Keli on suosinut meitä viikonloppuna. Minulla oli suunnitelmissa viettää viikonloppua nenä kiinni kirjoissa ja tehdä rästissä olevat tentit alta pois, mutta lauantai aamuna kurkistus ikkunasta muutti mieleni. Niin ihana keväinen auringonpaiste ja viesti kännykkään, että tilaamani videokamera oli saapunut. Eipä aikaakaan kun olin juossut postin kautta ja kiirehdin nuoremman kanssa treenaamaan mahtavaan kevätilmaan.
Rokin kanssa höntsäiltiin vähän seuraamista ja lelun luovuttamista. Poika käy kyllä leluista niin kuumana ettei paljon innostusta tarvita. Miltein paras kun olen vain narun jatkeena ja annan pojan päästellä höyryjään ensin vähän retuuttamalla patukkaa. Kymmenen minuuttia se alkuun aina höyryää ja piippaa jonkin verran, kunnes meno tasoittuu niin, että jotain järkevääkin voi tehdä. Niinpä olen ottanut aina alkulämpimiksi juurikin lelun irroittamista ja vaihtoa toiseen. Tässä saa mukavasti koira ensin riehua vähän lelujen kanssa ja sitten taas irroittaa nätisti. Toimii hyvin junnulle!
Seuraamisessa ollaan siirryttyny nyt suurimmaksi osaksi kainalopalkkaan.
Välillä poika meinaa pomppia nähdessään minun laittavan lelun
kainaloon, mutta tasoittuu siitä sitten kun saa tehdä hommia. Suorat
pätkät menee jo ihan kivasti, mutta käännöksissä pommppaa kun ei vielä
hahmota takapään käyttöä. Lisää laatikkojumppaa siis ja erilaisia
takapään harjoitteluita.:)
Illalla innostuin vielä tekemään vähän Nose Work juttuja molempien poikien kanssa. Kamun kanssa aloitin ihan alusta, eli lähdin liikkeelle vain laatikkojen vahvistamisesta ja myöhemmin mukana oli myös haju. On se vaan tuo vanhaherra niin nopea oppimaan, että ilo on sen kanssa työskennellä. Kuvasin molempien poikien suorituksista videonpätkät (mitenniin innoissani uudesta kamerasta?) teille katsottavaksi.
Tältä koira näyttää kun se tietää pääsevänsä kohta nenähommiin
Mitä Nose Work on? Nose Work on alunperin USA:ssa kehitetty laji rescuekoirien aktivointiin. Pian kuitenkin huomattiin, miten paljon aktiivinen haisteleminen ja nenän
käyttäminen paransivat koirien hyvinvointia ja laji levisi kaikkien
koiranomistajien saataville. Nykyisin K9 Nose Work on USAssa nopeasti suosiotaan kasvattanut kilpailulaji, johon on koulutettu jo 5000 koiraa. Suomessa laji on kuitenkin aivan tuore, eikä kilpailuja ole vielä järjestetty lainkaan. Kolmen viikon kuluttua Suomeen on tulossa ruotsalaisia tuomareita kouluttamaan suomalaisia lisää lajin saloihin. Tavoitteena on järjestää jo ensi kesänä ensimmäiset Nose Work kisat Suomen kamaralla. Kilpailuluokkia on neljä: luokka 1, luokka 2, luokka 3 ja Eliittiluokka.
Jokaisessa luokassa suoritetaan etsinnät neljässä erilaisessa osiossa,
joita ovat laatikkoetsintä, sisäetsintä, ulkoetsintä ja ajoneuvoetsintä.Luokkien vaativuus kasvaa etsittävien hajujen määrän kasvaessa ja
piilojen sekä ympäristöjen vaativuudessa. Jokaisessa osiossa on
maksimiaika, jonka sisällä hajun tulisi löytyä. Virhepisteitä saa
esimerkiksi, jos koira vahingoittaa etsinnässä esineitä, virtsaa
rata-alueelle tai jos omistaja käyttää epäasiallisia menetelmiä. Koira
voi olla kytkettynä tai vapaana. Myös etsintäaika ratkaisee ja nopeus on
valttia. Luokassa 1 etsittävänä hajuna on eukalyptus, toisessa luokassa
eukalyptus ja laventeli, kolmannessa eukalyptus, laventeli ja
laakerinlehti. Eteeriset öljyt käyvät huonosti Nose work –lajiin voimakkaan tuoksunsa vuoksi.
