lauantai 31. joulukuuta 2016

Vuosi 2016



Vuosi 2016 ei niinkään ollut kovin tuloksellinen ajatellen harrastamiamme lajeja. Se oli aika raskas, uuvuttava ja kasvattava vuosi monellakin tapaa. Oma panostukseni koiriin ei ollut aivan sitä normaalia, sillä useamman kuukauden ajan pääsykokeeseen lukeminen verotti aikaa ja jaksamistani paljon. Lukeminen jatkuu myös tulevallekin vuodelle (ja varmaan hamaan tulevaisuuteen) asti, joten asiaan on vain sopeuduttava.

Rokin ja minun suhteen vuosi on ollut myös todella kasvattava. Minulla on käsissäni koira, joka on niin erilainen ja eritavoin toimiva mihin olen aiemmin koskaan tottunut. Haastava koira monella tavalla. Olemme painineen reaktiivisuuden, ääntelyn, kovuuden ja pehmeyden rajamailla. Välillä olin jo niin lopen umpikujassa, että ajattelin jo luovuttavani. En tosiaankaan ajatellut minkäänlaisia tavotteita meille, sillä olin sitä mieltä etten koskaan olisi Rokille sellainen koiranohjaaja, joka pystyisi hallitsemaan sitä.

Syksyn mittaan koiran (hieman) varttuessa jonkinlainen rauhoittuminen alkoi näkymään ja minä sain aivan uutta toivoa. Muutaman mutkan kautta oivalsin hajutyöskentelyn saloja ja kiinnostuin niistä tosissani. Sitten kuvioihin tuli vielä Johannan yksityistunnit. Tällä hetkellä nämä asiat tuntuvat ratkaisunavaimilta! Minulla oli vihdoin työkaluja lähteä tekemään tästä koirasta sellaista mitä haluan työskentelymme ja arkemme olevan. Vaikka tie on pitkä ja kivisempi mitä Kamun kanssa, se on kuitenkin mahdollista. Kaikki on vain minusta ja minun jaksamisestani kiinni.


Suuresta kilpailuinnostani huolimatta sain hillittyä itseniä keskittymään sen kivijalan rakentamiseen kiirehtimisen sijaan. Tiedän sen, että olisin saanut Rokin liikkeiden puolesta kisavalmiiksi jo vuodelle 2016, mutta mieli ja meidän yhteistyö ei ole siinä kunnossa vielä. En tiedä onko vielä pitkään aikaan tokon suhteen, mutta ainakin sen tiedän, että tämän koiran henkinen kehittyminen vie aikaa ja sen täytyy olla oikeasti valmis kisaamaan. Meillä ei ole kiire mihinkään.

Jos jätämmme henkisenpuolen tarkastelun sikseen ja mietin mitä "tuloksellista" Rokin kanssa saavutettiin niin suurimpana riemunaiheena minulle mieleen tulee nosework, hajuerottelu ja mejä. Minulla on hieno koira joka on kuin luotu käyttämään nenäänsä. Se on oppinut hienosti jo etsimään hajulähteen perusteella, ilmaisemaan ja toimii myös metsäjäljellä. Aivan loistavaa!

Tämän kaiken keskellä ei pidä unohtaa terveydellisiä ja ulkomuodollisia asioita. Roki on terveydeltään täysin priima koira ja näyttelykehissäkin sillä on mennyt hyvin. Kävimme kolmessa virallisessa näyttelyssä viime vuonna ja jokaisesta näyttelystä kotiintuomisena saimme hienot arvostelut ja muutaman ruusukkeen. Roki sai kaksi varasertiä, yhden sertin ja oli kerran myös rotunsa paras.

Kuva Maarit Alanen

Poden edelleen huonoa omatuntoa siitä, että Kamun vuosi on ollut vähän varjoon jäämistä. Roki on vienyt minulta energiaa niin paljon, etten ole juurikaan jaksanut panostaa Kamuun. Kamun vuosi on ollut minun mielestäni aika kotikoiran vuosi. Paljon kotona, lenkillä ja maalla mukana silloin tällöin. Vähän tokoa mielenvirkisteeksi ja hajujuttuja samalla kun nuoremman kanssa ollaan niitä harjoiteltu. Kaikki tämä on sopinut Kamulle mainiosti ja olenkin huomannut kuinka mukavuudenhaluinen siitä on tullut. En suostu myöntämään että se on ikääntyvän koiran viisastumista, mutta tosiaan nykyisin se ei enää tee turhia juttuja omasta mielestään.

Kaikista hienointa vuonna 2016 oli Kamun ja Giran pentujen syntyminen. Olin odottanut niin kauan jälkikasvua koiralleni ja viimein sellainen mieleinen yhdistelmä onnistui. Olen niin onnellinen siitä, että Oili on pitänyt minut niin tiiviisti mukana näkemässä ja kuulemassa pentujen kasvua ja kehittymistä. Yhden pennun asuinpaikan johdosta olen tietysti päässyt aika tiiviisti näkemään ihan treenitilanteissakin mihin näistä lapsista on ja en voisi olla tyytyväisempi. Pentueella on eväät edetä pitkälle harrastuksissaan. Sydäntä lämmittävää on myös kaikkien kultaiset ja ihmisiä ylitsevuotavasti rakastavat luonteet. 



Kiitos Oilille siis kaikista pentutapaamisista ja jakamistasi asioista kuluneen vuoden aikana!



 

Toivon koirilleni yhtä hyvää terveyttä myös ensi vuodelle ja lupaan olla aktiivisempi koiranomistaja. Tiedän, ettei koiran hyvinvointia mitata tehtyjen asioiden listalla tai millään tuloksilla, mutta ne ovat itselleni kuitenkin suuria asioita. Nautin harrastamisesta ja uusien asioiden opettamisesta koirilleni, joten uskon ainakin kevään jälkeen saavani taas uutta intoa perusarjen rinnalle. 



Hyvää alkavaa vuotta kaikille blogin lukijoille ja meidän yhteistyökumppaneille, jotka ovat olleet mukana tässä harrastuksessa.

tiistai 27. joulukuuta 2016

Mistä haluaisit lukea?


Vuosi 2017 lähenee uhkaavasti ja olen pohdiskellut kovasti blogin sisältöä. Saaisvietti sarjan tekstit saavat varmasti jatkoa, mutta olisiko jotain muuta mistä haluaisitte lukea enemmän? Nyt on mahdollisuus vaikuttaa kommentoimalla!

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

MEJÄn alkeita


Loppuviikolla flunssaoireet alkoivat näkyä voinnissani ja kurkku oli kuin hiekkapaperia. Torstai iltana minulle nousi kuume ja käytännössä vain nukuin vuorokauden yhtä jaksoisesti. Jännä homma miten tuollainen kuumeilu voikaan vetää niin huonovointiseksi. Kaikesta huolimatta oli ihana huomata miten rauhassa Rokikin oli vaikka ei juuri päässyt ulos kuin pissalle äkkiä ja sitten emäntä oli taas sängyn pohjalla.

Lauantaina olo alkoi olla jo parempi eikä kuumetta enää ollut. Olen todella huono lepäilemään ja siksi flunssa yleensä ottaakin vähän takapakkia. Olin ostanut jääkaappiin sulamaan naudan verta joku päivä sitten ja se kuumotteli kovasti metsään kävelemään verijälkeä. Muistelin tehneeni sitä noin neljä vuotta sitten viimeksi ihan kokeilumielessä Kamulle.

Sää oli mitä ihanin ja iloitsin jälleen kerran uuden kotimme sijaintia. Vaikka ollaan ihan kaupungissa niin silti kotimme pihasta lähtee ihanat lenkkipolut metsineen. Ainoa miinus tavallisen jäljen kannalta on se, että ihmisiä ja koiria kulkee metsässä niin paljon sekottamassa hajuja. Tästä syystä verijälki voisikin olla uusi arjen piriste koirille ja minulle kaiken muun ohessa.



Lähdin tekemään ensin Kamun jäljen jotta se saisi rauhassa vanhettua sillä aikaa kun teen ja ajan Rokin jäljen. Mukana minulla oli kostutettu pesusieni, lankaa, verta ja loppupalkaksi sulatettu kalkkunankaula. Olin lueskellut vähän netistä miten oikea mejä-jälki tehdään ja sovelsin lukemaani nyt metsässä. Aloitin tutun suuren kiven juurelta kaatamalla verta sienelle ja samalla jättäen alkumakauksen sammalikkoon. Siitä lähdin sitten vain reippaasti kulkemaan pitkin metsää verinen sieni pomppien narunpäässä perässäni. Metsään oli satanut hieman lunta ja maasto oli suhteellisen helppokulkuista. Noin puoleenväliin tein jälleen makauksen ja kaadoin sienen päälle tilkan verta. Lopuksi tein yhden kulman ja kuljetin sientä yli metsässä kulkevien polkujen. Ajattelin jo mielessäni polkujen tuovan vähän haastetta jäljelle, sillä niitä pitkin metsässä kulki päivittäin paljon porukkaa. Loppujen lopuksi laskeskelin Kamun jäljelle pituutta noin kilometrin.

