tiistai 30. heinäkuuta 2013

Onnea parhaalle ystävälle - neljä vuotta on kulunut


"Muistatko ystävä pentuuttain
olin suloinen karvakeräsi vain.
Söin kenkäsi, ehkäpä toisenkin
ja tein jälkeni tuolisi jalkoihin.

Oli lätäkkö siellä ja toinen täällä
en muistanut tehdä sitä lehden päällä.
Aina huolella hajustin mattosikin,
kerrassaan tempuin niin taitavin.

Et arvannut, silloin ikää kun saan
nämä temppuni jäävät jo unholaan
ja kun suureksi varttuu pentu tää
on älyä täynnä sen pienoinen pää.

Silloin huomaat sen jo sinäkin
olen aarteesi rakkain ja parahin.
Niin vierivät vuoteni verkalleen,
niistä vuosista muistojen kirjani teen.

Omaa tehtävää rinnallas suoritan vaan
sen huomaan, - hellyytes tuntea saan.
Niin rikas on kaikki eloni tää,
kauniit aatokset sitä vain siivittää,
jos ansiot pienet, tai suuretko lie,
se tässä ei kuitenkaan tärkeintä lie."

Treeniä ja lisää pitäis saada!


Me ollaan treenien suhteen vähän hölläilty, mikä ei ole yhtään hyvä asia jos ajattelee elokuun tavoitteita! Pakko kuitenkin kirjoittaa viime maanatain bh-treenistä, sekä tiistain toko treenistä. Niin kun kaikki varmaan tietävät, 25.8 on meidän seuralla toko kisat, jotka toimivat samalla seuranmestaruuksina. Kamu on ilmoitettu voittajaan ja Kehvelsson avoimeen luokkaan. En tiedä miten ehdin saada ne kisakuntoon, mutta toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato.

Elikkäs viime maanantaina olimme Kefen kanssa ekaa kertaa BH-treenissä. Montakohan vuotta siitä onkaan kun Kamun kanssa BH käytiin läpi suorittamassa? En muista, mutta pieni jännitys nousi treeneissä ilmaan, sillä koe olisi jo 31.8. Minun vuoden just täyttänyt rutkula, miten se selviytyyy? Mahdottoman pitkät seuraamiset ja mieletön paikkamakuu... Oun Nou! Treeneissä Kefe oli vähän väsynyt, se oli rällännyt kolmatta tuntia pellolla Kamun kanssa ennen treenejä, ehkä sillä oli osuutta asiaan. Seuraaminen oli vaisu ja koira ei oikein ollut täysillä mukana, vaan suoritti aika lailla tönkösti. Henkilöryhmä meni ekakertalaiselta ihan ok, vähän se katteli et mitä noi ihmiset paikallaan heiluu mut ei ottanu mitään painetta. Sit liikkeestä istumista otettiin, johon oli Kamun ajoista tullut sellainen muutos, että ohjaaja pysähtyy ennen käskyn antamista. Tämä on tokokoiralle aika helppo, koska seuraamisen yhteydessähän on pysähdyksestä istuminen. Eli tämäkin meni ihan ok. Sitten se minun pelkoni, paikkamakuu. Ajattelin, ettei Kefe millään malta olla pitkää aikaa paikallaan toisten treenatessa ja palkatessa koiriaan. Noh, turhaa oli mun mielikuvitukset, sillä koira napotti kuin tatti paikallaolossa eikä korvaansa lotkauttanut vaikka pallot lenteli kentällä ja koirat rälläsi niiden perässä. Hieno musta!

Sitten tiistaina suuntasimme kilpailevien tokotreenilöihin. Minulla molemmat pojat mukana tälläkertaa.  Kamu ekana vuorossa, tehtiin ruutu, tunnari ja luoksetulonpysäytykset. Luoksetulossa stopit valui, mutta tätä ennättää treenata. Ruutu oli hieno, vaikka palkkaa käytettiin paljon, niin poika oli selvästi hoksannu ideaa! Sitten kokeiltiin tunnaria siinä mielessä, että Teijakin (treenas meidän kaa) näkee miten Kamu tuo kaikki kapulat tai muuten vaan minkä sattuu... Tehtiin nyt ekaa kertaa niin, että Teija vei kapulat ja se oma oli tietty siellä seassa. Sitten lähetin Kamun hakee, sinne se meni, haisteli tarkkaan ja nappasi oman kapulan! MITÄ IHMETTÄ! Tämä on ollu tuolle noutohullulle se kauhein liike, kun se vouhottaa tuoda monta kalikkaa, vaan nyt se onnistui. Me palkattiin koira hyvin, mutta rauhallisesti. Sit se sai mennä autoon huilimaan.

