sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Messarin kuulumiset


Viime viikonloppuna koitti taas jokavuotinen Messari! Itselleni tämä oli jo kuudes peräkkäinen vuosi näissä karkeloissa ja tuntuu jo ettei Joulukaan tule enää jos ei tässä näyttelyssä käy. Tänäkin vuonna olin ilmoittanut vain Rokin mukaan ja nyt kilpailimme nuortenluokassa yhdessä Gizmon, Konstan ja Milan kanssa. Olin pikkuisen jännittänyt kyseistä viikonloppua etukäteen Rokin vuoksi, koska meillä on ollut nyt arjessa vähän haasteita. Pohdin jo etukäteen mitenhän nuori mies mahtaa käyttäytyä kehässä ja näyttelyalueella, mutta päätin itse ottaa rennosti.

Näyttelypaikalle päästyämme huomasin ettei Roki käyttäytynyt yhtään hullummin. Poika oli toki innoissaan kaikesta hälinästä mutta tosi kiltisti se oli kaikesta huolimatta. Häkissä ei olisi millään halunnut pysyä jos lähdin yhtään kauemmas, joten siinä oli vähän lauantaina haastetta meille.

Kamun pennuista oli myös ilmoitettuna junnuluokkaan Ice, Niro ja Lili. Valkkareita oli aivan hillitön määrä junnuluokissa eikä kaikki mahtuneet ede kerralla kehään. Tuomari oli tänään tarkkana pigmenttien suhteen joten tulokset lapsosilla oli EH-ERI. Hienoa esiintyistä ja kehäkäyttäytymistä oli kuitenkin ilo jälleen seurata!  

Upea Ice Oilin esittämänä lauantaina - JUN ERI

Nuortenluokan uroksissa GM-Ceeläiset saivatkin kisailla keskenään, sillä uroksia oli ilmoitettu vain Roki, Konsta ja Gizmo. Tuomari antoi koko ryhmän juosta ensin kierroksen ja sitten aloitti arvostelemalla Rokin ensin. Olin vähän jo ehtinyt miettiä, että Roki saattaisi vähän karsastaa tätä hieman hätäisesti koiraa sorkkivaa tuomaria. Ja niinhän siinä kävi, että pakki lyötiin päälle kun mies yritti tulla hampaita katselemaan. Tuomari sanoi minulle, että saan itse näyttää hampaat jos tahdon. Minusta kuitenkin tuntui, että koira vähän testasi pääsisikö tästä tilnateesta luistelemaan jotenkin pois. Niinpä sanoin että tuomari yrittää vielä toisen kerran. Nyt napakka ote koirasta ja hampaat saatiin katsottua. Minusta tämä oli parempi koirankin kannalta, ettei pääse tilanteesta sillä että alkaa vain väistellä.

Tuomari oli Rokista erinomaista mieltä ja kohta juostiinkin jo kilpailuluokassa. Meidät sijoitettiin ykköseksi ja saatiin SA! Jee! Parasuros kehässä serti jäi harmittavan lähelle ja huomasin kiikuttavani kädessä jälleen vaaleansinistä ruusuketta.

10.12.2016 HELSINKI WINNER 2016 / nuortenluokka Michel Griol, Ranska 
NUO ERI, NUK1, SA, VASERT
"Täydellinen leikkava purenta. 20 kuukautta, hyvä koko, kaunis rakenne, hyvät kulmaukset, luusto, asento ja jalat. Erinomaiset kaula ja rinta, sievä kiilamainen pää, hyvät silmät. Hieman vahva otsapenger, erinomaiset korvat. Kaunis esiintyminen, hieman ruskea väri, erittäin kauniit liikkeet, oikea hännän asento."