Ensimmäisenä jäljestysvuorossa oli Roki. Olin tehnyt metsään sille suhteellisen selkeän jäljen yhdellä makauksella ja loppupalkkana myöskin kalkkunankaula. Emme ole juurikaan Rokin kanssa jälkeä tehneet niin ajattelin aloittaa ihan helpohkoilla noin 250m suoralla ja melko tuoreella jäljellä.

Heti metsään päästyämme huomasin miten valjaiden näkeminen sai nuorenkin pojan nenän käymään heti. Hyvin on molemmat koirat ehdollistuneet valjaiden tarkoittavan nenähommia! Samoiten kuin Kamulle, aion opettaa vihjesanalla "jälki" koiralle sen että nyt ollaan metsässä jäljestämässä eikä esimerkiksi etsimässä esineitä tai ukkoja. Minusta se on selkeää koiralle jonka kanssa harrastetaan useita eri lajeja.

 Roki lähti jäljelle oikein tomerana mutta rauhallisesti. Jonkin aikaa se ensin haisteli verta ja vähän lipaisi kielelläänkin että mitähän tämä touhu mahtaa tarkoittaa. Aloitin Rokin kanssa myös tuttuun tapaan hyvin itsenäisen ja vapaan työskentelyn. Annoin koiralle rauhallisesti itsevarmuutta seuraten sitä liina sopivalla tuntumalla aina kun se työskenteli tarkasti ja määrätietoisesti. Hajutyöskentelyssä rohkaisen koiraa aina itsenäiseen ja varmaan työmotivaatioon, en auta äänellä enkä eleillä. Koiran on opittava, että hajuaisti on koiran vahvuus ja ohjaaja tuee luottavaisin mielin perässä kun homman juoni on selvä.

Yllättävän vähän Roki edes yritti hakea minulta apua. Muutamaa pysähdystä lukuunottamatta se eteni hyvin. Haasteena Rokille näytti olevan polulla kulkeneen koiran jäljet. Hajuerottelu kummitteli pojalla mielessä ja siinä se iloisesti merkkasi minulle kohdan missä jäljet olivat selkeästi piirtyneet lumeen. Ei siinä auttanut muu kuin odottaa että koira muistaa taas millä jäljellä oltiinkaan. Hienosti sitten päästiin yhden makuun kautta loppuun saakka jossa penska veti nassuunsa kalkkunankaulan hirmuista kyytiä.



Kamu pääsi jäljestämään melkein kaksi tuntia vanhaa jäälkeä. Hyvin oli tämäkin homma muistissa kun liikkeelle lähdettiin hyvin varmoin elkein. Parhaani mukaan yritin välillä kuvata koiran touhua mutta se oli hieman haasteellista hyvin ripeän tahdin takia. Kamu ei juuri välittänyt vaikka jälki kiemurteli välillä pitkin vilkkaita lenkkipolkuja ja välillä milloin missäkin pusikossa.

Ensimmäisen makuunkin se ilmaisi hyvin tarkkaan haistellen ja tutkien vaikka muuten jäljellä pitikin kovaa kiirettä. Kamun ongelma onkin juuri tuo vauhti jäljellä. Normaalisti en pidä sillä kovin motivivaa loppupalkkaa, koska alkaa kiirehtiä palkan toivossa liikaa. Verijäljelläkin huomasin koiran ottavan vainua aika kaukaa lopussa olevasta kaadosta ja askel vaan piteni sinne päin. Luulen että minun täytyy alkaa arvottamaan makuu paikkoja enemmän jottei vauhti kiihdy turhan kovaksi. 


























Jos lukijoilta löytyy hyviä vinkkejä verijäljelle niin otan mielelläni vastaan!

Messarin kuulumiset


Viime viikonloppuna koitti taas jokavuotinen Messari! Itselleni tämä oli jo kuudes peräkkäinen vuosi näissä karkeloissa ja tuntuu jo ettei Joulukaan tule enää jos ei tässä näyttelyssä käy. Tänäkin vuonna olin ilmoittanut vain Rokin mukaan ja nyt kilpailimme nuortenluokassa yhdessä Gizmon, Konstan ja Milan kanssa. Olin pikkuisen jännittänyt kyseistä viikonloppua etukäteen Rokin vuoksi, koska meillä on ollut nyt arjessa vähän haasteita. Pohdin jo etukäteen mitenhän nuori mies mahtaa käyttäytyä kehässä ja näyttelyalueella, mutta päätin itse ottaa rennosti.

Näyttelypaikalle päästyämme huomasin ettei Roki käyttäytynyt yhtään hullummin. Poika oli toki innoissaan kaikesta hälinästä mutta tosi kiltisti se oli kaikesta huolimatta. Häkissä ei olisi millään halunnut pysyä jos lähdin yhtään kauemmas, joten siinä oli vähän lauantaina haastetta meille.

Kamun pennuista oli myös ilmoitettuna junnuluokkaan Ice, Niro ja Lili. Valkkareita oli aivan hillitön määrä junnuluokissa eikä kaikki mahtuneet ede kerralla kehään. Tuomari oli tänään tarkkana pigmenttien suhteen joten tulokset lapsosilla oli EH-ERI. Hienoa esiintyistä ja kehäkäyttäytymistä oli kuitenkin ilo jälleen seurata!  

Upea Ice Oilin esittämänä lauantaina - JUN ERI

Nuortenluokan uroksissa GM-Ceeläiset saivatkin kisailla keskenään, sillä uroksia oli ilmoitettu vain Roki, Konsta ja Gizmo. Tuomari antoi koko ryhmän juosta ensin kierroksen ja sitten aloitti arvostelemalla Rokin ensin. Olin vähän jo ehtinyt miettiä, että Roki saattaisi vähän karsastaa tätä hieman hätäisesti koiraa sorkkivaa tuomaria. Ja niinhän siinä kävi, että pakki lyötiin päälle kun mies yritti tulla hampaita katselemaan. Tuomari sanoi minulle, että saan itse näyttää hampaat jos tahdon. Minusta kuitenkin tuntui, että koira vähän testasi pääsisikö tästä tilnateesta luistelemaan jotenkin pois. Niinpä sanoin että tuomari yrittää vielä toisen kerran. Nyt napakka ote koirasta ja hampaat saatiin katsottua. Minusta tämä oli parempi koirankin kannalta, ettei pääse tilanteesta sillä että alkaa vain väistellä.

Tuomari oli Rokista erinomaista mieltä ja kohta juostiinkin jo kilpailuluokassa. Meidät sijoitettiin ykköseksi ja saatiin SA! Jee! Parasuros kehässä serti jäi harmittavan lähelle ja huomasin kiikuttavani kädessä jälleen vaaleansinistä ruusuketta.

10.12.2016 HELSINKI WINNER 2016 / nuortenluokka Michel Griol, Ranska 
NUO ERI, NUK1, SA, VASERT
"Täydellinen leikkava purenta. 20 kuukautta, hyvä koko, kaunis rakenne, hyvät kulmaukset, luusto, asento ja jalat. Erinomaiset kaula ja rinta, sievä kiilamainen pää, hyvät silmät. Hieman vahva otsapenger, erinomaiset korvat. Kaunis esiintyminen, hieman ruskea väri, erittäin kauniit liikkeet, oikea hännän asento."

Lauantaina kaikki GM-koirat saivat ERIn ja niin päsimme jälleen esittämään kasvattajaryhmän vuoden suurimmassa näyttelyssä! Kasvattajaryhmä koostui tällä kertaa pelkistä uroksista, mikä oli huikeaa ilman yhtään murinaa tai karvojen pörhistelyä. Sinivalkoinen oli jälleen paras ja niin sai Maarit olla taas ylpeä koko porukasta: GENTLE MIRACLE`S ROP-KASV.


vas: Mari ja Diesel, Minä ja Roki, Piia ja Gizmo, sekä Maarit ja Konsta.
Kuva © Timo Hämäläinen

Rotukehien jälkeen päivä eteni isoon kehään katsomaan Mirvan (kennel Mihela`s) palkitsemista Vuolasvirta-palkinnolla. Pääsin Marjon ja Maaritin kanssa lähes eturiviin katsomoon, sillä muut GM-joukot jäivät häkeille vahtimaan koiria. Roki oli ilmeisen väsynyt päivästä, sillä häkissä vedeltiin sikeitä ihan täyttä päätä kun mamman tutun hajuinen takki roikkui häkin ovella.

Kun palkinnot oli jaettu oli aika vetää siniset jakut taas ylle ja lähteä kokoomakehien kautta juoksemaan parrasvaloihin. Olin syvällä sisälläni niin tyytyväinen Rokin käytökseen pitkän päivän ajan. Välillä väsymys purkautui haukkumisena mutta se oli ihan ymmärrettävää, sillä olimme hälinässä melkein kellon ympäri. Hienosti täydellistä ravia liidellen menimme läpi ison kehän tänäkin vuonna jatkoon pääsemättä.

