Valmennuskurssin ensimmäinen luento kokosi yhteen pääsykoevalmentautumisen työkalut. Luennoitsijana oli oppimiseen laajalti perehtynyt nainen Helsingin yliopistolta. Ensimmäisenä hän laittoi koko porukan miettimään miksi me teemme tätä?
Mietittyäni hetken ihan ensimmäistä ajatusta siitä, kun tiesin oikeasti, että minusta on tultava eläinlääkäri. Ajatukset palasivat kasiluokan kevääseen, jolloin pääsin kunnaneläinlääkärimme mukaan TET viikoksi. Vaikka olin jo ennen sitä haaveillut ammatista, sai se viikko minut tuntemaan itseni varmaksi päätöksestäni. Muisto toi hymyn huulilleni kun mietin kaikkia niitä navettakäyntejä ja vasikoiden nupotusta. Silloin oli niin hienoa päästä rauhoittamaan vasikoita, puuduttamaan ja ajelemaan karvoja.
Ajatus oli oikein voimaannuttava ja se kannattaa varmasti vielä monesti palauttaa mieleen vaikeiden aikojen tullessa eteen. Kukaanhan ei tosiaan minua pakota tähän, vaan valmennuskurssi on yksi mahdollisuus oppimisen tiellä.
Luennon aikana sain monta ahaa-elämystä omista oppimistyyleistäni. Vanha alleviivaus ja pänttäystekniikkani sai nyt lentää romukoppaan, sillä olen tehnyt niitä väärin jo tarpeeksi kauan. Tilalle tuli monta kokeilemisen arvoista vinkkiä ja erääseen tartuin heti tänään.
Esitän itselleni enmmän kysymyksiä lukiessani ja pyrin vastaamaan niihin omin sanoin. Lähtiessäni lukemaan vaikkapa kidehiloista, teen aluksi ajatuskartan asiasta ennen lukemaani. Käytän siihen värinä vaikkapa punaista. Sinne tänne vain kaikki paperille mitä aiheesta tiedän. Sitten käyn tarkasti aiheen lukien läpi ja tehden vaikkapa muutaman lyhyehkön alleviivauksen. Silmäilen tektsiä enkä vain rutiininomaisesti lue edestakaisin.
Tämän jälkeen palaan ajatuskarttaani, eri värillä tosin. Täydennän karttaani lukemani perusteella ja kas kummaa, siinähän jää hyvin mieleen mitä tuli juuri opeteltua. Samalla nämä töherrykset toimivat hyvänä kertausmateriaalina ja oppimisen seurantaa on helppo pitää yllä.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti