli venäläinen tuomari. Rouva piti sellaista tahtia, että miltein ei perässä pysynyt. Kohta huomasimme olevamme taas kehässä ja yön aikana koirani oli muuttunut jälleen erinomaiseksi. Tämä tuomari arvosti koirassa kokoa ja muhkeutta. Vaikkei Kamu mikään suuri ole, niin tulos yllätti minut tasokkaassa porukassa: ERI1, SA, VEK1, VSP-VET, PU3 → VETERAANI VOITTAJA 2017




Lopulta olimme jälleen kasvattajaryhmässä ja ykkössija napsahti heti kättelyssä. Koirat alkoivat olla jo koko viikonlopun koitoksesta kovin puhkipoikki, mutta meillä on vahva perinne juosta isossa kehässä joka vuosi. Vaikka sitten se kunniakierros.

Päivä venyi iltaan saakka. Ainoa asia, josta koirani veteraaniksi tunnistin, oli se ettei velipojalle jaksettu murputtaa enää niin paljon kuin nuoruusvuosina. Pojat esiintyivät kasvattajaryhmässä jopa rintarinnan. Menestystä ei tietenkään isossa kehässä tullut, mutta sinnikkäästi me jaksetaan tuoda sinivalkoista GM-teamia esille. Ehkä se joskus vielä huomataan isossa kehässäkin?

Illan päätteeksi otettiin stadilla vielä muutamat poserauskuvat kasvattajaryhmästä ennen kotiin lähtöä. Viikonloppu oli ollut menestyksekäs, sillä uusia titteleitä GM-teamiin tuli yhteensä viisi kappaletta. Lisäksi Maarit oli kahtena päivänä ROP-kasvattaja. Aivan mielettömästi onnea!


⧫⧫⧫⧫

Olin päättänyt, että messari jää Kamun viimeiseksi näyttelyksi. Junnu vuosina sieltä aloitettiin titteleillä ja sinne me nyt veteraanina samoin lopetamme. Oli hienoa juosta Kamun emän kanssa kaksi vuotta sitten kolme uutta titteliä ja miltein yhtä hienolta tuntuu nyt. Minulla on koira parhaassa veteraani-iässä, mutta ei me olla mikään näyttelykaksikko. Kumpikaan meistä ei nauti näyttelyistä niin paljoa kuin muusta yhteisestä tekemisestä, joten näiden saavutusten myötä on ilo antaa tilaa nuoremmille.

Kamun kanssa sertit tulivat aikoinaan rytinällä. Ensimmäisestä junnunäyttelystään se kahmi myös ropin ja sai roppakaupalla kehuja. Ennen avointa luokkaa meillä oli neljä sertiä kasassa, vaikkei kierretty kuin neljä isompaa näyttelyä. Avoimeen luokkaan ennätimme kahden vuoden ja viikon iässä hakemaan se viimeinen tarvittava serti luonnetestiä varten. Ja sieltähän se tuli. Valion titteli koristi nimeä alle 2,5-vuotiaana.

Tämän koiran kanssa on ollut helppo kiertää maata ja harrastaa. Olen saanut Maaritilta parhaan koiran ja haluan antaa sille parhaan elämän. Kamun näyttelyura päättyi, muttei yhteinen tekeminen siihen lopu. Koiralla on vielä paljon annettavaa tuleville jälkeläisilleen, harrastuksille ja omalle perheelleen.

Kiitos yhteisistä muistoista A-pentueen kanssa näyttelyretkillä! 








FI MVA HejW-10 VV-17 BH TK1 
GENTLE MIRACLE`S ARCTIC SNOW