Lauantaina kaikki GM-koirat saivat ERIn ja niin päsimme jälleen esittämään kasvattajaryhmän vuoden suurimmassa näyttelyssä! Kasvattajaryhmä koostui tällä kertaa pelkistä uroksista, mikä oli huikeaa ilman yhtään murinaa tai karvojen pörhistelyä. Sinivalkoinen oli jälleen paras ja niin sai Maarit olla taas ylpeä koko porukasta: GENTLE MIRACLE`S ROP-KASV.


vas: Mari ja Diesel, Minä ja Roki, Piia ja Gizmo, sekä Maarit ja Konsta.
Kuva © Timo Hämäläinen

Rotukehien jälkeen päivä eteni isoon kehään katsomaan Mirvan (kennel Mihela`s) palkitsemista Vuolasvirta-palkinnolla. Pääsin Marjon ja Maaritin kanssa lähes eturiviin katsomoon, sillä muut GM-joukot jäivät häkeille vahtimaan koiria. Roki oli ilmeisen väsynyt päivästä, sillä häkissä vedeltiin sikeitä ihan täyttä päätä kun mamman tutun hajuinen takki roikkui häkin ovella.

Kun palkinnot oli jaettu oli aika vetää siniset jakut taas ylle ja lähteä kokoomakehien kautta juoksemaan parrasvaloihin. Olin syvällä sisälläni niin tyytyväinen Rokin käytökseen pitkän päivän ajan. Välillä väsymys purkautui haukkumisena mutta se oli ihan ymmärrettävää, sillä olimme hälinässä melkein kellon ympäri. Hienosti täydellistä ravia liidellen menimme läpi ison kehän tänäkin vuonna jatkoon pääsemättä.

Ilta huipentui vielä Haagan hotellille yhdessä Mihela`s ja GM-ihmisten kanssa ilallliselle. Olimme kokoontuneet yhdessä juhlistamaan Mirvan huikeaa saavutusta rodun parissa. Mirva oli yhdessä Maarit ja Jukka Sallan (Kennel Joulumaan) kanssa ensimmäiset valkkarikasvattajat Suomessa, jotka palkittiin Vuolasvirralla.

Olimme yhdessä kasvattien ja kasvattien jälkeläisten omistajien kesken suunnitelleet Miravalle pienen yllätyksen. Taiteilija Eija Halonen piirsi Miravasta ja hänen kantanartuistaan Jamiesta (Kamun mummo) ja Cosmasta aivan jäätävän hienon taulun, joka tuli Miravalle varmasti upeana yllätyksenä! Ilta oli muilta osin oikein onnistunut, mutta Hotelli Haagan järjestelyt pöytävarauksista ja ruuista eivät saa kyllä minulta kehuja.

























vas: Jamie, Mirva ja Cosma

Sunnuntaina valkkarikehä alkoikin sitten himpun verran myöhemmin ja kehään oli kiva mennä hyvin nukutun yön jälkeen. Valkkareita tuomaroi tänään suomalainen Soile Bister jonka mielestä valkkarit olivat rumia ja keltaisia tänään. H oli päivän sana ja Rokikin sai ensimmäisen sellaisen, joten siniset jakut jäivät matkalaukkuun tänään. Arvostelussa ei juuri muuta hyvää ollutkaan kun luonne Bisterin mielestä. Esiintyminen oli tänään Rokille paljon helpompaa eikä hampaiden katselun kanssa nyt vehdattu ollenkaan.

Katsoimme rotukehän vielä loppuun ennen kotiin lähtöä. Viidestä ilmoitetusta kasvattajaryhmästä vain yksi ylsi vaadittuihin laatuarvostelu tuloksiin ja sai esittää kasvattajaryhmänsä. Vähän ankea meininki minusta, mutta tällaistahan tämä on. Kyllä minä kaikesta huolimatta vähän suunnittelin ensi vuonna vieväni Kamun veteraaneihin jos tuomari valinnat on yhtään meille suotuisat. Vaikka tiedän toki, että Kamulle messari on pigmenttiä ajatellen aina tosi surkeaan aikaan.

Jos olisin ymmärtänyt laittaa aamulla tälle keltaiselle koiralla pinkin raidan selkään niin olisikohan kelvannut? ;D

11.12.2016 VOITTAJA 2016 / nuortenluokka Soile Bister NUO H
Hyväluustoinen ja hyvin kehittynyt uros jolla valitettavasti kovin laskeva ylälinja ja runko voisi olla pidempi. Toivoisin yhdensuuntaisemmat pään linjat. Hyvä pigmentti. Niukahkot etukulmaukset, hyvät takana. Hyvä runko. Hyvin kellertävä väri. Voisi liikkua pidemmällä askeleella ja etuaskel on turhan korkea. Ensiluokkainen luonne.

0 kommenttia: