Videosarja käyntiin käytännöllä

Rokin kanssa hihnakäytöstä ollaan muokattu nyt noin vuoden verran naksuttelemalla oikeaa paikkaa ja harjoittelemalla kehonkieltä. Tulokset alkavat näkyä varsinkin tutuissa ympäristöissä ja harvemmin poika enää vetää hihnassa. Toki kierrokset nousee jos ollaan ihan uusissa maisemissa tai jotain haastavampaa tulee vastaan.

Kummallekkaan en ole pentuaikoina opettanut hihnassa kulkemista sen kummemmin, mutta nyt olisi paljon enemmän motivaatiota kyllä paneutua asiaan ihan pennusta saakka. Toki koskaan ei ole myöhäistä, mutta työtä yleensä vaaditaan enemmän korjataksemme jo opittuja asioita.

Lue lisää

The end

Kirjoitan nyt samaan ärsytykseeni tämän olotilan ulos. Pääsykoe on ohi. Tämä rumba on luultavasti ohi nyt lopullisesti, siltä ainakin nyt tuntuu. Päällimmäinen fiilis on vain se, etten jaksaisi enää mitenkään. Koe oli vaikea, ärsyttävä ja suorastaan vittumainen. Ainakin minulle. Inho on ainoa asia, joka nyt päällimmäisenä on mielessä koko touhua kohtaan.

Matka on ollut opettavainen, mutta samalla niin kauhea. Nyt se on kuitenkin ohi ja tämän pettymyksen tunteen kanssa on jatkettava eteenpäin. En tiedä kiinnostaako ihan heti tehdä mitään sen kummempaa, aivoni ovat sulaa vahaa. Toivottavasti saan motivaationi ja tavallisen pirteyteni kaivettua esiin vielä, nyt on aika toipua hetki. Voimavarat koko asian puimisesta ovat täysi nolla.

Pääni käy ylikierroksilla ja olen jo aivan luovuttanut. Ensimmäisenä menin katsomaan torista taas fysiikan eri kirjasarjan kirjoja, että josko ostaisin taas vähän lisää laskettavaa. Tietysti ottaisin valmennuskeskuksen takuu kurssin ja ja ja..... Tai sitten vain antaisin nyt olla, kunhan ajatukseni jättäisivät minut rauhaan.

Lue lisää

Kastraation jälkeistä elämää

Yksi ruusu voi olla puutarhani, ja yksi ystävä maailmani.

Kamun kastraatiosta on kulunut nyt neljä kuukautta ja vihdoin alkaa näkyä valoa tunnelin päässä. Itse leikkaus ja leikkauksesta toipuminen meni äärimmäisen hyvin. Haava oli siisti kaiken aikaa, eikä mitään takapakkia tullut. Kuitenkin vain parisen viikkoa leikkauksen jälkeen Kamun vointi meni todella huonoksi, se joi runsaasti, pissasi pieniä lammikoita jopa alleen ja oli kipeä. Esinahan alta ei tippunut mitään vereen viittaavaakaan, mutta huolestuin kovasti, koska yhtäkkiä koiralla oli miltein virtsaumpi.

Kipulääkkeellä olo koheni hieman, mutta ei aikaakaan kun oltiin jo työpaikalla koiraa tutkimassa. Otin varmuudeksi röntgenkuvat, poissulkien virtsakivet. Laajan ultran ja verikokeiden jälkeen todennäköinen syy oli selvillä: eturauhanen oli edelleen tulehtunut ja aiheutti voimakkaat oireet. Päätimme varmuuden vuoksi (jos virtsaputkessa olisi joku tukos) katetroida Kamun ja poika on niin kiltti että antoi tehdä sen hereillä. Kyllä vaan oli helpottunut mies kun rakko tyhjeni katetria pitkin kuin itsestään.