Ilmottauduttiin Rokin kanssa ShowHau Centerinjärjestämälle Nose Work alkeiskurssille, jossa kouluttajana oli Erkku Kottonen. Kurssille oli ilmottautunut sallittu kuuden koirakon määrä mäyräkoirasta sakemanniin. Roki on ollut ihan pikkupennusta saakka kauhea nuuskuttelija ja ajattelin nenätyöskentelyn olevan sille omiaan, enkä ollut yhtään väärässä. Kurssi oli antoisa ja sain paljon eväitä jatkoharjoitteluun. Ajattelin koota tänne blogiin pienen kotiharjoittelu oppaan teille lukijoille, jotka ette ole vielä tutustuneet Nose Workiin lajina.
Laatikkoetsintä
Laatikkoetsinnässä on yleensä 12 samannäköistä laatikkoa, joista yhdessä on eukalyptuksen haju. Koiran tulee haistella laatikoita ja ilmaista haju vahingoittamatta laatikkoa. Koiran ilmaisutapa voi olla ihan millainen vain, kunhan se on ohjaajan tulkittavissa. Ilmaisun perusteella ohjaaja nostaa kätensä ja sanoo "löytö". Kohdehajun sijainti tulee osoittaa tuomarille.
Aloitimme laatikkoetsinnän salat aluksi opettamalla koirille, että laatikot ovat sikakivoja! Ensimmäisille treenikerroille tarvitset mukaan suuren määrän koirasi lempiherkkuja. Laatikot voivat olla esimerkiksi pahvisia kenkälaatikoita tai vaikkapa muovikoreja (joissa on siis ilmaraot). Levittele laatikoita 3-6 kappaletta lattialle epäjärjestyksessä ja laita jokaisen laatikon päälle muutamia koirasi herkkuja. Koira on usein kytkettynä tehdessään töitä, joten pitkä remmi tai liina on kätevä näissä hommissa. Meillä oli Rokin kanssa jälkiliina ja valjaat, koira sai hyvin tilaa työskennellä.
Kun koira on pari kertaa kiertänyt laatikot, syöden kaikki namit niiden päältä, aletaan hommaa vaikeuttamaan. Jottei koira opi tekemään töitä silmillään vaan aktivoi kuononsa, täytyy laatikoiden päälle laittaa jotain häiriöksi. Meillä oli käytössä jokaisen laatikon päällä pahvisilppua (materiaali sellaista jota koira ei syö) ja yhden laatikon seassa nameja. Näin koira joutuu ottamaan nenän käyttöön löytääkseen syötävät. Ei mennyt montaakaan hetkeä kun koirat hoksasivat nuuskutella kaikki laatikot ja etsiä namilaatikkoa, vaikka se aina vaihtoikin paikkaa.
Nuuskutinuuskuti, Roki laatikoilla ja häntä kertoo sen että tää on KIVAA!
Se haju mahtaa tulla täältä?
Kun koirat olivat hoksanneet, että laatikon olivat aivan sikakivoja ja niiden luo kannatti mennä nuuskuttelemaan, siirryimme eukalyptuksen hajuun. Periaattena oli opettaa haju koirille mieleiseksi ruuan avulla (Pavlovin teoria). Hajuärsyke tarkoitti siis ruokaa. Kun koira söi, se haistoi samalla eukalyptuksen hajun. Eli laatikkoetsintä jatkui aivan samalla tavalla (monta laatikkoa, joiden päällä paperisilppua), mutta nyt namilaatikon päällä oli myös huopatassu johon oli tiputettu pipetilla kaksi tippaa eukalyptus hajua. Näin koira syödessään herkkuja ehdollistuu myös myöhemmin etsittävään hajuun. Huopatassuun tiputettu haju on myöhemmässä vaiheessa kätevä, koska huopatassu imee hajun hyvin itseensä ja siinä on toisella puolella tarrapinta. Näin tassu kiinnittyy hyvin vaikkapa pöydänjalkaan.
