Reaktiivisuus saattaa olla hyvin kohdesidonnaista ja sen takia en mieltäisi sitä suoraan arkuuteen. Koira saattaa olla ihan sinut valkoisten lajitovereiden kanssa, mutta musta koira saa aikaan karvojen nousemisen ja järkyttävän metelin. Ohikulkevat ihmiset voidaan olla noteeraamatta, mutta auta armias jos jollain on huppu tai aurinkolasit. En ole aivan sinut reaktiivisen koiran sielunelämän kanssa, mutta olen oppinut jo pikkuhiljaa ymmärtämään niitä. Ja mitä enemmän olen oppinut ymmärtämään koirien käytösketjuja ja niiden taustalla olevia tunteita yms, sitä surullisemmaksi tulen usein näkemistäni koulutusmetodeista.
Minulla meni kauan oivaltaa itsessäni monia asioita, jotka ovat tehneet enemmänkin hallaa reaktiiviselle koiralleni. En ole ollut se turvallinen, varma ja selkeä ohjaaja, vaan ennemminkin kireä, helposti turhautuva ja muiden katseita häpeilevä ihminen. Olen jäänyt rypemään ajatukseen "että koirassa on jokin vika ja minä en osaa". Niinpä lukiessani Häntä heilumaan-blogin artikkelista seuraavan pätkän, koin jonkinmoisen taakan tippuvan harteiltani. Minun on vain siirryttävä syytöksistäni ja menneen jossittelusta eteenpäin. Lopullisesti.
"Voin kertoa aluksi, mistä reaktiivisuus ei johdu. Se ei johdu sinusta. Eikä se johdu koirastasi. Eikä johtajuusongelmasta.
Joskus tällaisia asioita vain tapahtuu. Vaikka koiran kasvattaisi pennusta asti täydellisesti sosiaalistaen ja tehden kaikkensa, joskus käy vain huono tuuri. Elämä on ennalta-arvaamatonta ja täynnä yllätyksiä. Syypäänä voi olla genetiikan ja ikävien sattumusten yhdistelmä. Joskus, vaikka kuinka pitäisi huolen ettei pentu saa ikäviä kokemusia, kaikelta ei kuitenkaan voi suojautua. Vaikka kuinka kouluttaisi ja opettaisi koiran tavoille parhaansa mukaan, kaikkeen ei voi varautua, ja aina ei onnistu. Kaikki tekevät virheitä, ja me kaikki toimimme aina koiramme parhaaksi, niin hyvin kuin vain sillä hetkellä pystymme. Älä siis missään nimessä syytä itseäsi, sillä reaktiivisuus ei ole kenenkään vika."
Kun vihdoin ymmärsin tämän, niin itseni kuin koiran kannalta, pystyin lähtemään etenpäin tilanteessa. Hyväksymällä meille jaetut kortit, pystyn vasta suunnittelemaan seuraavan siirtoni. Meidän kortit oli selkeästi koiran tunnetilojen ja elekielen oppiminen. Avasin silmäni tunnetilojen maailmaan ja mietin asiaa enemmän niiden pohjalta. Miksi koirani haukkuu niskakarvat pystyssä vastaantulevia? Mitä minä teen sille seurauksena haukkumisesta? Jos vastaantulevat koirat ovat ahdistuksen ja pelon aihe, jota koirani yrittää poistaa karkoitushaukulla, ei varmaan auta yhtään tempoa hihnasta tai karjua naama punaisena koiraa lopettamaan. Ahdistusta lisää nyt aivan kummallinen ja jopa pelottava ihminen hihnan päässä.
Sitten joku miettii, että mitenniin koirasi muka pelkää vastaantulevia jos se haukkuu niitä kohti ja tempoo remmissä. Sehän vain pullistelee. Tämä johtuu siitä, että koira on oppinut, että sen taktiikka toimii. Näyttämällä itsevarmalta ja pelottavalta se saa pelottavat asiat katoamaan. Lisää tähän vielä se, että nyt karjuva ja tempova omistajakin on pelottava, joten koira saattaa alkaa vaikkapa vetämään hihnassa tai jättää taluttajansa huomioitta.
"Pelokas koira reagoi siksi, ettei se koe sillä olevan muita vaihtoehtoja. Se on ehkä alun perin näyttänyt pelokkaalta tai mahdollisesti yrittänyt paeta, ilman menestystä. Hihnassa oleminen saattaa osalla koirista pahentaa ongelmaa, sillä koira kokee entistä enemmän, ettei se pääse pakoon. "
Näin meilläkin kaikki alkoi. Aluksi oli pientä hihnan kiristymistä poispäin vastaantulevasta koirasta. Kohta se oli kyyristelyä ja sitten jo haukkumista. Minun kireys ja koiran komentaminen johti siihen, että aluksi koira haukkui niskakarvat pystyssä kohti tulevaa koiraa ja sitten se väisteli minua koko hihnan mitallaan tai yritti vetää tilanteista pois. Oravanpyörä vaan pyöri.
Kun vihdoin olet ymmärtänyt koirasi käytöksen syyn voit alkaa muuttamaan sen käyttäytymistä. Meille avainasemassa oli muuttaa reagoinninkohteet hyvin positiivisiksi asioiksi. Yleensä pelko/epämiellyttävä asia saa koiran reagoimaan miltein refleksin tavoin ja tämä käytös muuttuu vain rentoutumisen ja positiivisen vahvistamisen seurauksena. Työtä ja toistoa, sitä on meidän taival ollut, mutta kaikki se on kantanut hedelmää.
Viimeksi tänään sain muistutuksen siitä, että ollaan menty oikeaan suuntaan: säikähdin itse kulman takaa tulevaa naapuria, mutta Roki ei sanonut yhtään mitään. Myös aamulenkin suunnistaja ja koira olivat ihan yhdentekeviä hälle. Ja edistymisestä varmin merkki on myös se, että Roki pystyi juoksemaan lenkkipolulla tänään muun kuin minun kanssani ja ohittamaan koiran hipihiljaa ilman käytöksen vahvistamista (kehua lukuunottamatta).
Olen saanut tästä haastavan koiran arjesta jotenkin sydämenasian ja pohtinut, josko kuvaisin ensi kesänä blogin lukijoille pientä "Arkea reaktiivisen koiran kanssa"-videosarjaa. Ihan perusasioita ja käytännönvinkkejä, jotka ovat meidän kohdalla toimineet. Aiheita ja toivomuksia saa heittää kommentteihin jos jotain tulee mieleen.
