Surullisen tarinan mä tahdon kertoa.

Kaksi ja puoli viikkoa sitten pääsin osaksi pelastusoperaatiota, jonka kohteena oli viisi kissaa. Erikseen mainitsemattomien syiden vuoksi kissaemo ja sen neljä alle viikon ikäistä poikasta otettiin huostaan meille. Emo joutui hätäleikkaukseen ja neljä pientä pentua lisäruokintaan.

Ilmeisesti emon kohdussa oli joko mädäntynyt pentu tai jokin suurempi tulehdustila, joka oli saanut sen hyvin huonoon kuntoon. Oli epätodennäköistä selviäisikö se edes? Emo on hyvin nuori ja sen taustat olivat tuntemattomat ikää lukuun ottamatta.

Ensimmäinen pennuista hiipui pois kaikista auttamisyrityksistämme huolimatta perjantaina. Kissoilla voisi olla virus, joka on mahdollisesti tarttuvaa sorttia. Kukaan muu ei voinut riskeerata omia terveitä kissojaan, joten suostuin ottamaan loppupesueen meille kotiin tehohoitoon viikonlopun yli.

Pienet kissa piti kahden tunnin välein tukiruokkia ja tarkastaa kaiken olevan hyvin. Emo kissa oli taistelija. Sieltä se tokkuraisena ja kipeänä pesänsä pohjalta yritti parhaansa mukaan hoitaa pentujaan. Se totisesti heräsi kuolleista.

Lauantai yönä pääsi toinen pentu kivuistaan. Se ei enää imenyt ja sai outoja kouristuksia. Emo kissa yritti parhaansa mukaan hoitaa kahta jäljellä olevaa pentuaan, mutta kun maanantai aamu valkeni, minulla ei ollut hyviä aavistuksia loppujenkaan kohtalosta.

Matkalla töihin kolmas pentu kuoli. Sen peräreiän kohdalle oli noussut suuri mätäpaise ja vointi romahti. Viikonlopun "kissasairaala" oli tuntunut rankalta ja kun emon viimeinenkin jäljellä oleva pentu saatettiin viimeiselle matkalle, minusta tuntui kovin haikealta.

Kaiken tämän keskellä emon haava oli auennut ja se täytyisi ommella uudelleen. Veriarvot (valtava anemia ja vähän muuta) oli lähtenyt nyt kuitenkin selvästi korjautumaan. Niinpä vielä sulkemisajan jälkeen olimme ompelemassa kissaa uudelleen kasaan. Eikä epäilystäkään, ettenkö ottaisi kissaa kotiimme toipumaan leikkauksesta jälleen.

Viikko kissaemon kanssa, joka sai myöhemmin työnimekseen Milli, sujui hyvin. Haavapuvustaan huolimatta kissa alkoi toipumaan ja sen kävely ja koordinaatio alkoivat parantua päivä päivältä. Saunaamme rakennettu teho-osasto ei enää riittänyt kissalle, vaan reviiri laajentui muutaman päivän kuluessa. Tämä maailman ihanimmalla luonteella varustettu siamilainen halusi tehdä tuttavuutta koirienkin kanssa rohkeasti.

Melkein huomaamatta Milli oli sulattanut koirien sydämet ja nukkui kerällä Kamun vieressä tai kehräsi sylissäni. Se oli luonteeltaan niin seurallinen ja kiltti, että me ihmisetkin aloimme ihan kiintymään siihen. Miten koiraihmiseen kissa voikaan tehdä tuollaisen vaikutuksen?

Murheet eivät toki olleet siinä. Perjantaina Millille nousi kuume ja sen vointi romahti uudelleen. Punasolutuotanto oli lähes loppunut kokonaan ja kissan oli huono olla. Jälleen tehotiimimme teki kaikkensa kissan pelastamiseksi, viimeinen oljenkortemme oli kortisoni näiden päällä olevien antibioottien rinnalle. Vaste näytti hyvältä ja kisu lähti taas kotiimme viikonlopuksi.

Eilen Milli taas meni vaisuksi. Nukkui jälleen Kamun vierellä tai sylissäni. Ystävällinen kissa ei jaksanut edes kehrätä.