Eturauhasen muutoksiin aloitettiin kuuden viikon antibiootti ja samalla Kamu sai virtsaputken lihaksia rentouttavan lääkekuurin. Onnekseni antibiootit sopivat Kamulle hyvin ja toipuminen alkoi etenemään ihan silmissä. Olin valtavan huolissani, että nytkö tässä ollaan jo hautaan menossa kun koira oli niin surkeana pissavaivansa kanssa, enkä ollut nähnyt sitä koskaan tuollaisena.

Lääkekuurit saatiin loppuun ja kontrolliultrassakin kaikki näytti oikein hyvältä. Selvittiin siis tästäkin koetuksesta. Tämän hetkinen mietteeni kastraatiosta ei ole kyllä ollut kovin valoisa. Ainakaan Kamun kohdalla. Ellei syy olisi ollut täysin terveydellinen, olisin jättänyt leikkauksen tekemättä. Kamu on selkeästi vanhettunut kastraation jälkeen, lihakset takapäästä ovat köyhtyneet ja turkki alkaa mennä hyvin pehmeäksi/elottomaksi. Luonne on onneksi ihan entinen itsensä ja kaikki normaalit tavat, merkkaus mukaanlukien, ovat säilyneet.

Kamu on aina ollut todella helppo uros, joten senkin takia sen kanssa on ollut niin helppoa olla, vaikkei olekaan leikattu aiemmin. Sitä on kiinnostanut hajut kohtuuden rajoissa ja kaikki treenit on onnistunut vaikka olisi tyttöjä ollut tarjolla.

Ulkonäköasiat ovat sivuseikka ja nyt vaan kuntoudutaan rauhassa. Ruokahalu on ollut hyvä ja painoakin saisi jopa tulla vähän lisää. Eiköhän kesä ja monipuolisempi liikunta tee tehtävänsä Kamulle ja päästää juhlimaan 9-vuotis synttäreitä heinäkuussa. Terveys ja hyvinvointi edellä. ♡

Lue lisää

Katsaus tulevaan kesään

Valintakokeeseen on enää tasan viikko aikaa. Niinkuin edellisinäkin vuosina, tunteet ovat aika sekavan epätoivoiset. Nyt epätoivosta tekee syvemmän se, että olen oikeasti tehnyt ihan helvetillisen työn viimeisen kuuden kuukauden aikana. Tahti on ollut kova ja välillä on tuntunut, että aivosolut eivät pysy tahdissa mukana. Unettomuuden ja muun stressin keskellä on välillä tullut pakollisia taukoja ja pientä lepoa. Nyt viimeiset viikot on painettu aika kovaa ja parina viime päivänä olen löysännyt kaasujalkaa. Laskeminen on tökkinyt sen verran, etten enää kauheasti aio paneutua vaikeisiin vaan nostan itsetuntoa minulle sujuvilla tehtävillä. En aio painaa loppuun asti ympäri pyöreää lukupäivää vaan rajoitan lukemisen johonkin 3-5 tuntiin päivässä ja muutoin teen muuta. Annan itseni vähän rentoutua ennen koetta.

Edelleen minusta haaveeni tuntuu kovin kaukaiselta ja voihan se olla, että tämän kerran jälkeen hanskat jäävät lopullisesti naulaan. Voin ainakin sanoa, että yritin parhaani.

Olen laittanut koko muun elämäni pauselle koko pääsykoerumban ajaksi. En ole oikeasti pakollisia menoja lukuunottamatta tehnyt mitään muuta. Pikkuhiljaa kesän kolkutellessa ovella alan herätä taas henkiin. Tänään kävin pitkästä aikaa (onko edellisestä kerrasta jo 9kk?!) Heurekalla testaamassa missä mennään koirien kanssa treenien suhteen. No sanoisinko suoraan että miinuksella mennään! Ei hyvä tavaton, minun piti ihan istahtaa auton puskurille ja miettiä, olivatko nämä tyhjäpäät oikeasti minun koiriani?