Kefelle valitsin myös kolme liikettä, seuraaminen, luoksetulo ja hyppy. Nyt oli koiralla taas tatsia entiseen malliin, seurasi hienosti. Virtaa oli hieman liikaa, vähän pomppuja siellä täällä, mutta se pitää ottaa kisoissa huomioon, että seuruuttaa ennen kehään menoa. Luoksetulossa poika jo ennakoi pysähdystä, joten treenaan nyt perus luoksetuloa ja pysäytystä erikseen. Hyppy sujui myös hyvin, vaikkei sitä juurikaan olla treenattu. Ennen yksilöliikkeitä suoritimme reilun kolmen minsan paikkamakuun, jossa laitoin Kefe tarkoituksella keskelle, että molemminpuolin oli koirat. Hyvin meni porukassakin, vaikka ekaa kertaa treeneissä oltiin täysi aika piilossa. Hieno mies siis! Nouto ja kaukot ovat tällä hetkellä ne keskeneräiset liikkeet.

Treenit menivät siis kokonaisuudessaan erittäin hyvin. Tänään mennään tokoilemaan taasen ja huomenna Kamu pääsee synttäreiden kunniaksi VePettämään. Niin se vaan on kohta neljä vuotta hurahtanut tuon valkoisen kanssa! :o


tiistai 23. heinäkuuta 2013

Valkkari Belgi - Belgi Valkkari


Itseppähän kinusin aiheita blogipäivityksiin ja tässä se nyt tulee. Roosan aihe rotuvalinnasta kiinnosti, sillä siitä en kovin syvällisesti koskaan ole kirjoitellut. Joten aloittakaamme aivan alusta. Äidilläni on ollut syntymästäni lähtien koira/koiria. Oma ensimmäinen "kävelytelineeni" olikin rottweiler uros Devi, joka oli mitä ihanin perheenjäsen ja luotettavin "lapsenvahti". Devi eli vanhempieni eron jälkeen lähipiirissämme pitkän ja hyvän elämän. Minun ollessa 4-5 vuotias, perheesemme muutti sileäkarvainen collie. Ruma kuin mikä, mutta mitä ihanin persoona Eetu. Eetu oli paras ystäväni ja vanhemmat ihmiset alkoivat välillä jo ihmetellä, eikö lapsella ole ketään ihmisystävää, sillä joka paikassa Eetu oli ykkönen. Koira kulki minun kanssani kaikkialla, pellolla, metsässä- tuli vastaan jopa koulutaksia. Muistan collien hyvin uskollisena ja perhettään kunnioittavana koirana. Kerkesipä perheessämme olla kolme collieta, mutta Eetu oli minulle aina ykkönen. Se koira tosiaan omistautui aina olemaan kanssani ja otti elämäntehtäväkseen olla myös "vahtikoira". Usko tai älä, collie, joka pysäytti vieraat ovelle vanhempieni ollessa saunassa. Kulmahampaat vilkkuivat kun koira tapitti äitin kummisetää ja tätiä ulko-ovella, niin kauan kun porukat todella tulivat saunasta. Eihän sitä passaa ala-asteikäistä jättää yksin vieraiden ihmisten kanssa! :D


Eetun kuolema oli minulle kova paikka. Vaikka meillä oli senkin jälkeen koiria, aloin haaveilemaan omasta koirasta. Eihan minulla tietenkään tullut mieleenkään mikään muu rotu kuin collie. Aika kuitenkin kului ja aloin todella harkitsemaan ihan oman koiran ottamista ja äiti neuvoikin miettimään tosissaan millaiseen tarkoitukseen koiran haluan, ja olisiko collie sittenkään se ainut ja oikea rotuvalinta? Olin 14-vuotta kun hylkäsin collien "rotulistaltani" ja aloin haaveilla sakemannin, belgin ja bortsun välillä. Kiinnostus palveluskoiralajeista, tokosta ja muusta harrastamisesta oli alkanut kiinnostaa minua kovasti, joten aloin kallistua sen tiimoilta näihin ns. "kovempiin rotuihin". Minulla ei missään vaiheessa ollut tunnetta, että pitäisi ottaa ekaksi koiraksi jokin "helpporotu", vaan saksanpaimen ja belgi olivat vaakakupissa...