Ilta huipentui vielä Haagan hotellille yhdessä Mihela`s ja GM-ihmisten kanssa ilallliselle. Olimme kokoontuneet yhdessä juhlistamaan Mirvan huikeaa saavutusta rodun parissa. Mirva oli yhdessä Maarit ja Jukka Sallan (Kennel Joulumaan) kanssa ensimmäiset valkkarikasvattajat Suomessa, jotka palkittiin Vuolasvirralla.

Olimme yhdessä kasvattien ja kasvattien jälkeläisten omistajien kesken suunnitelleet Miravalle pienen yllätyksen. Taiteilija Eija Halonen piirsi Miravasta ja hänen kantanartuistaan Jamiesta (Kamun mummo) ja Cosmasta aivan jäätävän hienon taulun, joka tuli Miravalle varmasti upeana yllätyksenä! Ilta oli muilta osin oikein onnistunut, mutta Hotelli Haagan järjestelyt pöytävarauksista ja ruuista eivät saa kyllä minulta kehuja.

























vas: Jamie, Mirva ja Cosma

Sunnuntaina valkkarikehä alkoikin sitten himpun verran myöhemmin ja kehään oli kiva mennä hyvin nukutun yön jälkeen. Valkkareita tuomaroi tänään suomalainen Soile Bister jonka mielestä valkkarit olivat rumia ja keltaisia tänään. H oli päivän sana ja Rokikin sai ensimmäisen sellaisen, joten siniset jakut jäivät matkalaukkuun tänään. Arvostelussa ei juuri muuta hyvää ollutkaan kun luonne Bisterin mielestä. Esiintyminen oli tänään Rokille paljon helpompaa eikä hampaiden katselun kanssa nyt vehdattu ollenkaan.

Katsoimme rotukehän vielä loppuun ennen kotiin lähtöä. Viidestä ilmoitetusta kasvattajaryhmästä vain yksi ylsi vaadittuihin laatuarvostelu tuloksiin ja sai esittää kasvattajaryhmänsä. Vähän ankea meininki minusta, mutta tällaistahan tämä on. Kyllä minä kaikesta huolimatta vähän suunnittelin ensi vuonna vieväni Kamun veteraaneihin jos tuomari valinnat on yhtään meille suotuisat. Vaikka tiedän toki, että Kamulle messari on pigmenttiä ajatellen aina tosi surkeaan aikaan.

Jos olisin ymmärtänyt laittaa aamulla tälle keltaiselle koiralla pinkin raidan selkään niin olisikohan kelvannut? ;D

11.12.2016 VOITTAJA 2016 / nuortenluokka Soile Bister NUO H
Hyväluustoinen ja hyvin kehittynyt uros jolla valitettavasti kovin laskeva ylälinja ja runko voisi olla pidempi. Toivoisin yhdensuuntaisemmat pään linjat. Hyvä pigmentti. Niukahkot etukulmaukset, hyvät takana. Hyvä runko. Hyvin kellertävä väri. Voisi liikkua pidemmällä askeleella ja etuaskel on turhan korkea. Ensiluokkainen luonne.

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Enää kaksi vuotta niin olen aikuinen



Projekti-Roki on edennyt taas seuraavalle tasolle ja ollaan selvästi löydetty itsehillinnän rajakohtia viime päivinä. Toko ja tottis on ollut jäissä miltein kokonaan siitä saakka kun aloitimme Johannan opeissa rauhoittumisharjoitukset. Samoin saalispalkkaaminen on ollut todella vähäistä, sillä olen halunnut ruualla vahvistaa rauhallista mielentilaa. 

Eilen sain kuitenkin jostain syystä ajatuksen kokeilla pitkästä aikaa tokoa ihan kesken metsälenkin. Minulla oli pieni patukka taskussa ja sujautin sen kainaloon pyytäen Rokin sivulle. En hetsannut yhtään ennen käskyn antamista. Siitähän se liekki syttyi eläimen silmiin ja se oli alle nanosekunnin tapittamassa minua perusasennosta. Naksautin ja vain tiputin patukan sille palkinnoksi. Ehdin jo ajatella miten tauko onkaan tehnyt hyvää. Kissanviikset, koira ei vaan ilmeisesti hoksannut mitä tulee saamaan palkinnokseen. 

Seuraavana nuorossa olikin sitten haukkumista, kiljumista ja pomppimista. Seuraaminen oli vietikästä ja hienoa katseltavaa, ainakin jos meillä olisi ollut sellainen MUTE-nappula! En pystynyt edes katsomaan koiraan saatikka sanomaan mitään käskysanaa kun sieltä jo pääsi ilmoille komennushaukun sekaista kiljumista. Päätin laittaa koiran hetkeksi jäähylle ihan vain kiinni hihnastaan puuhun. Ajattelin sen nollaavan vähän tilannetta ja pakkasin patukan reppuun ja kävin syöttelemässä pojalle vähän kissanruokaa. 

Seuraava kierros aloitettiin ihan vaan rauhoittumisharjoituksella. Se oli nyt haastavaa. Roki pystyi teknisesti suorittamaan sen, muttei saanut itseään siihen toivottuun mielentilaan. Piippaamista ja haukahtelua oli pitkästä aikaa taas itse rauhoittumisessakin mukana. Huomasin ettei oma hermorakenteenikaan nyt enää jaksanut, joten tehtiin vain lenkki loppuun ja palattiin kotiin miettimään asioita. 



























Meillä on tulevana tiistaina onneksi taas yksityistunti, jossa saan varmasti hyviä neuvoja tähänkin tilanteeseen. Tuolla koiralla olisi niin hieno vietti tuohon työskentelyyn kunhan saadaan volyymi kohdileen. Jossakin vaiheessa sain seuraamisen jo siihen malliin, ettei se enää komentanut minua, mutta asioiden saaminen balanssiin on tällaista vuoristorataa näköjään meidän kohdallamme.

Samalla yksärillä on tarkoitus lähteä myös jatkokouluttamaan Rokia hyvin alkaneen hajutunnistuksen parissa. Johanna vetää tunnistusjäljen kursseja, joten siinä on Rokille tavotetta taas kerrakseen.

lauantai 26. marraskuuta 2016

Aktiivisuus hallintaan


Meidän Kanunila-aktiivisuuspanta on ollut kyllä monenlaisessa menossa mukana. Rokilla panta on ollut kaulassa miltein koko ajan, jopa uidessa. Vedenkestävä laite mittasi kivasti aktiivisuutta koirien polskiessa Sportti Hurtan altaassa jokin aika sitten. Kyllä vaan oli väsynyttä koiraa taas puolentunnin uinnin jälkeen. Tämä on oikein kiva liikuntamuoto aina talvisin, mutta jotenkin se on myös samalla todella ällöttävää. Koirat ovat ihan litimärkiä ja valkkarin karva (ainakin mun koirien) alkaa heti uinnin jälkeen tippumaan. Auto haisee ihanasti märälle koiralle aivan kuin vepetreenien jälkeen konsanaan :D Mutta koirilla on kivaa.

Rokin kanssa ollaa koko ajan lähempänä kultaista keskitietä. Muuton jälkeinen stressaaminen on päivä päivältä paremmin hallinnassa. Sisällä ei enää oikeastaan ollenkaan haukuta rappukäytävän äänille. Ehkä koira hahmottaa omaa reviriään paremmin ja on sopeutunut näin alimman kerroksen elämään. Aktiivisuuspannan käyrissäkin on tapahtunut selkeitä muutoksia, vaikkei liikunnan määrä sinänsä ole muuttunut. Roki nukkuu yöt levollisesti eikä enää ramppaa ympäriinsä paikkaa vaihdellen. Tämä on näkynyt muun muassa siinä, että koiralle on alkanut selkeästi tulemaan samanlainen päivärytmi kuin Kamulle. Ilta-aikaan kun koirat ovat käyneet viimeisen kerran ulkona, ne alkavat selvästi vaikuttamaan raukeammalta ja hakeutuvat rauhalliseen paikkaan nukkumaan. Roki ei enää vaella ja seuraa minun jokaista liikettä, myös vinkuminen on kaikonnut melkein olemattomiin.

Yllä kuvassa vasemman puoleinen päivänäkymä on hajutyöskentelyn ja rauhoittumisharjoitusten jälkeiseltä päivältä. Oikealla on tilannekatsaus, jossa Rokin kanssa ei ole edellisenä päivänä tehty mitään ajatustyötä vaativaa. 

Pannan avulla olen pystynyt seuraamaan kuinka hajutyöskentely ja mielentilojen hallinta on tuottanut tulosta. Tästä on jäänyt vähän niinkuin mustaa valkoiselle, etten nyt vaan kuvittele koiran rauhoittuneen päästessään tekemään jotakin oikeasti haastavaa. Nenätyöskentelyssä olen halunnut lähteä opettamaan Rokille pelkän eukalyptuksen sijasta hajuerottelua, sillä etsijäkoiran työ kiinnostaisi minua ja haluan koiran oppivan etsimään sille annetun hajulähteen perusteella.

