Olen sairastellut viimeiset viikot jo ihan riittämiin, ensin lähes kaksi
viikkoa vaivannut virusperäinen ylähengitystieinfektio ja nyt
vatsatauti, joka on laittanut olon aika heikoksi. Toivon, että nämä
sairastelut olisivat nyt tässä ja voisi keskittyä normaaliin arkeen,
joka aivan tuota pikaa muuttuu pentuarjeksi!
Kävin katsomassa jälleen Uunoa ja sisaruksia. Voi miten onkaan voineet kasvaa reilussa kolmessa viikossa aivan mielettömästi! Ja edelleen Uuno pyrki tekemään vaikutuksen ihanalla luonteellaan, esitellen jopa kenties tulevia vesipelastustaitojaan pihan pienessä lammikossa.
Kun saavuin Marin luo pennut pääsivät oitis ulos. Niille oli rakennettu mahtava putkitunneli, jota pitkin ne pääsivät suurelle pihalle telmimään. Herra ruskea ja neiti oranssi aloittivat minun kiusaamiseni pienillä naskalihampailla samantien. Hiukset ja kamera kiinnosti aivan valtavasti. Juuri kun olin päässyt kahdesta pirajasta eroon, Uuno karvaturkki porhalsi luokseni iloisesti häntä heiluen ja pusuja jaellen. Poika hillitsi hieman paremmin hampaansa ja oli tosiaan ainakin tällä kertaa veljeään huomattavasti rauhallisempi otteissaan.
Pennut olivat saaneet pihalle runsaasti palloja, teltan ja uuden hieman tuulessa heiluvan putken. Marin kertoman mukaan mikään uusi alusta tai ääni ei tätä jengiä ole hetkauttanut, ei edes Putinin vierailu Suomessa ja ympärillä pörräävät helikopterit tai kova ukkonen.
Uunoa seuraillessani sen reilun tunnin verran siinä, tykkäsin kovasti sen toiminnasta pentulauman keskellä. Poika oli innokas ja tomera, mutta selkeästi maltillinen ja tykkäsi käydä ensimmäisenä rauhoittumaan ihmisen vierelle nukkumaan tai vain lepäilemään. Pentu oli myös todella kova kantamaan palloja ja otti hyvin kontaktia ihmiseen jos sitä sattui kutsumaan.
Pientä pilkettäkin löytyi Uunon silmäkulmasta, sillä välillä tehtiin tutkimusmatkoja pensaikkoon ja yritettiin syödä kaikki kielletyt juurakot ja lehdet. Kun sitä ei saanut tehdä, Uuno päätti pulahtaa uimaan lammikkoon, aivan kuin näyttäen ettei hän vettäkään pelkää.
Kerrassaan ihana pentu, joka toi pienellä tavalla mieleen Kamun ensitapaamisen, jolloin herra sininenkin nukahti loppujen lopuksi viereeni ja sinetöi valintani. Jotenkin tutulla tavalla Uuno tuntui taas tulevan luokseni koko pentuekatraan seasta aivan kuin oman ihmisensä luokse, varmasti ja niillä elkein, kuin olisi lähdössä jo mukaani.
Vaikka voisi luulla, että Uunolla on suuret saappaat täytettävänään Kamun jälkeen, olen sitä mieltä, ettei niitä kenkiä kukaan täytä. Uunolla on ihan oma tulevaisuus ja tehtävänsä täällä sellaisena kun Uuno kanssamme kasvaa.
Ensi perjantaina Uuno vihdoin muuttaa meille. Tässä vauvakuvia, tosi ällöjä ;)