Eräs kylmä pakkaspäivä seisoin Kajaanin Tamminäyttelyssä sakemannikehän vierellä. Katselin koiria jotka juoksivat perse viistossa ja mietin tosissani terveysasioita, kunnes viereiseen kehään ilmestyi kaksi suurta valkoista koiraa. Huomioni kiinnittyi oitis valkoisten kehälle ja aloin selata näyttelyluetteloa. Valkoinenpaimenkoira. Muistin heti katsoneeni vuoden 2007 Voittaja-näyttelyä telkkarista, siellä ryhmäkehän voittoon juoksi tällainen upea valkoinen otus. Enpä olisi silloin vielä uskonut sen upean otuksen olleen Kamun ukki, Robin. Siitä päivästä aloin tutkimaan rotua, joka oli hyvin tuore. Valkoinepaimenkoira oli lähtemättömästi tehnyt minuun vaikutuksen ja päätin, että tässä olisi ensimmäinen koirani.

Sen jälkeen aloimme äiti kanssa etsiä kasvattajia ja kirjoittelimme sähköposteja. Pentueita oli tulossa, mutta yhdistelmien vanhemmat eivät kiinnostaneet minua. Olin epätoivoinen sen kauhean koirakuumeen valloissa ja valmis sanomaan, että ei minulle taida löytyä koiraa tästä rodusta, kunnes eräänä päivänä kemian tunnilla... Piti tehdä jotain tehtävää tietokoneella ja minä tietysti selasin kaverini kanssa valkkariyhdistyksen kasvattajalistaa, kunnes huomasin Gentle Miracle`s sivut. Avattiin kaverini kanssa kyseinen sivu hieman epäluuloisena, sillä sivulla ei ollut aiempia kasvatteja. Kuitenkin pentusuunnitelmat-sivu sai minun suuni auki. Siinä se nyt oli, mieletön yhdistelmä. Saksalainen komea uros ja se narttu, se oli niiin kaunis! Aloin heti tutkimaan isän käyttötuloksia ja lukemaan kasvattajan kirjoittamaa kuulumiset osiota, jossa oli paljon luettavaa vuodesta 2006 lähtien. Siitä se sitten muutaman puhelinsoiton päästä alkoi - valtava odotus.

Kamun emälle oli siis suunniteltu pentuja toukokuun juoksusta. Siihen oli melkein puolivuotta! Mutta minä päätin odottaa, sillä olin vakuuttunut siitä, että tässä on tulevan koirani äiti. Maarit halusi tavata tulevan pentueensa ostajaehdokkaat ja mietin, miten tällaiselle kohta 15-vuotta täyttävälle kukaan kasvattaja haluaisi koiraa myydä? Ajattelee tietysti, että liian nuori. Ajoimme äitini kanssa Tikkakoskelle katsomaan Nelliä, joka oli astutettu onnistuneesti ja odotti jo melkein viimeisillään valkkaripentuja. Se tapaaminen oli iki-muistoinen. Koira teki luonteellaan minuun todella hyvän vaikutuksen ja parempaa kasvattajaa en ollut koskaan nähnyt. Silloin ajattelin, että haluan joskus olla itse samanlainen, eikä mielipiteeni neljässä vuodessa ole muuttunut. Maarit lupasi minulle Nellin pennun ja olin siitä ikionnellinen. Nyt kun ajattelen asiaa, luulen, että äidilläni oli siihen vaikutusta, sillä hän tuki koiran hankintaani ja hänellä oli myös kokemusta. Maarit ei ehkä osannut kuvitella, että minä yksin alan harrastamaan tulevan pennun kanssa kaikkea.


Tosiaan yli puolenvuoden odotus palkittiin ja pääsin valitsemaan viiden viikon ikäisistä palleroista omaani. Kukaan muu ei ollut vielä pentuaan valinnut, joten istuin nurmikolla ajatellen, että kuka vaan voi olla minun. Sukupuolen olin jo päättänyt, joten viisi ehdokasta tallusteli ympärilläni. Tummansininen oli aina se, joka kiinnitti huomioni. Lopulta halusin ottaa ruskella värikoodilla merkatun pennun mukaan sisälle tummansinisen seuraksi, vaikka valintani alkoi olla aika loppuunharkittu. Kuitenkin ruskea oli jäänyt vähemmälle huomiolle, joten halusin vertailla näitä kahta. Ruskea pentu tallusteli pöydän alla touhuten omiaan. Tummansininen tuli viereeni, pissasi sanomalehdelle, kömpi syliini ja nukahti. Sanoin Maaritille, "Tämä on sitten Kamu". :D