Nyt kun namilaatikolla oli mukana myös haju, oli tärkeää että ohjaaja oli ripeästi paikalla syöttämässä koiraa reilulla kädellä ennen kuin koira oli syönyt kaikki namit huopatassun ympäriltä. Tässä on tärkeää syöttää koiralle sen lempiherkkuja aivan huopatassun läheltä, että koira haistaa samalla eukalyptuksen kun syö. Ei aikaakaan kun usempi kurssikoirista alkoi jo aivan kuolata ja nuolla huopatassua (siksi eteeriset öljyt eivät käy!) kun ehdollistuminen alkoi tuottaa tulosta.
Kaiva kaiva, se on tää! Väitätkö että namit muka loppu? -Ehei!
Sitten oli taas aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Nyt koira on yhdistänyt hajun tarkoittavan superhyvää herkkua. Seuraavaksi laatikoiden seassa onkin laatikko jossa on vain eukalyptukselle tuoksuva huopatassu. Tässä vaiheessa ohjaajalla on oltava supernopea namikäsi, sillä kun koira haistaa eukalyptuksen niin namiautomaatti avautuu ja namia saa lappaa koiralle ihan kunnolla mahdollisimman läheltä huopatassua. Jos tässä on liian hidas, koira ei yhdistä hajua mihinkään tavoiteltavaan. Ja tätä vaikeutetaan sitten taas sillä, että huopatassu sijoitetaan laatikon sisälle (tietenkin niin että laatikossa on ilmareikiä) yms.
Laatikkoetsintää kannattaa harjoitella sisällä ja ulkona.
Sisäetsintä
Sisäetsinnässä haju voi olla lähes missä vain aina lattian tasosta 1,8m korkeuteen luokasta riippuen. Hajun sijainti on oltava sellainen, että kilpailuun osallistuneista pieninkin koira pystyy sen paikantamaan. Koiran pitää siis osata etsiä hajua erilaisilta huonekalujen pinnoilta. Aluksi aloitimme jälleen namien etsinnällä, jotta koira osaa etsiä hajua mm. pöytälevyn alta ja tuolin selkänojalta. Namien kiinnittämiseen oli kikkana ihmisten leivän päälle levittämä kinkkupasteija-tahna, jota myydään sellaisissa tuubeissa ihan ruokakaupoissa. Sitä pikkuinen tippa vaikkapa pöydän jalkaan ja nami siihen kiinni niin kylläpä pysyy, eikä haittaa yhtään että koira sen nuolee siitä namin kera.
Ensimmäisellä kierroksella meillä oli pöytä ja useampia tuoleja joihin oli kiinnitettynä nameja mitä ihmeellisempiin paikkoihin. Kaikki koirat hoksasivat todella nopeasti etsiä hankalistakin paikoista. Seuraavalla kierroksella namin vieressä olikin taas huopatassu ja haju. Siitä sitten taas ripeästi syöttämään koiraa kun se bongasi hajun. Tätä voi sitten taas vaikeuttaa niin, että on pelkkä eukalyptuksen haju ja menee vaan tosi nopsaan syöttämään koiraa. :)
Sisäetsinnässä oli minusta kätevämpää pitää lyhempää hihnaa tai liina hieman lyhempänä ettei se mene minnekkään tuolinjalkojen väliin tms.
On tärkeää, ettet avusta koiraasi etsimään hajuja, koska jatkossa sinä et tiedä hajun sijaintia ja näin sinun on luotettava koiran nenään. Etsintään voi olla käsky, mutta kaikki käsiohjaaminen ja muu kannattaa aluksi pitää mahdollisimman vähäisenä, että koirasi oppisi itsenäiseen työskentelyyn.
Voin lämpimästi suositella Nose Workin aloittamista alkeiskurssin kautta. Vaikka olen itsekin paljon tehnyt erilaisia etsintähommia koirien kanssa, tuolta sai kyllä alkuun todella kattavat vinkit ja välttää opettamasta asioita miten sattuu. Tässä on laji, jossa ei nipoteta vaan pidetään hauskaa!