Tänään saatan tuon pienen reilun 2kg painavan nyytin viimeiselle matkalleen. Ihanan kissan, jonka elimistö ei enää jaksa taistella. Tuntuu pahalta.

Keinutan, kuuntelen

Sut suojaan peittelen

Keinutan, myöhä on

Jo kuulen aallokon

Ethän pelkää pimeää

Siel on monta kynttilää

Ja viimein sun matkaan

Ei pääse saattajatkaan.

Ethän pelkää pimeää

Siel on monta kynttilää

Ja viimein sun matkaan

Ei pääse saattajatkaan

Lue lisää

Kamun ja Alman ensitreffit

Olimme Essin kanssa viestitelleet pitkät tovit tulevien pentujen kotivaihtoehdoista ja kaikesta muusta ensi vuoteen liittyvästä. Sitten Essi ehdotti, että mitäs jos annettaisiin pariskunnan tavata ennen H-hetkeä ja voitaisiin itsekin jutella ihan kasvotusten.

Sehän kävi paremmin kuin hyvin. Olin itsekin nähnyt Almaa lähinnä sen pentu- ja nuoruusiän kynnyksellä näyttelykehissä, joten tyttöäkin olisi mahtava päästä vielä tapaamaan. Essilläkin oli jo useampi vuosi vierähtänyt Kamun viimenäkemästä.

Täällä etelässä hyvät koiranulkoilutus (vapaana) maastot ovat kortilla. Milloin siellä liikkuu peuroja ja citykaneja, tai sitten ihan vaan suosionsa puolesta paljon muitakin koiranulkoiluttajia. Niinpä minulla pälkähti mieleen Kellokoskelle vuosi sitten avattu Touhu&Temmellys, jossa olisi paljon aidattua tilaa pariskunnan temmeltää. Olin kuullut paikasta jo viime keväänä Rokin kanssa tarkkikurssilla käydessäni. Mahtava aktiviteettipuisto esimerkiksi sellaisille  koirille, joita ei pysty pitämään muuten irti tai eivät tule toimeen toisten lajitovereiden kanssa.

Kamu juoksuttaa Almaa lelujensa kanssa. Kuva © Essi Perttula

Kamulla on alkanut pikkuhiljaa iskostua päähän hyvin vahvasti mitä valkoisten naisten kanssa tehdään. Jos ei suosiolla niin sitten edes vähän väkisin. Olisi pitänyt alusta saakka olla tiukempana, ettei tämä ollut mikään lemmenloma, vaan nyt oltiin vain tutustumassa. Hetken päästä Kamun jo tajutessa, ettei nainen lämpene "koville otteille", se esitteli voimiaan puiston "huvilaitteissa". Seinään pultattu rengas joustonaruilla oli selvä suosikki, sillä siitä ei meinattu päästä enää eroon. Poika on sen verran periksiantamton, ettei yleensä jätä leikkiä kesken.

 Kuvat © Essi Perttula

Kaunis Alma seurasi ihmeissään Kamun voimannäyttöä

Puistossaa aika vierähti siivillä, vaikkei sää meitä oikein suosinut. Kurassa ja märässä temmellettiin silti iloisin mielin. Essi leikitti molempia koiria pallolla ja oli mukava seurata sivusta kuinka Almakin leikki "ällöttävällä miehen hajuisella" pallolla. Pidin Almasta kovasti, se oli iloinen ja tasapainoinen valkkarineiti, jolla oli hyvällä tavalla reaktiokykyä. Vaikka tyttö oli omasta mielestään sylikokoinen pusukone, ei missään vaiheessa tullut sellainen olo, että ompa tämä nyt todella vilkas. Toki yhden päivän kokemuksella ei voi sanoa koko koiran luonnetta, mutta minuun Alma teki ihanan vaikutuksen. 💜
 

 Kamu ja Essi leikkivät

 

Minulle jäi todella hyvä mieli pariskunnan tapaamisesta. Essi näkee kyllä suuren vaivan pentueen onnistumiseksi, harva ajelee 800km yhden viikonlopun aikana vain moikkaamaan ennestään näkemäänsä urosta. Luulenpa, että Almallekin on helpompaa sitten ensivuonna kun uros on jo kerran tavattu ennen astutusta. 

