sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Tänään ehkä kosketan sua viimeistä kertaa


Eilen ajaessani kohti Jyväskylää, mietin teinkö Oikean ratkaisun. Olo tuntui pettyneeltä, surulliselta ja jotenkin niin tyhjältä. Kefe istui Kamun kanssa takakontissa tyynen rauhallisena. Viime aikojen muutokset olivat koiralle liikaa juuri nyt. Ehkä jaksan kirjoittaa asiasta joskus enemmän -nyt en jaksa. Hei hei Kefeus, toivon sinulle kaikkea hyvää uudessa kodissasi ja uudessa elämässäsi. Olen niin pahoillani, etten voinut tarjota sinulle kotia, jossa olisit saanut levätä ja elää rauhassa pelkäämättä mitään. Parhaani yrritin, enempään en pysty. Meillä tulee sinua ikävä.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Työharjoittelussa kotikunnilla

Koirien kanssa ollaan nyt pari viikkoa Juankoskella äitini luona, koska olen tyäharjoittelussa. Päivät pojilla menee temmeltäessä pennun kanssa ja nukkuessa. Välillä tällaista "tylsää" arkeakin.. :-) Kuvia siis... Olen tässä lähiaikoina tehnyt kaikkia koirajuttuja, perustanut yrityksen ja järjestämässä pentukurssin. Kyllä vaan, toiminimellä Salmiakkitassu valokuvaan, teen koiratarvikkeita ja koulutan. Nyt pääsin myös koirahieronta kurssille, joten paljon on koira-aiheisia juttuja luvassa:)






perjantai 12. syyskuuta 2014

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

SOVE läpäisty!

Lauantaina 30.9.2014 Kamun kanssa startattiin ensimmäistä kertaa Vepe kokeessa, kyseessähän oli soveltuvuuskoe. Jonkin verran ilmassa kihelmöi jännitys, lähyinnä viennin osalta. Koiralle liike oli vasta alkutekijöissään. Niinhän siitä kävi, että treeneistä huolimatta koira ryssi viennin aivan täysin. Neljä pistettä siitä saatiin, mutta koira oli ihan ummikko. Vienti-esine suussaan hönttäili maalipoiujen likellä ja ei lähtenyt viemään. Parin uudelleenlähetyksen jälkeen koira kuitenkin lähti viemään esineen hienosti, mutta eihän siitä enää pisteitä herunut.

Loput liikkeethän Kamu veti suvenööristi läpi täysillä pisteillä, eli pullakahvit juodaan kunhan treenilöihin päästään:D

Seuraavaksi mennään sitten keväällä ALOon. :-D