Aluksi lähdimme tekemään hajuerottelua purkeilla. Ensin vain yhdellä, jossa oli vaadittua hajua (koiran karvaa) ja siitä sitten lisäilin tyhjiä purkkeja. Tämä oli alusta asti niin helppoa Rokille, että jouduin lisäämään häiriöhajut jo ensimmäisillä harjoituskerroilla mukaan.

Näin hyvin nukuttaa kun on vähän haisteltu.

Ilmaisun koira keksi itse kun vain odotin mitä se tekee jos en heti naksautakkaan oikean hajun haistelusta. Roki tutki purkkia, haisteli enemmän ja katsoi minua. Sitten kun mitään ei tapahtunut se päätti rueta maahan purkki jalkojen välissään. Tästä pääsin palkkaamaan koiraa ja sen jälkeen se on aina mennyt maahan löydettyään oikean hajun. Tällä hetkellä olen saanut hyvin töistä erilaisten eläinten (kissat, koirat, kanit) karvaa ja olen käyttänyt niitä hajulähteenä sekä häiriönä.

Alla pieni videonpätkä Rokin hajuerottelusta:


keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Sano että mä pystyn siihen


Päivä päivältä sotkuisempi työpöytä, kahvia, liikaa kahvia. Epätoivo ja motivaation puute. Ihan liian usein olen taas saanut kiinni itseni ajattelemasta, josko tämä sittenkin olisi tässä. Sisällä sisimmässäni kuitenkin tiedän, etten ole antanut itsestäni vielä kaikkea. Entä jos alkaisin harrastamaan eläinlääkiksen pääsykokeita? Kävisin joka vuosi rennolla fiiliksellä kokeessa ja saattaisin jopa joskus päästä sisään. Tuskinpa vain, ei sinne vaan mennä löysin rantein. Urakka tuntuu taas ylitsepääsemättömältä, mutta minä yritän.

Nautin biologiasta, mutta laskeminen on ollut kuin joisi sankollisen liisteriä. Peruslaskut tökkivät. Fysiikka tökkii. Olen antanut itseni aloittaa puhtaalta pöydältä. Kääntänyt uuden ruutuvihkon sivun ja alkanut kirjoittaa värikynillä teoriaa läpi, siirtynyt siitä sitten helppoihin laskuihin. Toivonut, että saisin sitä onnistumisen tunnetta ja tremppaavaa fiilistä.

Tuntuu että olen ihan yksin tämän kaiken helvetillisen opiskelumäärän kanssa. Tai niinhän minä olenkin, ei näitä asioita kukaan minun päähäni tule kiltisti vain laittamaan. Itse on kantapään kautta ne asiat vain taottava sinne kovaan päänuppiin. Silti minusta olisi lohduttavaa kuulla, että joku toinen on aivan samassa tilanteessa. Jopa huonommassa.

Tällä hetkellä unelma tuntuu kovin kaukaiselta ja vaikeasti tavoiteltavalta. Mutta minä en luovuta.


lauantai 19. marraskuuta 2016

Kaikki alkaa alusta

Saalisvietti OSA 2

Saalisvietti-blogitekstien ensimmäiseen osaan pääset TÄSTÄ.



Saalisvietti on jalostuksen keinoin ylläpidetty ominaisuus, joka on perinnöllinen. On hyvin harvinaista, että matalaviettisistä vanhemmista syntyisi voimakkaasti saalisviettisiä pentuja. Tämän takia harrastuskaverin valinnassa ei voi liikaa painottaa taustojen selvittämistä, harkintaa ja malttia kasvattajan ja yhdistelmän valinnassa.

Tottakai on tapauksia, joissa viettiä on niin sanotusti tukahdutettu. Voimakkaan vietin omaavalta koiralta vietin saa sammumaan vain käyttäen voimaa, mutta matalaviettinen koira voi tukahduttaa viettinsä pienelläkin paineella. Jos koiran viettikäyttäytymistä ei ole koskaan vahvistettu, vaan aina kielletty sitä toteuttamasta luontaista ominaisuutta, alkaa saalisvietti hiipua pikkuhiljaa. Siksi on tärkeää tietää koiran (tässä tapauksessa vanhempien) viettitausta pentua valitessaan.



Yhditelmää valitessasi saalisvietin osalta sinun kannattaa asettaa jokin raja-arvo luonnetestin taisteluhalu-osuudelle (mikäli vanhemmat ovat luonnetestattu). Hyvä peruskriteesi tälle on se, että tulos on plussan puolella, sillä jos jomman kumman vanhemman tulos on miinuksella, todennäköisyys jälkeläisten vastaaville puutoksille kasvaa merkittävästi.

Kun olet löytänyt sopivan rodun, kasvattajan ja yhdistelmän, sinulla on edessäsi pennun valinta. Aina pentua ei pääse valitsemaan itse, sillä joillain kasvattajilla on tapana "päättää" seurattuaan pentuetta 7 viikkoa, että mikä pentu soveltuisi mihinkin perheeseen. Kuitenkin harrastuskäyttöön tulevaa pentua ei kannattaisi valita ennen sen täytettyä 6-7 viikkoa, sillä näin nuorella iällä pentujen luonteet kehittyvät huimasti päivä päivältä. Pentueen sisällä on huomattavia luonne-eroja, joita on sitä enemmän mitä uudemmasta ja vähemmän jalostetusta rodusta on kyse.

Pentueen pentuja voidaan testata saalisvietin osalta. Tällainen testi tehdän jokaiselle pennulle erikseen siten, että pentu on yksin ja riittävän levännyt jaksaakseen keskittyä uuteen. Testissä testataan pennun saaliskäyttäytymistä, ei missään nimessä puolustushalua. Testiä tekevällä testaajalla on suuri vastuu tekemästään työstä, sillä testi ei saa traumatisoida edes pentueen herkintä yksilöä.

Testituloksessa ei kannata tuijottaa suppeasti pelkstään saalisviettiä, vaan myös muuta toimintaa. Esimerkiksi vahvasti saalisärsykkeeseen reagoiva pentu saattaa samalla reagoida äänellään, eli toisin sanoen sen "vietti vuotaa". Tällaisessa tapauksessa voi olla parempi vaihtoehto valita pentu, jolla on hieman matalampi vietti, mutta se pystyy keskittymään paremmin äänettömään saalistamiseen ja puree.

Havannoi pentua valitessasi myös sen ahneutta, sillä kiihko ruokaan usein voimistuttaa koiran halua antautua syömistä edeltävään toimintaan. Parasta olisi testata pennun ahneutta sen ollessa erillään sisaruksistaan, sillä silloin se toteuttaa luontaista ahneuttaan, eikä kilpaile ruuasta muiden laumanjäsenten kesken.



Saalisvietin raja-arvot ovat synnynnäisiä ja ne koskevat niin vietin maksimi korkeutta kuin sen kestoa. Maksimaalisen vietin hyödyntämistä on opittu hyvin käyttämään jo muun muassa Pk-puolella ja muissa vaativissa lajeissa. Jotta koira voi ilmentää maksimi viettiään, on sen oltava sekä terve että hyvässä fyysisessä kunnossa, muutoin saalisviettiä ei saada täydellisesti esille.

Saalisturhaumaksi kutsutaan tilaa, jolloin koiraa ei päästetä etenemään saaliin kiinnitarttumiseen saakka. Tilanne jää tällöin kiihkeimmillään päälle. Saalisturhaumasta on lähinnä eniten hyötyä suojeluharrastuksessa, jolloin koiralle harjoitellaan esimerkiksi vahvempaa puruotetta ja voimaa. Muissa lajeissa tällä ei ole niin paljon merkitystä.

Hallinta on kaiken a ja o. Hallinta niin harrastuksissa kuin jo pelkästään arjessa on paras henkivakuutus. Mitä tehdä tehokkaalla autolla jossa on vain turbo, jos sinulla ei ole käytössäsi ohjauspyörää ja jarrua? Hallintaa tulee harjoittaa ennen kun viettiä ja virettä on nostettu maksimi tasolle, koska niin ollessa voi hallinnan opettelu olla jo myöhäistä. Koiran on huomattavasti helpompi oppia hallintaa matalammassa, oppimisen kannalta optimissa tilassa. Myöhemmin tätä virettä voi alkaa hallitusti nostamaan optimaaliseksi lopullisen suorituksen kannalta. Tottelevaisuuden ja hallinnan oppiminen on koiralle helpointa silloin, kun et kytke valmiin suorituksen tunnetilaa osaksi alkuopetusta.

Seuraavassa tekstissä pureudutaan muun muassa palkinnon arvottamiseenlajityypilliseen palkitsemiseen ja leikkimiseen. 

tiistai 15. marraskuuta 2016

Nenätyöskentelyllä pääkoppa kuosiin?























Ensimmäisenä minun on kehuttava taas Kamun jälkikasvun kasvamista ja kehittymistä kohti aikuisuutta. Viime viikonloppuna kolme pennuista olivat Jyväskylän kansainvälisessä koiranäyttelyssä, joka oli pennuille ensimmäinen virallinen näyttely. Mukana menossa olivat Ice, Lili ja Kide. Niro poika ei ilmottautumisesta huolimatta päässyt jalan nyrjähdyksen vuoksi osallistumaan.

Molempina päivinä pentukatras esiintyi hännät heiluen ja avoimin mielin. Minulle se on jo näyttelyn tärkein asia, mutta tulokset olivat myös hurjan hienoja ja arvotelut lämmittivät mieltä.

Lauantain tulokset:
Devoted One’s Bunch Of Love “Kide” JUN EH JUK4
Devoted One’s Brilliant Ice “Ice” JUN ERI JUK3
Devoted One’s Be My Miracle “Lili” JUN ERI JUK3

Sunnuntaina tuomarin pöydän takana istui Laurent Pichard Sveitsistä, valkkareiden kotomaasta. Devoted One`s pennut olivat taas iskussa ja tällä kertaa hurmasivat tuomarin saaden kaikki erittäin hyvät tulokset ja arvostelut.  Kaiken kruunasi vielä Oilin ROP-kasvattaja titteli samalle päivälle.

Devoted One’s Bunch Of Love “Kide” JUN ERI JUK1, SA, PN4
Devoted One’s Brilliant Ice “Ice” JUN ERI JUK1, SA
Devoted One’s Be My Miracle “Lili” JUN EH JUK3



Valtavasti onnea kaikille ja kiitos että teette pentujen kanssa niin paljon kaikenlaista!

___________________________



Sitten pääsemme oman kauhukakaran kuulumisiin. Rokin kanssa olen toteuttanut kouluttajan meille antamia oppeja niin sisällä kuin ulkona. Välillä ollaan menty vuoristorataa tulosten suhteen, sillä vähän aikaa sitten minusta tuntui taas, että alamäki oli jyrkkä. Tuli tuhoilua ja kaikenlaista muuta pientä kivaa perushaasteidemme ohella. Huomasin, että koira kävi ylikierroksilla mitä enemmän sen kanssa touhusin.

Otettiin taas vähän mietintätaukoa ja tein pelkästään rauhoittumista. Sisällä levittelin Rokia kiihdyttäviä juttuja (noutokapulat, pallot, lelut yms) pitkin lattioita ja treenasin vain mielentiloja. Yllä on videonpätkä kyseisestä harjoittelusta.

Tällä viikolla Roki on päässyt mukaan töihin. Katselemaan portin takaa tai häkistä klinikan menoa. On paljon koiria, ääniä ja ihmisiä. Hauskintahan tässä oli taas huomata, että koira on kuin syntynyt noihin olosuhteisiin. Siellä se vetää sikeitä kaiken hälinän keskellä ja kääntää kylkeä kun joku vieras koira räksyttää sille. Uskomaton sesse.

Klinikkapäivien jälkeen olen vielä tehnyt Rokille nosejuttuja töiden jälkeen. Yksikin päivä tehtiin työpaikan takatiloissa olevassa hallissa etsintää kun työkaveri kulkee ohi kolmen koiransa kanssa. Roki keskeytti hommat siksi aikaa kun katsoi koiralauman ohitusta ja jatkoi tomerana hommiaan heti koirien kadottua näköpiiristä. Uskomaton tilanne. Jos tämä olisi tapahtunut kotona rappukäytävässä, olisi vastaanotto ollut taatusti toinen.

Nenätyöskentelyä ollaan nyt jatkettu kotonakin ja koira on kehittynyt piilojen vaikeutuessa huomattavasti. Työskentelymoodi on selkeytynyt ja koiran lukeminen helpottuu kerta kerralta enemmän. Tämä on ainut tekeminen tällä hetkellä, jossa minulla on rauhallinen, mutta iloisesti työskentelevä koira. Se ei piippaa eikä hauku.

Luulen, että tämän "mielenhallinta"-prosessin aikana Rokille parasta puuhaa onkin nimenomaan nenänkäyttö, joka väsyttää koiraa ja saa sen keskittymään tarkoin. Näin jatketaan  ja katsotaan kuinka meidän käy.

Alla huonolaatuinen video, joka sisältää pieniä tokojuttuja ja rauhoittumista ulkotreeneissä.



perjantai 28. lokakuuta 2016

Laserterapia tutuksi
























"Miksi laserterapiaan?
Eläinlääkäri voi suositella laserterapiaa, jos koirasi kärsii esimerkiksi nivelrikosta, rasitusvammoista tai tulehduksista. Nivelrikkopotilailla laserterapia auttaa ylläpitämään liikkuvuutta ja toimii tukihoitona lääkkeellisen kivunlievityksen lisäksi. Oikein käytettynä laserterapialla ei ole tunnettuja haittavaikutuksia. Se ei vahingoita koiran kudoksia eikä kuormita lemmikksi elimistöä. Lyhyen hoitokerran aikana koirasi aistii hellää ja rauhoittavaa lämpöä ja hoidon vaikutukset alkavat nopeasti.

Miten laserterapiaa annetaan?
Yksi hoitokerta kestää yleensä alle kymmenen minuuttia eikä vaadi koiran rauhoittamista. Laserterapiaa suositellaan 3–6 hoitokerran sarjoissa, ja useimmat potilaat tulevat hoitoon mielellään opittuaan yhdistämään hoidon ja hyvän olon. Kroonisista vaivoista kärsiville potilaille suositellaan hoitosarjan jälkeen ylläpitohoitoa kerran kuussa. 
 
Miten laserterapia toimii?
Terapialaser tuottaa laservaloa, joka kulkeutuu koiran kudokseen vahingoittamatta sitä. Se saa kudoksissa aikaan biologisen vasteen, joka nopeuttaa paranemista ja vähentää kipua ja tulehdusta." 























Työni puolesta minulle on annettu vastuulle laserlaitteen käyttö-ohjeiden ja huoltojen ylläpito ja kaikki tiedotus laitteeseen liittyen. Hoitomuotona laserterapia on vasta tullut Tammistoon ja nyt me kaikki innokkaasti tutustumme laitteeseen ja opettelemme käyttämään sitä hyvin. Minulle laserterapia on hoitomuotona ollut ennestään tuntematon ja nyt olenkin mielenkiinnolla etsinyt siitä lisää tietoa ja eilen pääsin ensimmäistä kertaa laitteen pikaiseen käyttökoulutukseen.

Otin Kamun töihin mukaan, koska faskiahieronnassa aiemmin oli käynyt ilmi, että koiralla oli jumeja alaselän ja lapojen seudulla. Laserhoito käy myös aktviiviselle koiralle ennaltaehkäisevänä hoitomuotona ja auttaa lihaksia palautumaan esimerkiksi raskaasta urheilusuorituksesta.

Laserhoito on erittäin nopea tehdä ja yhden hoitokerran aikana koirasta voi hoitaa maksimissaan neljää eri kohdetta. Kamulla keskityin alaselkään ja oikeaan lapaan. Hoidon ajaksi koira rauhottui ja oli paikallaan aivan kuin nauttien laitteen antamasta lämmöstä. Innolla jään odottamaan muutaman hoidon jälkeen näkyykö koirassa mitään muutoksia, vaikkei varsinaisia kipukohtia olekkaan.

Jos sinulla on kokemusta kyseisestä hoitomuodosta esimerkiksi nivelrikkoisen koiran kanssa, kuulen mielelläni tarinoita!

tiistai 25. lokakuuta 2016

Opi ymmärtämään enemmän saalisvietistä

Saalisvietti OSA1



Salme Mujusen Saalisvietti koiraharrastuksessa- kirjan innoittamana lähden pilkkomaan saalisvietin perimmäistä merkitystä pienempiin palasiin ja kirjoitan siitä blogissani.  Pohdin mitä saalisvietti on ja kuinka sitä voi koiraharrastuksessa oikein hyödyntää. Tekstien tarkoituksena on paitsi tuottaa tarpeellista ja innoittavaa tekstiä teille lukijoille, myös herättää ajatuksia omien koirieni koulutuksessa saalisvietin avulla.

Puhuttaessa saalisvietistä, monelle päällimmäinen mielikuva on kiihkeä palveluskoira puremassa hihaan tai taistelemassa motivaatiopatukasta. Saalisvietti on kuitenkin saalistukseen perustuva koiraeläimille luontainen käyttäytymisketju, joka on selkeä ja kaavamainen. Ketjun käynnistää (sitä aktivoi) avainärsyke, joka on saalisvietin osalta jokin liikkuva kohde, kuten ihmisen toimesta vaikkapa motivaatiopatukka tai pallo. Edellytyksenä saalisvietin aktivoitumiselle on koiran synnynnäinen saalisvietti, joka on todennettavissa jo alle luovutusikäisellä pennulla. Tietyillä roduilla on saalisvietin eri osa-alueita jalostettu vahvemmaksi kuin toisilla ja tästä syystä meillä on niin monia rotuja eri käyttätarkoituksineen.