Me ihmiset jäämme nyt vain haaveilemaan ensivuodesta. Kiitos Essi!

Lue lisää

Lemmikit, työ ja opiskelu. Onko se mahdoton yhtälö?

Usein minulta kysytään, että miten jaksat ja ehdit tehdä kaikkea? Kun on työ, koirat, lukeminen ja vielä parisuhdekin, niin jääkö kaikille aikaa tasapuolisesti. No ei jää. Mielestäni koirat ovat kokeneet suurimman muutoksen tässä kaikessa. Niiden arki on ollut enemmän sellaista seurakoiran arkea, eikä niinkään harrastuskaverin. Eli suomeksi sanottuna olen joutunut itse luopumaan omasta harrastamisestani eniten tämän kaiken keskellä. Myös läheiset ovat huomanneet, etten sovi mitään ylimääräistä menoa, vaan lukeminen on se pääpointti nyt.

Työ verottaa suureksi osaksi jaksamistani lukemisen suhteen. Aamuvuoron jälkeen lukeminen tuntuu puulta ja jaksan hädintuskin keskittyä katsomaan valmennuskurssin luentoja. Onneksi tähän auttaa hyvä aiheeseen perhtyminen ennen luentoa, koska muuten en saisi niistä kovinkaan paljoa irti. Ennen iltavuoroa hyvien yöunien jälkeen jaksan onneksi keskittyä noin kahdesta kolmeen tuntia ennen töiden alkua.

Parisuhteen osalta en koe niin huonoa omaatuntoa opiskeluistani kun toinenkin osapuoli opiskelee (työn ohella). Molemmilla on oma rytmi ja omat suunnitelmat, joiden tahtiin edetä. Välillä on huvittavaa, kun istumme eri huoneissa molemmat uppoutuneina omiin aiheisiinsa. Sitten aina huudellaan että "otatko kahvia tai syödäänkö?". Kerrassaan ihanteellinen tilanne ja auttaa jaksamaan. Toinen myös osaa sanoa, milloin olen paussin tarpeessa ja olisi tarpeen käydä vaikka lenkillä tai tehdä jotain muuta. 

Koirien arjessa harrastamattomuus näkyy lähinnä siten, ettei meillä ole suurempia tavotteita. Täysin mitään tekemättömänä eivät koirani missään tapauksessa ole, sillä minusta niiden perusoikeuksiin kuuluu muukin kuin syöminen ja lenkkeily.

Perusarjen rinnalle on ollut pakko keksiä aivotyötä, sillä Rokin pakka ei pysy kasassa pelkällä lenkkeilyllä. Kamulle passaisi ihan hyvin, että se saa nukkua sisällä ja käydä ulkoilemassa metsässä. Rokilla sellainen "peruskoiran" arki alkaa näkyä ei-toivottuna käytöksenä (haukkuminen, vinkuminen, yleinen sählääminen).

Niinpä poikien kanssa ollaan tehty ihan arkielämän juttuja. Ne saavat suurimman osan ruuastaan lenkillä, jolloin molempien kanssa teen vastaehdollistamista. Rokille naksuttelen ihan kaikesta: ohikävelevästä miehestä vastaan tuleviin lapsiin. Rauhallisesti katsominen on ollut käytösmalli, jota koiralta haluan. Se on alkanut toimia todella hyvin ja useimmiten äkkitilanteissakin koira vain katsoo kummallista juttua eikä ole ensimmäisenä kommentoimassa asiaa haukkumalla. Olen myös rohkaistunut lenkkeilemään vähän vilkkaammilla kaduilla, jossa tulee paljon koiria vastaan. Meillä on ollut hyvin tilaa väistää Rokin tarvitsemalle etäisyydelle ja selviytyä tilanteista ilman haukkumista.