Molemmat koirat olivat innosta sydänkohtauksen partaalla kun parkkeerasin tutulle parkkipaikalle. Ensimmäinen koetinkivi oli tulla siivosti autosta ulos kun olin käynyt laittamassa nurtsille vähän kartioita ja tötteröitä. Räkä ja kuola vaan lensi kun Roki ei olisi mitenkään malttanut tulla siivosti ulos autosta. Voi sitä läähätyksen ja vinkumisen määrää, ohjaajan hermorakennetta päästiin testaamaan heti alkuunsa.

Tehtiin Rokin kanssa aluksi vain siirtymiä autolta kentälle. Koira meinasi keulia ihan väkisin ja poukkoilla ihan oman mielensä mukaan sata lasissa kentälle. Viitisen minuuttia siihen meni kun sahasimme tietä edestakaisin muistellen kuinka siirtymiset menivätkään. Sitten otettiin vaan pätkä seuraamista ja vähän kontakteja. Saatiin seuraa treeneihin kun samalle nurtsille tuli muitakin rallytokoilijoita, mutta onneksi ne eivät tuntuneet Rokia häiritsevän.

Toinen haaste tuntui olevan autossa odottaminen. Kamun vuoron tultua Rokin oli miltein ylitsepääsemätöntä odottaa autossa. Tottakai minulla oli kontti apposen auki auringon paistaessa, joten herra päätti keksi aivan uuden harrastuksen: kaltereiden pureminen ja kaivaminen. Toivottavasti tämä uusi buumi jäi vain yhteen kertaan.

Kamun kanssa minulla ei varsinaisia tavoitteita enää ole. Koira saa tehdä ja touhuta kanssani ihan vain iloksi ja mielenvirkisteeksi, mutta jotenkin omituista nähdä miten äkkiä koiran taidot ruostuvat. Välillä mietin voiko koiralle tulla jo yhdeksän vuoden korvilla dementia, sillä käskyt menivät ihan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Intoa oli enemmän kuin taitoa, sillä häntä vispasi ja Kamu tarjosi jos jonkinmoista sirkustemppua kun ei ihan muistanut mitä se sivulle tulo oikein tarkoittikaan. Ei voi kuin nauraa, jos koiranetissä ei olisi todisteita meidän tokourasta, sitä tuskin kukaan uskoisi tuon esityksen perusteella. 

Rokin ongelmat eivät ole teknisessä suorituksessa vaan täysin mielentilassa. Se ei varmaankaan tule enää yllätyksenä, mutta kun minulla olisi hienosti työskentelevä koira, jos vain saisin sen pysymään kirjaimellisesti yhtenä kappaleena ja hiljaa! Kyltit ja ympärillä olevat häiriöt eivät tuottaneet ongelmaa, vaan koira malttoi hyvin tehdä oman suorituksensa kun testasin kuuden kyltin radanpätkää tänään. Palkkaaminen vaan tuotti hieman ongelmaa. Ruoka ei tuollaisessa innokkaassa mielentilassa enää uponnut tai sitten koira miltein tukehtui yrittäessään syödä ja saalis taas sai tunteen kuumumaan liiaksi. Ääntelyä ei onneksi tullut kovin paljoa, mutta tekninen osaaminen kärsi liian innokkaasta mielentilasta. Toivon, että tämä kiihko oli nyt patoutuneita höyryjä treenaamista kohtaan, koska oikeasti meidän tauko on ollut pitkä.

Kotiin saavuttaessa päätin kävelyttää Rokia hetken vielä ilta-auringossa. Tottakai porukkaa oli liikkeellä ja koiria tulikin vastaan ainakin viisi. Ohitukset junnaavat meillä tällä hetkellä vähän paikoillaan. Tien toisellapuolen kulkevat koirat ja äkkiä kauempaa ilmestyvät ovat ihan OK eikä reaktiota enää tule, mutta nyt täytyisi saada etäisyyttä pienennettyä. Selvästi lähemmäksi meneminen on ongelma. Silloin alkaa kyttääminen helposti ja karvat nousee. Jotenkin toistot ja varmat ohitukset ovat liian vähäisiä, joten täytyy päästä nyt ihan treenaamaan jonkun kanssa lavastettuja tilanteita. Huomenna ollaankin menossa jo ekoihin pikkutreeneihin, joten eiköhän kesän mittaan saada tätäkin asiaa työstettyä eteenpäin. 

