Päällimmäisenä vuodesta 2018 on jäänyt mieleen Kamun jälkeläisten huikea menestys näyttelykehissä ja luonnetestissä. Useina ylpeyden hetkinä koin myös haikeutta siitä, ettei minulla ollut mahdollisuutta ottaa yhtä näistä pennuista. Olen kuitenkin hyväksynyt asian ja äärettömän kiitollinen siitä, että voin seurata niiden elämää kovin tiiviisti. Kiitos kuluneesta vuodesta Oili ja lauma!
Omat koirani olivat todella terveitä tänä vuonna ja Rokinkin tassuvaiva pysyi siedettävällä tasolla. Harrastaminen oli aika vähällä oman lukemiseni vuoksi, mutta kohokohtiakin vuodesta löytyi. Suurin ilon aihe oli löytää todella hyvä kouluttaja Jyväskylän leiriltä, jonka kanssa jatkoimme loppuvuonna vielä Rokin ja minun suhteen kehittämistä.
Suurimpia oivalluksia koin loppuvuodesta juurikin Rokin ja minun harrastusrintamalla. Tottelevaisuuden hinkkaamisen lomassa usko koiraan ja itseeni alkoi rakoilla niin paljon, että minun oli pakko pysähtyä miettimään mitä olimmekaan tekemässä. Huomasin työntäväni koiraa tietynlaiseen muottiin, jonka olin sille mielessäni rakentanut. En suostunut hyväksymään tosiasioita siitä, ettemme menneet yhdessä eteenpäin kyseisen lajin parissa vaan koimme molemmat enemmänkin epäonnistumista ja itseinhoa.
Marraskuussa hankin kickbiken ja päätin tehdä jälleen sitä mitä rakastin - vauhtia. Pääsimme Rokin kanssa huipputiimiin treenaamaan ja se tie taitaa viedä mukanaan. Vaikka minulla ei ole valjakkolajeihin täysin optimaalinen rotu, uskon yksilöiden kykyihin. Tällä hetkellä minulle on tärkeintä se, että nautimme tästä yhteisestä tekemisestä niin hyvässä ja tiiviissä porukassa. Kiitos jo nyt Team We Run!
Kohokohtia vuodelta 2018
