lauantai 31. lokakuuta 2015

Notkeutta ja lihaskuntoa



En ehtinyt kirjoitella meidän uintireissusta koirauimala Sippuraan Espoon Kivenlahteen noin puolitoista viikkoa sitten. Suunnattiin siis Rokin ja velipoika Konstan kanssa uimaan ensimmäistä kertaa sisätiloihin. Olimme varanneet aamuksi puolentunnin mittaisen uinnin ja pennut pääsivät tutustumaan veteen pelastusliivien kera. Roki oli edeltävänä kesänä uinut niin vähän, että tekniikka on syytä saada hyvälle mallille ennen kuin voi uida ilman liivejä. Sisätilassa oleva allas jännitti koiranuoria hieman alkuun, mutta ei aikaakaan kun Roki uiskenteli jo pallon perässä pitkin allasta ja esitti jopa uimahyppyjä veteen. :D Aivan mahtavaa liikuntaa näin talvikauden kolkutellessa ovelle. Ajtellimimme lähteä Vantaan sisarusparven ja Kamun kanssa uimaan Hyvinkäälle joku viikonloppu, kun siellä saa altaassa olla kerrallaan useampi näinkin iso koira.

Olen tehnyt nyt molempien koirien kanssa myös useamman kerran viikossa lihaskunto- ja tasapainoharjoituksia laatikon avulla. Roki on kehittynyt valtavasti kyseisessä hommassa. Naksuttimen kanssa olen koirien antanut itse oivaltaa mitä laatikon kanssa voisi tehdä ja molemmat osaavat hienosti jo mennä laatikkoon sisään ja päälle, sekä muita kehittäviä liikkeitä. Voisin kuvailla meidän harjoituksia joku kerta kunhan vähän edistytään lisää.


sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Mitä koiraharrastus on minulle antanut?


Näätäklaanin blogista sain kivan kuuloisen haasteen, Mitä koiraharrastus on sinulle antanut? Kotonani on aina ollut koiria, mutta varsinainen koiraharrastukseni alkoi vasta 2009 hankittuani Kamun. Heti haettuani koiran kotiin aloimme pitää tiiviisti yhteyttä A-pentueen sisarusten omistajien kesken. Kaikki olivat todella samanhenkisiä ja niin sanotusti saman asian äärellä. Vaikka olin tuolloin vasta 15-vuotias, ei ikäeromme mielestäni tullut toimeentulemisen väliin. Jälkikäteen ajateltuna tuntuu hassulta, miten läheisiksi voikaan tulla ihmisten kanssa, joita ei ole lainkaan tuntenut ennen koiran ottamista.


Yksi koiraharrastuksen mukanaan tuomista ihmisistä on koirieni kasvattaja Maarit. Vaikka meillä on paljon ikäeroa, niin hän on yksi läheisimmistä ihmisistä minulle tällä hetkellä. Taisinkin sanoa viimeksi pentutapaamisessa, että vuosien varrella Maarit on kasvattanut hienoja valkkareita, mutta myös minut. :D Eikä juttumme ole aina olleet vain koirajuttuja, vaan ihmisten välille muodostuu ystävyyssuhde tavalla jonka koiraharrastus on sysännyt alkuun.

Nyt kun mietin kaveripiiriäni niin on vaikea keksiä joku "ei koiraihminen" sieltä joukosta. Jotenkin yhteydenpito esimerkiksi kouluaikojen kavereihin on jäänyt vähemmälle. On niin helppo lähteä lenkille ystävien kanssa joilla on koiria tai vaikkapa treenaamaan. Näin uudellakin asuinalueella kaikki kaverit ovatkin valkkari-ihmisiä tai ainakin omistavat koiran. Eikä ikäerot ole haitannut missää vaiheessa, samanhenkiset ihmiset jotenkin löytävät kyllä toisensa koirien avulla ja silloin ikä on vain numero.

Kaikkien rakkaiden ystävien ja uusien ihmissuhteiden lisäksi koiraharrastus on antanut minulle suuresti lisää tietämystä kyseisestä lajista niin ruokinnan, koulutuksen, käyttäytymisen ja terveyden osalta. En koskaan olisi oppinut näin paljon, jos vain olisin ihminen jolla on koira kotona. Harrastukset ovat tuoneet minulle satoja uusia näkemyksiä ja vinkkejä koirista ja niiden käyttäytymisestä. Uskon uravalintanikin juontavan juurensa mielenkiinnonkohteeseeni, vaikka pidänkin kaikista eläimistä niin koirat kyllä ovat ne, joiden tassunjäljet ovat syvällä sydämessäni.