Lue lisää

Hyvää matkaa Ihme

Vuosi 2009 oli elämässäni hienoa aikaa, jolloin ovet koiraharrastuksen maailmaan avautuivat. Olin yksi onnekkaista, joka odotti valkoisen pennun saapuvan kotiin syksyllä Gentle Miracle`s kennelistä. Olin harhautunut pentua haaveillessani kyseisen kennelin sivuille jo useamman kerran ja ihailin tulevaa yhdistelmää kerta toisensa jälkeen.

Nimi Gentle Miracle`s tulee siis täysin valkoinenpaimenkoira Nellin virallisesta nimestä. Tuon valkoisen ihmeen, joka oli omistajansa silmäterä.

Kun kesällä näin ensimmäisen kerran tuoreen äitikoiran ja sen valkoisen untuvikkolauman, olin täysin myyty. Jännitys kihelmöi mahassa vielä tapaamisen jälkeenkin, sillä en ollut vielä varma saisinko tästä pentueesta itselleni koiraa. Minulla oli lämmin ja toiveikas tunne siitä, että haluaisin kuulua tulevaan GM-perheeseen.

Miltein yhdeksän vuoden jälkeen mietin kaikkea mitä Kamun saapumisen jälkeen olenkaan nähnyt ja kokenut. Mietin myös niitä ystäviä, joita GM-teamin myötä olenkaan saanut.Kuinka montaa kokemusta köyhempi olisin ilman näitä vuosia. Kaikkia kilpailuita ja menestystä, ilman niitäkin minulla olisi tärkeimmät - ystävät.

Gentle Miracle`s sydän on Nelli ja Maarit. Nelli on ollut koira, jollainen kaikilla kuuluisi olla. Nelli on ollut koira, jonka takia Gentle Miracle`s on ollut oikeutettu syntymään. Kaunis, uskollinen, hyväluonteinen ja tasapainoinen Nelli on ollut Maaritille koira, jonka hän on nähnyt edustavan valkoistapaimenkoiraa. Eikä oikeastaan vain valkoistapaimenkoiraa, vaan Gentle Miracle`s koiraa. Koiraa, joka on ihmisen mieli, hiljainen ymmärtäjä ja ystävä kaikkina elämän hetkinä.

Tänään Nelli on poissa. En voi ymmärtää rakkaan ystävän poismenon tuskaa itse sitä kokematta, mutta voin kuvitella tyhjyyden tunteen sisällä niinä aamuina kun et herää hiljaiseen tassujen rapinaan. Et tunne enää punaruskeaa nenänpäätä kämmenselkääsi vasten tai lämmintä turkkia jalkojesi vierellä.

Vaikka tällä hetkellä tuntuisi siltä, ettei ympärillä ole kuin tyhjyys ja ikävä, se on väärin. Gentle Miracle on tuonut yhteen suuren määrän ihmisiä, jotka muutoin eivät olisi välttämättä koskaan kohdanneet. Ne ihmiset ovat saaneet osaksi elämäänsä koiran, Gentle Miracle`s koiran. Parhaan nelijalkaisen, joka ilmentää kaikkia niitä ominaisuuksia, joita Gentle Miracle`s nimi on niille suonut. Sen koiran myötä on tullut myös ystävyys. Ystävyys joka ei rajoitu vain koiraharrastukseen. 

Hyvää matkaa Nelli. Olit suurta eläessäsi, mutta jätit jälkeesi myös jotakin, jonka avulla meillä kaikilla on pala sinusta.

22.2.2006 - 24.4.2018
Mihela`s Gentle Miracle

Lue lisää