Vähemmän on enemmän- periaate

Luonnossa onnistunutta saalistustilannetta seuraa saaliin syöminen, jonka jälkeen eläimen ruokahalu on tyydytetty. Kylläisyysaste toimii saalisvietin säätelyelimenä eikä kylläinen koira reagoi saalisärsykkeisiin yhtä voimakkaasti kuin nälkäinen. Vaikkei koiran saalisviettiä hyödyntävät saalisleikit aina pääty syömiseen, on saalisvietti tästäkin huolimatta kyllääntyvä. Koiran vietti laimenee ja lopulta sammuu kun se on ollut aktiivisen tietyn aikaa tai yltänyt jo maksimitasolle. Niinpä ohjaajan yksi tärkeimmistä taidoista on tuntea koiransa vietilliset raja-arvot. Tahattomiakin raja-arvojen ylityksiä kannattaa yrittää välttää. Itse voin henkilökohtaisesti sanoa, etten vielä seitsemän vuodenkaan jälkeen osaa kunnioittaa tai huomaa koirani vietillisiä raja-arvoja. Innostun vain enemän kun se työskentelee ja saalistaa jo maksimiteholla. Sisälläni oikein kuplii päästä hyödyntämään tätä tilannetta viimeiseen asti, ymmärtämättä koiran olevan jo fyysisen jaksamisen äärirajoilla.

Varastoon jäänyt vietin määrä pitkällä ajanjaksolla ylläpitää koiran motivaatiota ja kasvattaa työskentelyintoa.























"Voimakasviettinen koira ei ole juuri koskaan helppo eikä vaivaton seuralainen. Se motivoituu elämässään lukemattomasta määrästä ärsykkeitä, reagoi niihin aina intensivisesti ja harkinnatta. Se myös käyttää seurakoiraa herkemmin hampaitaan eli puree." 

Sisäsyntyinen saalisvietti tuottaa koiralle saalistustilanteeseen vaadittavaa energiaa ja motivoi sitä toimimaan päästäkseen viettipäämäärään. Viettipäämääräksi kutsutaan olotilaa, joka seuraa saalistuskäyttäytymisketjun rauhavaiheessa.

Saalisvietin aktivoituessa koiran viettivire (vireystaso) nousee. Oppiaksemme käyttämään koiran saalisviettiä ja viettivireen tasoa oikein, meidän täytyy ymmärtää se. Vertauskuvana Salme Mujusen kirjassa käytetään jousiampujan jousta. Jousi koostuu kaaresta, jänteestä ja nuolesta. Kaaren ja jänteen meteriaaleista ja jänteen kireydestä riippuu, millaisen voiman jousi kehittää nuolen lähtönopeudeksi. Ennen kaikkea se riippuu siitä, kuinka kireäksi kaari kykenee pingottumaan ja millainen potentiaali siitä syntyy.

Jotta ampuja voisi ampua jousellaan tuloksekkaasti, on hänen osattava käyttää sitä: asettaa nuoli oikein paikoillee, tähdätä ja laukaista. Tämän jälkeen jousi palaa perusjännitystilaansa, joka sisältää myös energiaa. Täysin energiaton lepotila saavutetaan vain jos jousen jänne katkaistaan.

Koiran ohjaajan tulee oppia käyttämään ja ymmärtämään koiransa saalisviettiä kuten ampuja joustaan. Vain harjoittelemalla ampumaan ja tähtäämään ohjaaja oppii koiran saalisvietin raja-arvot ja onnistuu pian "tähtäämään" tarkemmin ja osuu haluttuun kohtaan.






















"Saalisviettisellä koiralla on potentiaalia mihin tahansa lajiin, mutta tämän potentiaalin saa käyttöönsä vasta, kun ohjaaja osaa hyödyntää sen." Itse olen löytänyt kummankin koiran saalisvietin, mutta huomaan joka päivä oppivani lisää niiden kestävyydestä ja niin sanotuista raja-arvoista. Suurin ongelmani on pitää jousta liian kauan jännittyneenä enkä tiedä minne tähdätä. Innostun niin kovin koiran hyvästä viettivireestä ja onnistuneista suorituksista, etten osaa lopettaa ajoissa ja hyvään vireeseen. Olen aivan liian usein odottanut että vietti alkaa laantua tai koira pääsee viettipäämääräänsä. Toivon, että tämän kirjan ja oman pohtimiseni kautta pystyn kehittymään paremmaksi "ampujaksi" ja hyödyntämään myös sen potentiaalin mitä koirissani on saalisvietin osalta minulle antaa.

Optimaalista koiran koulutuksessa on koiran viretilojen hallinta. Uuden oppiminen on parhaimmillaan keskitason viretilassa, jolloin koira on tarpeeksi skarppina keskittyäkseen, muttei liian korkeassa viretilassa ollakseen oppimatta esimerkiksi tekniikkaa haluttuun toimintaan. Koiran hallittua toivottu käyttäytymisketju, aloitetaan viretilan nostaminen, jotta esimerkiksi tottelevaisuusliikkeeseen saadaan lisää näyttävyyttä. Kun koiralla on tekniikka hallinnassa ja ohjaaja tietää missä viretilassa hän haluaa koiran suorittavan liikkeen, täytyy koira osata nostattaa haluttuun vireeseen. Helpommin sanottu kuin tehty. Sen lisäksi että tietää mitä tehdä täytyy tietää miten tehdä.

Herkkyys havannoida pieninkin muutos koiran viretilassa on äärimmäisen tärkeä taito hyvällä koiranohjaajalla. Tämä on taito joka kehittyy harjoittelun myötä. Välillä on kehittävää harhoitella jonkun toisen katsoessa sivusta. Joskus toinen ihminen voi nähdä koirassasi merkkejä viretilan muutoksista sinua paremmin tai hän osaa sanoa että "Hei nyt lopatat tähä, meni niin hienosti!" Itse tarvitsisin tällaisia kommentteja todella paljon lisää.

tiistai 18. lokakuuta 2016

Stressin hallintaa ja rauhoittumista























Kaunila-aktiivisuuspannan avulla näen koiran aktiivisuuden suoraan puhelimestani. Ohjelmasta voi katsoa päiväkohtaisen aktiivisuuden tai tarkastella kokonaista kuukautta.

Kuten aiemmin kerroin, muutto on luonut haasteita löytää Rokin kanssa kultainen keskitie arjessa. Uusi elinympäristö sai minut ajattelemaan ja tarkkailemaan koiraani paremmin. Jatkuva aktiivisuus ja reaktiivisuus asioille pitää nuorta miestä koko ajan tiukassa otteessaan. Koira on lähes koko ajan jäykkä kuin viulunkieli ja aina valmiina sinkoamaan johonkin suuntaan. Ei hetken rauhaa eikä lepoa.

Lähdin tutkimaan ja pohtimaan koiran aktiivisuutta Rokin innoittamana. Valitsin apuvälineeksi minulle aivan uuden tuttavuuden, Kaunila aktiivisuupannan. Aluksi ajattelin, että hei hienoa, nyt minulla on apuväline seurata koirieni liikuntaa ja aktiivisuutta, sekä ajoittaa treenejä tiettyyn ajanjaksoon jolloin koirani ovat niin sanotusti hyvässä vireessä. Kuitenkin päätin aloittaa pannan kanssa nyt aivan eritavoin. Seuraan Rokin touhuja muun muassa yö- ja yksinoloaikaan. Muutosta koitunut levottomuus näkyi selvästi pannan avulla ja pystyin havaitsemaan ettei koira esimerkiksi nukkunut kovin levollisesti yöllä. Sovelluksen avulla voin tallentaa aktiivisuuden ja seurata onko arjenhallinnan paranemisella mitään vaikutusta koiran yöaktiivisuuteen ja yksinolohetkiin.


















Kaunila-aktiivisuuspanta rekisteröi koiran liikettä ja kiihtyvyyden avulla määrittelee koiran liikunnan tason. Pienikin liike, esimerkiksi yöaikaan, rekisteröityy pannan mukana tulleeseen puhelinsovellukseen. Ensimmäisinä öinä uudessa kodissa Rokin liikkeet yöaikaan tallentuivat tasaisena käyränä. Koira oli ollut liikkeessä koko yön noin 15 minuutin välein. Ilmeisesti se kuunteli rappukäytävän ääniä tai jotakin vastaavaa. Sama oli havaittavissa yksin olessaan. On hyvin mielenkiintoista seurata, kuinka kotiutuminen ja uudet koulutusmetodit alkavat vaikuttaa aktiivisuuteen.
***

Tosiaan noin viikko sitten aloin olla jo aika epätoivoinen. Tuntui, että olen umpikujassa tuon nuoremman sählän kanssa, enkä enää osaa omin voimin kokeilla sen kanssa mitään uutta. Meillä oli niin paljon haasteita perusarjessa, että tunsin itseni hyvin voimattomaksi treenaamaan mitään tavoitteellista. Into koiran kanssa tekemiseen alkoi luhistua kasaan kun perusarki suoraan sanottuna v***tti.

Kasvattajan kanssa asiaa pohdittiin jälleen kerran. Kokeilin Rokille sitruunapantaa sisällä, josko nopea reakointi auttaisi sen haukkumiseen rapun äänille. Pannasta ei ollut meille apua. Aloin jo miettiä luovuttaisinko koiran kanssa. Ehkä se ei sovellu tänne tai ehkä en osaa hallita sitä. Roki oli levoton sisällä ja ulkona kuin aikapommi. En tiennyt enää mitä tehdä.

Sitten sain vihjeen koirakoulu Vainun Johannasta, joka koulutti muun muassa tokoa ja jäljestämistä. Hänen kerrottiin pitävän myös yksityistunteja ongelmailanteissa. Päätin ottaa yhteyttä, sillä minulla ei ollut enää mitään menetettävää.






















Meidän ihanat uudet lenkkimaastot


Sain yksityistunnin viime keskiviikoksi ja tapasimme Johannan kanssa Heurekalla. Olin kertonut hänelle jo sähköpostissa, että kaipaamme apua arjenhallintaan ja tämä nuorikko pitäisi saada rauhoittumaan keinolla millä hyvänsä. Olin jo itse tajunnut, että Roki on aina saanut tehdä ja touhuta mielinmäärin. Se on koko pienen ikänsä ollut sellainen sähköjänis että ei heti tule toista mieleen. Toisin sanoen, se tärkein on jäänyt taka-alalle. Rauhoittuminen.


Johanna näytti omalla saksanpaimenkoirallaan minulle muutamia arjenhallintaan auttavia asioita. Rauhoittuminen ja luopuminen olivat meidän asialistalla nyt kärjessä. Koiran täytyy oppia luopumaan asioista saadakseen jotain, sekä oppia hallitsemaan mielentilojaan. Otimme Rokin kanssa luopumisharjoituksia useita kertoja ja huomasin kuinka koira hoksasi asian juonen todella nopeasti. Häiriöt olivat kuitenkin koko koulutuksen ajan korkeat, mutta pääasia oli saada minut nyt oivaltamaan kuinka jatkaa tästä eteenpäin.


"Kotiläksynä" meillä on kolme erilaista juttua joita harjoittelemme. Ensimmäinen on tunnetilojen säätely, koiran täytyy oppia laskemaan viretila täysin nollaan jotta pääsee jälleen aktivoitumaan ja purkamaan itseään. Tätä ollaan opeteltu ensin ihan omassa olohuoneessa naksuttimen ja namipussin kanssa. Maassa rentona makaava koira saa palkaksi naksautuksen ja namin. Useita toistoja ja kärsivällisyyttä oikean mielentilan saavuttamiseksi. Olemme edistyneet muutamassa päivässä huimasti ja Roki on alkanut jo tarjoamaan helpossa ympäristössä maahanmenoa päätä maassa pitäen. Olen ollut tarkkana, ettei koira tee liikettä vain suorituksena vaan myös rentoutuu. Tämän jälkeen se on saanut ruokapalkan ja kehun. Jossakin vaiheessa kun koira tietää mitä siltä vaaditaan, voin alkaa nostamaan vaatimustasoa.


Mielentilojenhallinnan lisäksi olemme harjoitelleet ruuasta luopumista ja ruokapalkan arvottamista uudelle tasolle. Kun koira oppii luopumaan esimerkiksi ruuasta ja saaliista, voin pikkuhiljaa käyttää luopumista myös meille haastavissa tilanteissa. Tiedän, että edessämme on todella iso työ, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tämä vaatii hurjasti erilaisia häiriöitä, toistoja ja vielä kerran toistoja.

Olen erittäin kiitollinen, että nyt minulla on taas jotain eväitä kulkea eteenpäin luovuttamatta.

maanantai 3. lokakuuta 2016

Muutoksia ja terveystutkimuksia



Pitkästä aikaa blogin pariin. Viimeisen kahden viikon aikana on tapahtunut todella paljon kaikenlaista. Ensimmäisenä haluan kertoa teille meidän C-pentueen terveystarkastuspäivästä Jyväskylässä, jonka Maarit meille järjesti työpaikallaan. Aamulla meidän koko pentue saapui paikalle noin yhdeksän aikaan, kukin eri puolelta Suomea. Me tulimme Tanjan ja Lumin kanssa yhdessä Vantaalta, joten matkaseura oli ainakin taattua.

Aamu aloitettiin laittamalla koko konkkaronkalle puudutustipat, jotka laajentavat pupillia silmätutkimusta varten, silmiin ja odotettiin vuoroamme Päivin silmä-polvi- ja sydäntutkimusta varten. Sillä välin kun Päivi tarkasti silmiä, me Tanjan kanssa otimme sisaruksista verta Hannes Lohen tutkimusta varten ja kanyloimme koirat helpompaa rauhoitusta ajatellen.

Päivä kului nopeasti jännittäessä tuloksia, harmitellen ja välillä riemuiten. On se vaan aina yhtä jännää nähdä kokonaisuudessaan koko pentueen tutkimustulokset. Seuraavaksi näin jännä päivä tulee varmasti olemaan luonnetesti ensi kesänä.

Minun onnekseni Rokin tutkimustulokset olivat täysin priimaa LTV1:stä lukuunottamatta. Onneksi kyseinen löydös on todella pieni.


***
Syys-lokakuun vaihde on ollut minulle suurten muutosten aikaa. Tiistaina 27.9 minulla oli viimein klinikkaeläinhoitajan ammattitutkintoon liittyvä näyttötilaisuus, joka alkoi aamulla 07.30 ja päättyi iltapäivällä klo 14 jälkeen. Yhden päivän ajan mukanani klinikalla oli näytönvalvoja joka kuvasi ja arvioi työskentelyäni. Päivän aikana näytin kaikki tutkinnon osa-alueet, kuten mm. leikkauspotilaan valmistelun ja anestesian valvonnan, välinehuollon, asiakaspalvelun ja diagnostisen kuvantamisen. Päivä oli raskas mutta kului todella nopeasti, sillä pyrin kertomaan valvojalle koko ajan mitä, miten ja miksi mitäkin tein. Näyttöni oli tämän takia hyvin nopeatempoinen ja sujuva, eikä kyseisen valvojan puolelta moitteita loppukeskustelussa tullut. Nyt odotan vielä viimeistä päätöstä kolmikannan arvioinnin jälkeen.

Sen kummemmin en ehtinyt jäädä näyttöä ihmettelemään koska olimme juuri muuttaneet edeltävänä viikonloppuna uuteen osoitteeseen Vantaalla ja tänään minulla alkoi jo aivan uusi työ uusine haasteineen Tammiston Eläinsairaalassa. Tälläinen vasta valmistumassa oleva perusklinikan kasvatti oli kyllä aika ihmeissään suuressa sairaalaympäristössä ensimmäisenä työpäivänään. Voisin kuvitella, että tuttu ja turvallinen hammasosasto olisi kevyempi lasku uuteen työhön, mutta kaikki uudet ja tuntemattomat valvontamonitorit pudottivat minut maan pinnalle hyvin nopeasti. Tällä luonteella ei kyllä anneta periksi, vaan vastaan haasteisiin innolla ja tulen varmasti jatkossakin kaipaamaan niitä. 






















Tosiaan siitä muutosta vielä. J osti nyt oman asunnon Vantaan Mikkolasta, ihana kerrostalo kolmio alimmassa kerroksessa. Ikkunoista on puisto- ja metsänäkymät, ei seinänaapureita ja aivan ihanat ulkoilumaastot lähtevät heti kotipihasta. Olen ollut todella innoissani näistä maastoista koirien kanssa ja ajattelin tehdä blogiin vielä oman postauksen kuvien kera uudesta ympäristöstä.

Harmia tämän kaiken uuden keskelle on tuonut Rokin muutosta johtuva stressi. Koira on alkanut haukkumaan entistä enemmän ja syömään tavaroita. Tähän asuntoon kuuluu entiseen verrattuna rappukäytävästä hieman enemmän ääniä ja Roki on niistä nyt ottanut itselleen ongelmanaiheen. Rapussa koira muuttuu heti jännittyneeksi ja haukkuu olemattomille asioille, joita en itse edes huomaa. Ihmisten kohtaaminen rapussa on suurin ongelma, koira ei halua mennä haistelemaan vaan tyytyy haukkumaan niska alhaalla. Ulos päästyään tilanne raukeaa muutamassa minuutissa ja lenkkipoluilla ihmiset ja koirat saavat olla ihan kohtuullisen rauhassa.

Aloitin nyt Rokille muutaman ihmisen suositteleman Kauranversouutteen, jolla pitäisi olla rauhoittava vaikutus myös eläimille. Kauranversouute on luonnontuote. Aiemmin kokeilemani Zylkene ei minusta tuonut mitään huomattavaa eroa koirassa, joten päätin vaihtaa valmistetta. Viikonloppuna asensin Rokille käyttöön Kaunila aktiivisuuspannan, jonka avulla pystyn suoraan puhelimesta seuraamaan koiran aktiivisuutta ja liikkeitä. Pannan seurantataulukosta näin kuinka levoton Roki on ollut myös yöaikaan ja se selittää miksi Kamu on päivällä ollut kovin väsynyt.

Aloitettuani kauranversouutteen eilen, huomasin viime yön aktiivisuuskäyrän laskevan huomattavasti edellisestä yöstä. Koiran käytöksessä ei mitään mullistavaa ole vielä tapahtunut, mutta ainakin se on jo nukkunut yöllä. Tämä on Rokin elämässä ensimmäinen iso muutos ja kovasti toivon että koira saisi taas stressin hallintaan ja pääsisimme kunnolla nauttimaan uuden alueen ihanista maastoista ja asumisesta täällä rauhallisemmalla alueella.

lauantai 10. syyskuuta 2016

Blogin vierailevat tähdet



Ollaan muuttamassa syyskuun lopussa uuteen asuntoon koko lauman kera. Asunto on saunallinen kerrostalokolmio Vantaalla, ihanassa omassa rauhassa. Tästä aasinsiltana esittelenkin perheemme uudet jäsenet, pienet (vielä) ja aika huomaamattomat Leopardigekot Watti ja Joule. Haaveilin joskus aikoinaan ottavani käärmeen tai kameleontin. Ajatus jäi hautumaan ja nyt palasi taas työkaverini etsiessä vanhalle akvaariolleen uutta kotia. Pohdin jonkin aikaa mikä terraarioasukki olisi tuohon sopivin. Halusin helppohoitoisen ja kivan näköisen asukin tulevaan terraan, jolloin mieleeni pälkähti joskus näkemäni Leopardigekko.

Aikani tutkittuani Gekkojen hoito-ohjeita ja etsittyäni tietoa lajista otin yhteyttä pariin kasvattajaan joilla oli kesällä kuoriutuneita poikasia tarjolla. Olin päättänyt hankkia liskoni mieluiten lajiin vihkiytyneeltä kasvattajalta kuin mistään lemmikkieläinliikkeestä, sillä kysymyksiä varmasti matkan varrella tulee liskojen parissa heräämään. Halusin ensimmäiseksi liskokseni naaraan ja ehkä hieman erikoisemman värisen kuin tavallinen pilkullinen. Väritystä tärkeämpää minulle oli kuitenkin se, että liskoa olisi käsitelty jo pienestä asti ja se osottaisi jotain kiinnostusta ihmistä kohtaan. 

Liskot oppivat yllättävän nopeasti tulemaan ihmisen kädelle
 Niinpä meille muutti viime perjantaina kaksi lisko-neitiä Joensuusta Toothless Geckos kasvattajalta. Aluksi minulle piti tulla vain yksi lisko, mutta SHTCTB värityksellinen tyttö lähti kuitenkin siskonsa mukana meille ja sai nimekseen Joule. Joule ei ole jalostusyksilö, sillä se on kuoriutumisensa jälkeen kärsinyt oikean jalan turvotuksesta, mikä voi viitata MBD:hen. Asia saatiin kuitenkin hoitoon lisäkalkilla ja nyt tyttö on voinut aivan normaalisti ja kasvaa hyvin. Joule on perusluonteeltaan hieman arka ja äkkipikainen. Neiti tuntuu ottavan jalat aika rivakasti alleen jos tuntee olonsa jotenkin epämiellyttäväksi. Joule on kuitenkin arkuudestaan huolimatta todella utelias ja tulee kädelle tästä syystä yllättävän nopeasti. Olen syöttänyt liskoa sormilla ja pinseteillä kesyttääkseni sitä paremmin ja tänään tyttö jo kurkisti kolostaan heti kun laitoin käden boxiin. 


Toinen liskoistamme on nimeltään Watti ja hänen värityksensä on hypo aberrant poss het raptor. Watti on Joulea melkein 10g kevyenpi ja reilun kaksi viikkoa nuorempi. Tämä lisko tyttö on luonteeltaa seesteinen omissa oloissaan pysyttelevä yksilö, joka rakastaa kiipeillä. Watti on helpompi käsitellä, koska ei ole niin äkkipikainen. Se tykkää kiipeillä kädellä ja juosta irti matolla. Jännä nähdä millainen väritys Watille mahtaa jäädä, sillä nyt osa sen pilkuista on haalistunut aika paljon jo viikon sisällä. 

Pikkuliskojen väliaikainen koti.

Tällä hetkellä lisko-neitokaiset asuvat suurehkossa Ikean laatikossa, jossa 1/3 boxin pohjasta on lämmitettynä lämpömatolla. Pohjamateriaalina liskoilla on talouspaperi. Liskot tarvitsevat vähintäänkin kaksi piilopaikkaa, toinen terraarion viileässä ja toinen lämpimässä päädyssä. Näiden lisäksi liskoilla on oltava kostea Wetbox nahanluomista varten aina käytössä. Myös kalkki- ja veskippo kuuluvat terraarion vakiovarusteluun.

Pienemmässä boxissa liskoja on helpompi seurailla näin alkuaikoina ja totuttaminen ihmisiin on helpompaa. Joule on jo kerran vaihtanut nahkansa onnistuneesti ja Watti on selvästi tekemässä saman lähiaikoina. Ruokinta onnistuu myös ongelmitta ja sisarukset tulevat hyvin toimeen keskenään.

Muuton jälkeen gekkoset muuttavat uuteen suureen terraarioon, jahka saan kaikki sisustukset siellä valmiiksi. Pohjamateriaaliksi suureen 180cm pitkään terraarioon tulee tumma karheapintainen kylpyhuonelaatta ja muutama kiva lämmittelykivi sinne rinnalle. Terraarion takaseinästä tulee kohokuvioinen ja liskot saavat uuteen kotiinsa runsaasti piiloja ja kasvillisuutta.


 Tässä vielä pieni tietoisku Leoskeista:)

"Leopardigekko (Eublepharis macularius) on helppohoitoinen lemmikki, joka soveltuu hyvin aloittelijallekin. Gekko on hyvä vaihtoehto myös allergiselle harrastajalle. Normaalim keltapohjaisen leopardipilkutuksen lisäksi liskoilla esiintyy lukuisia kauniita värimuotoja, joista on varaa valita. Leopardigekko on hämäräaktiivinen, joten sen touhuja voi yleensä seurailla illemmalla valojen sammuttua. Vaikka leopardigekko ei varsinaisesti ihmisen seuraa kaipaa, lisko kuitenkin kesyyntyy helposti.
Matelijoiden luokkaan ja liskojen alalahkoon kuuluva leopardigekko kuuluu silmäluomellisiin gekkoihin. Sillä ei ole monelle liskolle tyypillisiä tarttumalevyjä, vaan kynnet. Siksi leopardigekko ei pysty kiipeämään esimerkiksi lasiseinää pitkin. Luonnossa leopardigekko asuu Afganistanissa, Intian luoteisosissa, sekä Pakistanissa, mistä suuri osa gekkoja on alun perin tuotu.
--
Pohjamateriaali

Poikasten kanssa erityisesti huomioitavaa on, että pohjamateriaalina käytetään paperia, esim. talous-paperia, eikä hiekkaa. Myös kauniisti kuvioituja muovimattoja tai kivilaattoja voi käyttää, ja niitä saa rakennusliikkeistä. Liskot saattavat syödä hiekkaa, mikä voi johtaa suolistotukokseen. Myös wetboksiin kannattaa poikasille laittaa talouspaperia.


Ruokinta 
Ruoan voi tarjota kiposta, pinseteistä, sormin tai pudottamalla suoraan liskon eteen (mielellään ei hiekalle), kuinka vaan itse tykkää. Ruokana käyvät esimerkiksi buffalomadot, jauhomadot, jättijauhomadot, sirkat, torakat ja vahakoin toukat. Aikuiset liskot pystyvät syömään myös pieniä hiirenpoikasia. Monipuolisempi on aina parempi.

Ruoan mukana on tärkeää antaa vitamiinia ja kalkkia, suunnilleen suhteessa 1:2 (kalkkia siis enemmän). Tämä suhde riippuu vitamiinista, joten tarkistathan valmistajan ohjeet. Ruokaeläimet voi pöllyttää vitamiinissa tai kalkissa ennen tarjoamista liskolle, vaihtoehtoisesti vitamiinin voi syöttää ruokaeläimelle juuri ennen ruokintaa. Vitamiinia saa lemmikkieläinliikkeistä, esim. Nutrobal käy liskoille. Saatavilla on myös erityisesti leopardigekoille suunniteltuja vitamiineja, kuten T-Rexin valmiste, jolloin kalkkia on vitamiinissa riittävä määrä, ja vitamiinia annetaan joka kerta ruoan mukana. Tällöin ei tarvitse muistaa, onko antanut jompaa kumpaa jauhetta liikaa tai liian vähän. Käytti sitten mitä vitamiinijauhetta tahansa, kalkkijauhetta on hyvä pitää jatkuvasti tarjolla pienessä kipossa, josta lisko käy sitä itse nuolemassa. "
Teksti lainattu // 10.09.2016