Niin se aika vaan rientää ja pennelit ovat olleen maailmassa ihan pian
jo neljä viikkoa. Vipinää pentulaatikossa ja sen ulkopuolella on
riittänyt silmien aukeamisen jälkeen kun tämä lauma on vallannut
itselleen lisää elintilaa. Pentulaatikon reunat eivät enää tätä sakkia
pidättele ja niinpä taaperot ovat päässet katselemaan maailmaa vähän
laajemmin. Oili on puuhastellut pikkuisten kanssa kaikenlaista aina
kynsienleikkauksesta monipuoliseen käsittelyyn. Tänä viikonloppuna
muutamat pentujen tulevat perheet kävivätkin jo ihastelemassa katrasta.
Ihana kuulla miten reippaita ja luoksepäästäviä hännäheiluttajia siellä
on koko sakki.
Junaliputkin on jo varattu, joten matka pentujen luokse on päivä päivältä vain lähempänä. Tuskin maltan odottaa!
Pojat 3 viikkoa
Herra ruskea
Herra Harmaa
Herra Musta
Herra Vihreä
Herra Sininen Tytöt 3 viikkoa
Neiti Keltainen
Neiti Persikka
Neiti Punainen
_________________________
Neiti Keltainen söpöilee
Pentujen 3-viikon kuvat Heikki Nummela ja muut Riina Salopelto
NoseWork postaus tulossa kunhan kuvamateriaali saapuu!
Halusin kuvata teille pienen videonpätkän kun sisarukset tapasivat tänään taas pitkästä aikaa painien merkeissä. Dopamiinin eritys oli taattua kun tämä kauhukaksikko temmelsi pitkin koirapuiston hankia. Vaikka riiviöt ovatkin olleet niin haastavia tänä riiviömäisenä aikana, oli ihana katsoa kun kaksi samalla aaltopituudella olevaa riviötä purki riiviöenergiaa koiramaisesti leikkiean. :D Sisarusparvi täytti juuri kymmenenkuukautta ja alkavat olla kooltaa jo lähelle aikuista koiraa. Mieleltään nämä ovat kuitenkin pentuja ja vasta opettelevat koiramaisia elämänasioita.
Aikuistumisen merkkejä ei vielä ole juurikaan ollut havaittavissa, mutta ehkä pentueen nartut aloittelevat pikkuhiljaa ensimmäisiä juoksujaan. Roki ainakin oli välillä siskon peräpäästä sen verran kiinnostunut.
Poikkesimme vielä kahvilla Lumin kotona ja katselimme miten pentuset käyttäytyivät sisätiloissa. Leikki olisi mielellään jatkunut miltein 2h painien jälkeen vielä sisälläkin, joten jouduimme laittamaan sisarukset omille paikoilleen vähän jäähylle. Enää ei junnukoirat väsyneet kuten ihan pentuaikoina. Juoksemisen jälkeen kuitenkin malttoivat hyvin odotella kahvinjuontia hetken jopa kyljellään lepäillen. Kotiin päästyämme alkoi Rokinkin luomet painaa sen verran että junnu malttoi nukkua jopa puolitoista tuntia.
Ensi viikonloppuna olemme menossa Rokin kanssa Nosework alkeiskurssille ShowHau Centerille, joten postausta luvassa pitkästä aikaa ihan koulutusjutuista.
Mitä mieltä olette sisarussuhteista koirien kanssa? Toimiiko koirienne leikit sisarusten kesken paremmin kuin muiden koirakavereiden? Millaista videokameraa suosittelisitte koirajuttujen kuvaamiseen?
Pentulaatikossa käy jo melkoinen kuhina. Pienokaiset tulivat maanantaina jo kaksi viikkoa. Oilin mukaan pennut ovat jo selkeästi alkaneet reagoimaan kun niitä on kutsunut laatikon reunalta. Loppuviikosta alkoi myös silmät aueta ja nyt onkin jo ainakin viidellä pennulla simmut auki. Myös matolääkettä on päästy jo ensimmäisen kerran tarjoilemaan ja kynnet leikkaamaan. Voi kun aika menee niin nopeasti.
Itse olen menossa katsomaan pupseja Maaliskuun ensimmäinen lauantai. Pennut ovat silloin miltein kuusi viikkoisia. Eiköhän siellä sitten jo melkoinen kuhina käy ja pennuista varmasti jo näkyy hieman luonteenpiirteitäkin.