Tuosta päivästä on tosiaan tulevana syksynä neljä vuotta. En kadu pätkääkään rotuvalintaani. Jotenkin Kamu on niin vahva persoona, että rotua tulee harvoin edes ajateltua. Se on vaan maailman paras Kamu ja sattuu olemaan valkoinenpaimenkoira. Se on ja tulee aina olemaan se ensimmäinen ja paras kaveri. Kamu on ylittänyt kaikki odotukset todella korkealta, sillä välillä luulen meidän välillä olevan jopa jokin sielujenyhteys, sillä koira tekee ihan mitä vaan. Se todella lukee ajatuksiani. Sillä on niin suuret saappaat jonkun jonain päivänä täytettäväksi, että uskon, ettei mikään koira niitä voi koskaan täyttääkkään.



Belgin tulo taloon oli sattumien summa. Kamun ollessa kolmen, haaveilin sen pennusta. Pentuetta ei sille kesälle kuitenkaan tullut, joten hautasin haaveeni toisesta koirasta. Sitten se vain tapahtui eräänä iltana, kun selailin taas (jostain syystä) gronttukasvattajia. Silmilleni lävähti Grimoire kennelin ilmoitus sijoituspennusta. Mietin, ettei se uros ainakaan voi olla. Yllätyin kun jatkoin ilmoituksen lukemista, että totta tosiaan se oli uros! Silloin se hulluus iski, siinähän se menee toinenkin kun on jo yksi. Se on kyllä täysin harhaluulo, mutta en kadu. :D Tartuin puhelimeen ja soitin Sirpalle. Tovi vierähti jutellessa rodusta yleensäkkin ja sitten kertoessa omasta taustastani. Puhelu päättyi molemminpuoliseen harkintaan. Aloin miettimään, olisiko belgi minulle liian aktiivinen koira? Kisakentillä rotua on tullut ihailtua nimenomaan sen suuren aktiivisuuden takia. Omistajat ovat aina pyöritelleet silmiään, kun olen kysellyt millainen koira belgi on. Nyt ymmärrän miksi. :D

Päätin kokeilla onneani ja tarjota pienelle mustalle pallerolle sijoituskodin. Painin omatunnon tuskissani, sillä tämä pentu ei ollut läheskään niin harkittu kun Kamu aikoinaan, mutta silti jokin sisälläni sanoi, että tämä onnistuu. Pentu oli todellakin täysin vastakohta Kamulle! Se oli älyttömän villi, söi kaiken, epäsosiaalinen... Olin vähän kauhuissani, tällainenko on belgianpaimen? Katsoin totuutta silmiin ja totesin, että työtä,työtä ja työtä se vaatii. Kefe oli pennusta saakka sitä mieltä, että ei häntä kiinnosta nuo ihmiset, mieluiten ku ei tarviis ollenkaan olla tekemisissä. Se oli hyvin itsenäinen pentu, joka otti mallia Kamusta joka asiassa. Se oli tietysti hyvä asia, sillä ei Kamussa mitään pahaa ollut. Riiviö kasvoi ja kehittyi, söi kaiken, mutta kehittyi silti. Aluksi olin kauhuissani senkin suhteen, ettei Kefeä kiinnostanut oikein leikkiä millään leluilla, se vaan söi ne. Ajattelin, että noniin, tottakai epäonnistuin toisen koiran valinnassa ja nyt minulla on epäsosiaalinen pentu, jolla ei ole yhtään saalisviettiä.



Toisin kuitenkin kävi. Kun kuukaudet vierivät, alkoi Kefe kehittyä ja sieltä se saalisviettikin tuli. Yksipäivä se vaan tapahtui, eipä poika vaan päästänytkään pallosta irti, vaan oikein murisi mammalle. Wau- ajattelin. Tämä yksilö vaan kypsyy hitaammin. Sen jälkeen sitä ei olekkaan pysäyttänyt mikään. Se on kasvanut henkisellä tasolla niin suurin harppauksin, että välillä katson suu auki, että mitä? Se on ajatellut, että minä näytän sulle mikä se belgi oikein on!