Toinen aktiviteetti on nenätyöskentely, jota tehdään miltein päivittäin. Metsässä irti juostessaan pojat tekevät vuorotellen esimerkiksi hajustettujen käpyjen tai keppien etsimistä. Roki on kehittynyt keskittymisessään valtavasti ja malttaa olla myös odottava osapuoli kun Kamu tekee työtään. Tämä on todella suuri kehitysaskel pienen koiran elämässä.

Lopuksi viljelen pojille vielä osan päivittäisestä ruoka-annoksesta pitkin varvikkoa, josta saavat sitä sitten etsiskellä. 

Roki odottaa vuoroaan kiltisti.

Välillä pojat ovat päässeet ihan treenaamaankin, lähinnä vartalon hallintaa ja hyödyllisiä temppuja. Rokin kanssa työn alla ovat tällä hetkellä oikealle sivulle perusasentoon tulo ja oikealla seuraaminen. Myös puolenvaihtoja ollaan aloiteltu ja tuntuu välillä, että ohjaaja on enemmän sekaisin kuin koirat. Sitä vaan rutinoituu niin samoihin kaavoihin, että on sitten aivan pihalla kun täytyisikin tehdä jotain muutoksia omassa ohjaamisessa tai palkkaamisessa.

Yhteenvetona todettakoon, etten pidä tätä kaikkea mahdottomana. Tällä tahdilla kyllä tiedän, etten ihan kauhean kauan jaksaisi, mutta olen nyt päättänyt tämän olevan väliaikainen olotila. Vuoden alusta tahti töiden suhteen helpottuu ja pääpaino arjesta siirtyy opiskelulle. Toivotaan, että lopussa kiitos seisoo. 

Hyvää tulevaa isänpäivää kaikille ja muistakaa pitää huolta omasta jaksamisestanne!

Lue lisää

Ei täydy vaan mä saan

Valmennuskurssin ensimmäinen luento kokosi yhteen pääsykoevalmentautumisen työkalut. Luennoitsijana oli oppimiseen laajalti perehtynyt nainen Helsingin yliopistolta. Ensimmäisenä hän laittoi koko porukan miettimään miksi me teemme tätä?

Mietittyäni hetken ihan ensimmäistä ajatusta siitä, kun tiesin oikeasti, että minusta on tultava eläinlääkäri. Ajatukset palasivat kasiluokan kevääseen, jolloin pääsin kunnaneläinlääkärimme mukaan TET viikoksi. Vaikka olin jo ennen sitä haaveillut ammatista, sai se viikko minut tuntemaan itseni varmaksi päätöksestäni.  Muisto toi hymyn huulilleni kun mietin kaikkia niitä navettakäyntejä ja vasikoiden nupotusta. Silloin oli niin hienoa päästä rauhoittamaan vasikoita, puuduttamaan ja ajelemaan karvoja.

Ajatus oli oikein voimaannuttava ja se kannattaa varmasti vielä monesti palauttaa mieleen vaikeiden aikojen tullessa eteen. Kukaanhan ei tosiaan minua pakota tähän, vaan valmennuskurssi on yksi mahdollisuus oppimisen tiellä.

Luennon aikana sain monta ahaa-elämystä omista oppimistyyleistäni. Vanha alleviivaus ja pänttäystekniikkani sai nyt lentää romukoppaan, sillä olen tehnyt niitä väärin jo tarpeeksi kauan. Tilalle tuli monta kokeilemisen arvoista vinkkiä ja erääseen tartuin heti tänään.

Esitän itselleni enmmän kysymyksiä lukiessani ja pyrin vastaamaan niihin omin sanoin. Lähtiessäni lukemaan vaikkapa kidehiloista, teen aluksi ajatuskartan asiasta ennen lukemaani. Käytän siihen värinä vaikkapa punaista. Sinne tänne vain kaikki paperille mitä aiheesta tiedän. Sitten käyn tarkasti aiheen lukien läpi ja tehden vaikkapa muutaman lyhyehkön alleviivauksen. Silmäilen tektsiä enkä vain rutiininomaisesti lue edestakaisin.