Tänään avasin taas pitkästä aikaa Kamun oman kansion, josta löytyy sen
sukutaulu ja kaikkea ihanaa pentupäiväkirjasta aina pieneen
kaulanauhaan. Laitoin Oilille sukutaulusta lisää infoa ja silmäni
osuivat erääseen kuvaan. Maarit oli aikoinaan tehnyt A-pennuille kattavan
kansion, josta löytyy valkoisenpaimenkoiran historia ja kaikki
pentusuunnitelmasta sukutauluun. Hän oli jopa etsinyt kuvia pentueen
sekä isän että äidin puolen sukulaisista. Tuijotin pitkään kuvaa, jossa oli
Kamun isänisä Balu-Snow of the White River eli "Snow"
Katseessa on niin paljon tuttua...
Jos joku olisi laittanut kyseisen kuvan nenäni eteen ja olisin joutunut nopeasti sanomaan kuka kuvassa olisi, niin kyllä vastaukseni olisi ollut Kamu. Hetken kuvaa ihmetellessäni lähdin tutkiskelemaan Internetin ihmeellistä maailmaa. Vähäisen ajan surffatessani silmiini osui Daniela Beyerin kotisivut ja olemukseltaan tuttu Snow. Harmikseni luin kotisivuilta Snown kuolleen jo vuonna 2012.
Jatkoin tutkimuksiani Facebookin sivuille ja hain Danielan nimen. Silloin se viesti lävähti naamalleni. FB oli jostain kumman syystä hukannut Danielan vuonna 2011 laittaman viestin, jossa hän kertoo omistavansa Kamun ukin ja ihmettelevän koirien yhdennäköisyyttä. Vastasin hänelle oitis ja kyselin Snown elämästä enemmän. Minulle meinasi tulla tippa linssiin kun luin Danielan kertomusta Snow`sta. Se oli hänen unelmiensa koira, joka rakasti ihmisiä ja vettä. Minusta tuntui koko ajan että hän kertoisi omasta koirastani.
Lopuksi kerroin, että Kamu on A-pentueesta tämä arvokkaan Snow-liitteen kantaja, aivan kuten jo isänsä ja isänisä. Daniela oli kovin yllättynyt vielä kertoessani, että Kamun jälkeläiset syntyivät 25.1. sillä kyseinen päivä on myös edesmenneen Balu-Snown syntymäpäivä. Kuka tietää jatkuuko Snow-liite myös Kamun jälkipolville...
Kaikki tämän sivun kuvat ovat Daniela Beyerin ottamia ja kuvissa esiintyy Snow
Kamun ja Giran pennut syntyivät 25.01.2016 klo 00.15 ja 04.00 välillä.
Yöllä maailman näki yhteensä 10 pentua, joista viisi oli poikia ja viisi
tyttöä. Valitettavasti viimeinen tyttöpentu syntyi kuolleena.
Ilmeisesti sen kalvo oli puhjennut liian aikaisin, koska elvytyksistä
huolimatta se oli eloton. Gira alkoi heti hoitaa pentuja huolellisesti.
Viikon mittaan Violetti tyttö ei saanut painoa lisää, eikä kasvanut
samaan tahtiin muiden kanssa. Huoli pennusta oli suuri. Lisämaidosta
huolimatta pentu laihtui eikä osannut imeä yhtä reippaasti kuin muut.
Väistämättömästi Violetti tyttö nukkui pois sunnuntai yönä. Pennussa ei
päällisin puolin ollut mitään poikkeavaa laihtumista lukuunottamatta.
Tunteet
ovat murheelliset ja ristiriitaiset. Pohdin oliko viisasta antaa Kamua
jalostuskäyttöön. Syytin aluksi itseäni, mutta onneksi sain mieleni
selkeytymään pian. Tosi asia on, että pentue oli suuri ja luonnonvalinta
tarkoitti tämän menevän näin. Ihminen pystyy paljon tekemään valintoja
koiranjalostuksessa, mutta aivan kaikkea ei yksin pysty ennustamaan eikä
päättämään. Tässä pentueessa yhdistyy kahden eri koiran geenit, enkä
pysty sanomaan mistä pennun kuolema johtui. En halua kuitenkaan
syyllistää itseäni, vaikka tuntuu tosi pahalta. Kasvattaja-Oilin
pentulaatikossa kuitenkin tuhisee kahdeksan elinvoimasta pientä
valkoista, joille on jo miltein kaikille ihanat kodit. Surun ja
pettymyksen keskellä toivon, että edessä on vielä monta ilon hetkeä.