Nyt mulla oon tosiaan kaksi NIIN erilaista koiraa. Molemmissa on potkua harrastaa, mutta miten ne voikaan poiketa toisistaan niin paljon? Kai se on tuo väri ;D Molemmissa rakastan sitä nollasta sataan syttymistä ja sitten ollaan ihan rauhassa kotona. Kefe on luonteeltaan sellaine reikäpää ja Kamu on viisas ja rauhallinen. Sillä välin kun Kefe juoksee pelolla miljoonaa hevosen aitanaru jalassa kiinni, tai syö pannan kaulastaan, Kamu katsoo tyynen rauhallisena ajatellen luultavasti "idiootti".

Ei näiden kanssa arki ainakaan tylsäksi käy. Toivottavasti tämä avasi vähän tätä rotuvalintaa, tosiaan Kamu oli se ensimmäinen ja pitkään harkittu juttu. Kefe sen sijaan oli sattumusten summa. Vaikka belkkari on kiinnostanut monia vuosia, en kerennyt suuunnitella ja harkita sen ottoa niin kauan kuin valkkarin. En silti kadu yhtään, sillä tuommoinen reikäpää on tosi riemastuttava harrastuskaveri valkkarin ohella. Nyt olisi vaikea valita, jos pitäisi päättää kumman rodun valitsisin. Minulle koiran persoona ja luonne kertoo enemmän, ei niinkään se rotu siellä taustalla, vaikka käyttötarkoitukset tietysti puhuvat puolestaan. Paimen on aina paimen. 

tiistai 16. heinäkuuta 2013

KILPAILU - Kommentoi ja voita!

Minulla on jo jonkin aikaa ollut blogin suhteen kriisi. Ensin sen visuaalisen ilmeen vuoksi ja nyt sen sisällön vuoksi. Tuntuu, että postausten sisältö jää aina vain koirien kuulumisiin ja eri tapahtumiin. Nyt on aika tehdä muutos!

Pyydänkin teiltä hyvät lukija (toivottavasti teitä on!) apua. Ajattelin kerätä postausideoita näin kilpailumielessä. Eli, kommentoi tähän jokin hyvä ja mielenkiintoinen aihe, josta haluaisit kuulla lisää tai ihan kokonaan uusi aihe. Osallistuneiden kesken valitsen itseni mielestä parhaan aiheen ja palkitsen voittajan itse punomalla näyttelyhihnalla. Värin saa valita turkoosista tai valkeasta. Hihnat ovat punottu satiininauhasta.

Alla voittohihnat:



Ja eikun osallistumaan:) Blogin linkittelyä en laita pahakseni ja toki visuaalista ilmettäkin voi kommentoida.
MUISTA laittaa kommenttiin oma sähköpostisi!!

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Melkein valmis vesipelastaja

Eilen 7.7 olimme kauan odotetulla vesipelastuskurssilla ensimmäistä kertaa Kamun kanssa. Minulla oli suuria odotuksia kyseistä lajia kohtaan, sillä Kamu on aina ollut suuri uimari ja noutaa kaiken laista hullun lailla. Sunnuntai aamupäivä alkoi ennen koulutusta pienellä näytöksellä. Kokeneemmat koirat työskentelivät näytösluontoisesti tuoden rantaan veneen ja "hukkuvan" ihmisen. Työskentelymotivaatiota oli ilo seurata.

Näytöksen jälkeen oli alkeisryhmämme vuoro. Koirakoita oli yhdeksän kappaletta, joista mukana oli neljä valkoista! Ensimmäinen harjoitus oli käydä koiran kanssa ajamassa kumiveneellä ja harjoitella hyppyjä veneestä. Lasten leikkiä sanoi Kamu. Otettiin Kamulle jo pidempää uintimatkaa hypyn jälkeen ja herralta kaikki luonnistui kuin silmät kiinni. Kouluttajista yksi oli lajin tuomari ja kaksi muuta lajin harrastajia Joensuusta. Tuomari kehui minulle, miten mahtavan taistelutahdon Kamu omistaa, sillä veneestä se tuli kuin ohjus, koska tiesi pääsevänsä rannalla retuuttamaan uutta granaatti leluaan.

Toinen opetettava liike oli veneen veto. Kouluttajat kertoivat liikkeen olevan haastava monille koirille, sillä kaksi ihmistä ja vene oli yllättävän raskasta vetää koiralle. Samoin he kertoivat, että aloitteleville koirille harjoitellaan ensin irtoköydellä. Jos koira näyttää siltä, että se tarttuu hyvin köyteen, voidaan antaa koiralle jo hieman vastusta pitelemällä köydestä hieman napakammin.
Koitti Kamun vuoro... Kappas vain kun koira loisti taas jälleen osaamisellaan. Pari kertaa se haki irtoköyden kuin leikkien. Sitten kouluttajat katsoivat viisaammaksi laittaa veneeseen reilusti kiinni kiinteän vetoköyden ja niin vain Kamu poika kävi kiskomassa veneen rantaan. Uskomatonta! Lie Kamu sitten edellisessä elämässään ollut VePe valio, sillä se oli ainut kurssin koirista, joka veneen kävi ensimmäisellä kerralla hakemassa? Kurssin jälkeen saatiin hyvää palautetta kouluttajilta, joiden mielestä myös vesipelastus oli Kamulle täydellinen laji.