Tämän jälkeen palaan ajatuskarttaani, eri värillä tosin. Täydennän karttaani lukemani perusteella ja kas kummaa, siinähän jää hyvin mieleen mitä tuli juuri opeteltua. Samalla nämä töherrykset toimivat hyvänä kertausmateriaalina ja oppimisen seurantaa on helppo pitää yllä.

Lue lisää

Mitä kuuluu opiskelurintamalle?

Viikko sitten alkanut infuluenssaksi epäilty tauti piinaa minua edelleen. Jaksaminen on riittänyt luentojen katseluun sohvalta käsin ja muutamien laskujen pyörittelyyn. Nyt ei ehtisi sairastamaan, mutta tämä pöpö tuntuu olevan aika ärhäkkä tarttumaan, sillä useampi työporukastakin on jo selätetty.

Tänään on marraskuu ja laskelmieni mukaan enää noin puolivuotta ja kaksi viikkoa pääsykokeeseen. Toisaalta aika tuntuu ruhtinaalliselta ja toisaalta aivan liian vähältä. Nyt en kuitenkaan sorru panikoimaan, vaan porskutan suunnitelemallani tahdilla eteenpäin. Blogi tulee (tässäkin tapauksessa) olemaan pienenä henkireikänä minulle tulevan kevään aikana ja minusta on ihana istahtaa hetkeksi vaan kirjoittelemaan.

Huomenna alkaa kauan odotettu valmennuskurssi. Ensimmäisen luennon tarkoitus on tsempata meidät kunnon motivaation puuskaan ja antaa eväitä stressin hallintaan. Itse koetilanteeseen en niinkään luule tarvitsevani mitään stressin poistoa (onhan se jo niin tuttu tilanne!), vaan nimenomaan tämän luku-urakan keskelle. Vertaistuki ja eteenpäinpotkijat ovat minulle tarpeen. 

Vertaistuesta puheenollen, haikein mielen ajattelen sitäkin, että täältä blogin kautta minua on tsempattu jo moneen otteeseen. Olen saanut kaksi erityistä tsempparia, jotka jaksavat kuunnella minua (huonoinakin hetkinä) ja itseasiassa odottavat itse jo siellä eläinlääkiksessä. Saman tilanteen kokeneiden sanat jotenkin kolahtaa paremmin. Kiitos teille, tunnistatte kyllä itsenne.

Ennen kuin tämä teksti rönsyilee tämän enempää, niin haluan kertoa vähän meidän aikataulusta valmennuskurssin suhteen. Tänä(kään) vuonna en jotenkin osaa rakentaa itselleni lukusuunnitelmaa, joten päätin turvautua nyt valmennuskurssin aikatauluun. Siellä oli ainakin viime vuonna niin kivasti rytmitettynä kaikki, joten ei voisi mennä pieleen jos luottaisi siihen? Rytmi alkaa kolmesti viikossa pidettävillä luennoilla. Maanantaisin fysiikkaa, tiistaisin bilsaa ja keskiviikkoisin kemiaa. Aluksihan nuo ma-ti luennot menee minulta ohi iltavuorojen takia (luennot voi katsoa onneksi jälkikäteen), mutta sekin onneksi korjaantuu sitten tammikuussa.

Joulukuussa oli vähän rennompaa ja siten tammikuussa alkaakin tykitys ihan täysillä. Olen ennättänyt tällä hetkellä kertaamaan (vääntämään ratakiskoa) kemiasta kaksi ensimmäistä kurssia ja fysiikasta menen hetken kuluttua lämpöoppiin. Vaikka laskeminen on minulle se suurin kompastuskivi ja valtavan epätoivon aiheuttaja, en anna sille nyt valtaa. Kun alkaa oikein tökkimään niin vaihdan ainetta. Lasken hetken vaikkapa kemiaa fysiikan sijaan tai helpotan vaatimustasoani. Jokainen sisäänpäässyt ei suotta toitota laskurutiinia, joten se on nyt jostain kaivettava myös itselleni.

Antoisaa Joulun odotusta kaikille ja nähdään Messarissa lauantaina tai sunnuntaina :)

Lue lisää