*** LILA 25.1.-31.12016
Keinutan, kuuntelen
sut suojaan peittelen.
Keinutan, myöhä on
jo kuulen aallokon.
Yötä vasten vaikka lähdet
jatka vain vaikka on
se suuri suunnaton.
Ethän pelkää pimeää
siel on monta kynttilää.
Nuku vain jos väsyttää
vielä valvon vierellä.
Ja viimein sun matkaan
ei pääse saattajatkaan.
Ja lohtu on mulle
että siellä on kaikki sulle.
___________
Alla sydänkäpyset viikon ikäisenä
Sininen poika
Vihreä poika
Musta poika
Harmaa poika
Ruskea poika
Persikka tyttö
Keltainen tyttö
Punainen tyttö
Jouduttiin tänne koriin siivouksen ajaksi ^^
Kaikki pentujen potrettikuvat Heikki Nummelan käsialaa ja alhaalla olevat kuvat Oili Nummela
Lopuksi oli ilo huomata, että Koirablogit.net oli valinnut meidät viikon nostoksi ja kommentoinut blogiani näin:"Allekirjoittanut kiinnitti ensimmäisenä huomiota blogiin saapuessaan
mukavista mielipidepostauksista. Teksti on reflektoivaa ja sujuvan
pohtivaa, tehden mukavia havaintoja arjesta. Pari kirjoitusta alempana
vastaan tuli kirjoitus syntyneistä koiranpennuista – mikä ihana syy
seurata blogia, vaikkei niitä pentuja näkyisi blogin puolella niinkään
paljoa! Arkikuulumisia on mielestäni nykyään blogeissa aika vähän, mutta
mukavaa lueskella ihan ajatuksenkulusta ja koirien kommelluksista.
Enemmän allekirjoittanutta kiinnostaisi kuulla kirjoittajan opinnoista
oppisopimusopiskelusta klinikkaeläinhoitajaksi!
Kuvat ovat mieluisia katsottavia – valkoinenpaimen koira on näyttävä
pörheän turkin ja tummien piirteiden kanssa lumisessa maisemassa. Videot
toisivat mukavaa piristystä kuvien ja tekstin sekaan, vaikkei blogi ole
mielenkiinnoton tällä hetkellä ollenkaan. Toivottavasti koirien kanssa
päästään pian harrastuksiin käsiksi ja saadaan kuulla niistäkin
kirjoitusten muodossa. :) – Karoliina / koirablogit.net"
Tämä allekirjoittanut voi kommentoida sen verran, että postausta opinnoista voisin rustailla jo pikemmiten, kunhan saan teille kuvailtua mielenkiintoista kuvamateriaalia töistä, lupien kera tietenkin. :-) Oppisopimusopiskelu on päiväopintoihin verrattuna moninkertaisesti käytännönläheisempää, joten haluan esittää teille paljon kuvia.
Poikien harrasturintamalla olen ollut huono ihminen nyt tämän syksyn ja kevään. Toukokuussa kiireet helpottavat koulun osalta ja muutenkin, joten suunnitelmia kesäksi kyllä on. Pentukuvilla ja pentutreeneillä tulen teitä varmasti kiusaamaan jatkossakin, sillä hieman voin jo paljastaa että yksi Kamun pienistä prinsessoista muuttaa tänne iskän asuinseudulle.
Salmiakkitassu on vuonna 2009 perustettu blogi, joka kertoi aiemmin arjesta valkoisenpaimenkoira Kamun kanssa. Vuonna 2019 Kamu siirtyi ajasta ikuisuuteen ja harrastuskoiran virkaa tuli täyttämään valkkariherra Uuno.
Blogissa aiheet vaihtelevat tällä hetkellä harrastamisesta aina arjen pieniin asioihin, laadukkaita valokuvia unohtamatta.
