keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Hyvää matkaa Ihme

Vuosi 2009 oli elämässäni hienoa aikaa, jolloin ovet koiraharrastuksen maailmaan avautuivat. Olin yksi onnekkaista, joka odotti valkoisen pennun saapuvan kotiin syksyllä Gentle Miracle`s kennelistä. Olin harhautunut pentua haaveillessani kyseisen kennelin sivuille jo useamman kerran ja ihailin tulevaa yhdistelmää kerta toisensa jälkeen.

Nimi Gentle Miracle`s tulee siis täysin valkoinenpaimenkoira Nellin virallisesta nimestä. Tuon valkoisen ihmeen, joka oli omistajansa silmäterä.

Kun kesällä näin ensimmäisen kerran tuoreen äitikoiran ja sen valkoisen untuvikkolauman, olin täysin myyty. Jännitys kihelmöi mahassa vielä tapaamisen jälkeenkin, sillä en ollut vielä varma saisinko tästä pentueesta itselleni koiraa. Minulla oli lämmin ja toiveikas tunne siitä, että haluaisin kuulua tulevaan GM-perheeseen.

Miltein yhdeksän vuoden jälkeen mietin kaikkea mitä Kamun saapumisen jälkeen olenkaan nähnyt ja kokenut. Mietin myös niitä ystäviä, joita GM-teamin myötä olenkaan saanut.Kuinka montaa kokemusta köyhempi olisin ilman näitä vuosia. Kaikkia kilpailuita ja menestystä, ilman niitäkin minulla olisi tärkeimmät - ystävät.

Gentle Miracle`s sydän on Nelli ja Maarit. Nelli on ollut koira, jollainen kaikilla kuuluisi olla. Nelli on ollut koira, jonka takia Gentle Miracle`s on ollut oikeutettu syntymään. Kaunis, uskollinen, hyväluonteinen ja tasapainoinen Nelli on ollut Maaritille koira, jonka hän on nähnyt edustavan valkoistapaimenkoiraa. Eikä oikeastaan vain valkoistapaimenkoiraa, vaan Gentle Miracle`s koiraa. Koiraa, joka on ihmisen mieli, hiljainen ymmärtäjä ja ystävä kaikkina elämän hetkinä.

Tänään Nelli on poissa. En voi ymmärtää rakkaan ystävän poismenon tuskaa itse sitä kokematta, mutta voin kuvitella tyhjyyden tunteen sisällä niinä aamuina kun et herää hiljaiseen tassujen rapinaan. Et tunne enää punaruskeaa nenänpäätä kämmenselkääsi vasten tai lämmintä turkkia jalkojesi vierellä.

Vaikka tällä hetkellä tuntuisi siltä, ettei ympärillä ole kuin tyhjyys ja ikävä, se on väärin. Gentle Miracle on tuonut yhteen suuren määrän ihmisiä, jotka muutoin eivät olisi välttämättä koskaan kohdanneet. Ne ihmiset ovat saaneet osaksi elämäänsä koiran, Gentle Miracle`s koiran. Parhaan nelijalkaisen, joka ilmentää kaikkia niitä ominaisuuksia, joita Gentle Miracle`s nimi on niille suonut. Sen koiran myötä on tullut myös ystävyys. Ystävyys joka ei rajoitu vain koiraharrastukseen. 

Hyvää matkaa Nelli. Olit suurta eläessäsi, mutta jätit jälkeesi myös jotakin, jonka avulla meillä kaikilla on pala sinusta.
22.2.2006 - 24.4.2018
Mihela`s Gentle Miracle

2 kommenttia:

Maarit kirjoitti...

Voi Ronja kuinka kauniisti puit sanoiksi Nellin merkityksen. Minulle Nelli oli "once in a lifetime"-koira; sielunkumppani jollaista en tule toista saamaan, ja jonka menetys tuntuu aivan valtavan musertavalta. Ja sitten on se toinen aspekti; Nellin myötä myös minulle avautui aivan uusi maailma uusine ihanine ystävineen ja upeine hetkineen, joita ollaan saatu yhdessä viettää. Kun aikanaan aloin suunnitella Nellille pentuetta ja mietin kuumeisesti itselleni kennelnimeä, sain Nellin kasvattajalta Mirvalta ehdotuksen, josta olen ollut monta kertaa valtavan kiitollinen. Koska ajatukseni ei koskaan ollut ryhtyä "suureksi kasvattajaksi", vaan ajatus pennuista lähti vain ja ainoastaan siitä, että Nelli oli mielestäni sellainen rotunsa edustaja jollaisena valkkarin halusin nähdä, oli aivan päivänselvää, että kennelnimi olisi Nellin nimi! Itse en tätä ehkä olisi silloin tajunnut, joten kiitos kuuluu Mirvalle, joka näki jo silloin itseäni paremmin mitä tällä "kasvatustyöllä" hain.
Ja sinä Ronja olet yksi niistä hyvistä ystävistä, joita olen Nellin myötä itselleni saanut. Kiitos että olet! <3

Ronja kirjoitti...

<3