Kyllä taisi meitä puraista VePekärpänen, sillä innolla jo suunnittelin seuraavaa omatoimitreeniä pojalle. Tämä oli kyllä selvästi se Kamun juttu! Iloksemme myös pojan ruokahalu on tullut takaisin. Eilen tapahtui se ihme, mitä en koskaan uskonut näkeväni, sillä meillä syötiin aamupala, välipala ja iltapala! Ihanaa, että mahavaivat ovat selätetty taas tälläkertaa!




Kiitos Mirva ja Teija kuvista! 


torstai 4. heinäkuuta 2013

MYYDÄÄN





MAHDOLLISUUS TEHDÄ MYÖS MITTATILAUKSENA KOIRALLESI!
Ota yhteyttä irlannincob(a)gmail.com

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Meillä valmistuu pantoja!


Vihdoin toteutin pitkä-aikaisen haaveni ja todella tein ITSE koirille pannat. Olin aina katsellut toisten tekemiä luomuksia innolla ja miettinyt, etten koskaan oppisi käyttämään ompelukonetta. En tiedä mistä moinen ajatus on tullut, etten oppisi tekemään mitään, vaikka olen hyvin tekevä ihminen muuten. Kai tämän suvun naisilla on aina ollut niin hienoja käsitöitä, että usko itseensä on hiipunut:D Mutta tosiaan tilasin netistä pienen erän tarvikkeita ja päätin kokeilla. Siinähän kävi niin, että tarvikkeet loppuivat samana päivänä kun tulivat ja minulla syttyi älytön kuume tehdä pantoja ja oppia kaikkea uutta! Eikä niistä ensitekeleistä NIIN KAUHEITA tullut, mitä aluksi uskalsin odottaa:) Pojat testasivat uusia pantoja heti innolla metsässä ja järvessä. Hyvin kestivät!

Rakas kihlattuni tuumasi ensimmäisenä kun Kamulle pannan pujotin "Eihän poikakoira ilkeä näyttäytyä tuon värisessä pannassa!" -Seuraava voisi olla pinkki? :D

Minulla on haaveissani, että josko näitä pantoja ja muita tykötarpeita oppii oikeasti tekemään, niin näitä olisi ilo myydä eteenpäin. Haluaisin ehdottomasti nähdä koirasta kuvan, jolle minulla olisi sitten ilo panta suunnitella tms. Katsotaan mitä tästä nyt tulee!




Pehmoinen malli pehmoiselle pannalle <3 p="" tuitui="">

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Maailma on sinun maailma on minun, maailma on tehty meitä varten. Jokainen tänne jonkun jäljen jättää!

Blogipäivitys on hieman myöhässä, mutta eipä tuota asiaakaan hirveästi ole ollut. Juhannus vietettiin Lieksassa Vieki-järven rannalla. Kesäkelit hellivät meitä ja koirat uivat sielunsa kyllyydestä. Oli erittäin nautinnollinen juhannus syöden hyvin ja nauttien.
Mennyt viikonloppu menikin Kamun kanssa MUSCH-mainoskuvauksissa. Mieletön kokemus kerrassaan. Kun saavuimme kuvauspaikalle Pietarsaareen, minut laitettiin ensimmäisenä tuoliin istumaan ja stylistit hyökkäsivät kimppuuni. Siinä me kuvattiin puutarhassa ja vanhassa kaupungissa niin videoita kuin valokuviakin. Minua haastateltiin ja Kamua kuvattiin treenatessa ja syödessä. Edestä, takaa ja vaikka mistä. Koira ei juurikaan kameroista, vaan teki kaiken kuuliaisesti mitä pyysin. Kyllä ne ihmiset ihmettelivät miten älykäs koira mulla onkaan. Innolla jäämme kuvausten tuloksia odottamaan. Kuvaajat ottivat yhteystietoni ylös, josko tarvitsevat tätä malliainesta joskus muulloinkin kuviin. Mahtavaa!