 Vas. Lumi, Kamu ja Roki

maanantai 12. lokakuuta 2015

Kamun hammaslääkärireissu



Viime viikolla katsoin koirani suuhun ja huomasin vasemmanpuoleisista yläetuhampaista kahden olevan poikki. Niin käsittämättömältä kuin se tuntuu, en todellakaan ollut huomannut missä ja miten ne olivat katkenneet. Halkeamat näyttivät tuoreelta ja nappasin kuvan niistä meidän lääkärille. Oli ilmiselvää, että poistettava ne oli, koska eivät siitä korjaannu ja sen verran pahasti olivat katki.

Työskentelen siis tällä hetkellä Länsi-Vantaan Eläinklinikalla hoitajana (oppisopimus on vielä kesken), joten Kamu pääsi tietysti "omalle" klinikalle tuttuun ympäristöön. Olimme sopineet eläinlääkärin kanssa poistoajan Maanantaille 12.10. klo 13. Saavuimme Kamun kanssa töihin hieman aiemmin, jotta ehdin valmistella ja kuvata koiran suun ennen operaation alkua. Kylläpäs oli oman koiran valmistelu hiukan erilaista kuin normaalisti. Olen ollut kohta vuoden alalla ja ensimmäistä kertaa käsi tärisi. Kaikki meni kuitenkin niinkuin piti ja työpaikkaohjaajani Krista oli suurempana tukena ja ohjaajanani koko operaation ajan.

Ensimmäisenä varmistetaan, että eläin on ollut paastolla 10h ennen toimenpidettä. Jos eläin on syönyt ennen toimenpidettä, riski oksentamisesta kasvaa rauhoituksen aikana, joka taas voi johtaa eritteen pääsemisen keuhkoihin. Sen jälkeen aloitetaan antamalla esirauhoite tai kanyloimalla eläin. Kamun kanssa aloitimme kanyloimalla sen ja rauhoittamalla suonensisäisesti. Hetken päästä Kamu jo nukahtikin miltein suorilta jaloilta Krista-hoitajan syliin. Sitten otimme suunnaksi hammashuoneen ja nostimme koiran pöydälle. Koska teemme kaikki toimenpiteet inhalaatioanestesiassa valvottuna, oli nyt aika tuubata Kamu. Tuubaaminen tarkoittaa hengitysputken asettamista eläimen keuhkoputkeen ja tuubin liittämistä letkujen kautta anestesialaitteeseen. Näin varmistamme eläimen hapensaannin koko toimenpiteen aikana.

 Tässä on menossa Kamun tuubaaminen, eli hengitystuubin asettaminen eläimen keuhkoputkeen

 
Tässä poistelen samalla rauhoituksella Kamun takahampaisiin kertynyttä plakkia hammaskivenpoistolaitteella ennen hampaanpoistoa.

Siinä vaiheessa kun kuvasimme Kristan kanssa koirani suuta, alkoi homma jo tuntua normaalilta rutiinilta eikä niinkään oudolta, että oma koira oli pöydällä. Kamu oli kiinni anestesialaitteessa, verenpainemittarissa, pulssioksimetrissä ja tarkistimme vielä hengityksen ja sykkeen manuaalisesti tietyin väliajoin, joten mikäpä hätä koiralla siinä nukkuessa. Kamun suu oli suurin koskaan kuvaamistani koirista, joten suurikokoiset hampaat ja niiden juuret toivat hieman haastetta peliin.

Kun alkuvalmistelut ja kuvaukset olivat hoidettu päästettiin eläinlääkäri Vivi työhönsä. Röntgenkuvien perusteella hän tarkasti, että suu oli muiltaosin kunnossa ja aloitti puuduttamaan katkenneiden hampaiden ympäristön. Pienet etuhampaat ovat koiran suussa helpoimpia poistettavia, mutta ikeneen joutuu silti tekemään ihan kunnon fläpin, jotta pääsee irroittamaan oikeaoppisesti hampaan tiukat tukikudokset juuresta. Hammas on vain pieni osa ikenen pinnalla, sillä juuret ovat moninkertaiset näkyvään osaan verrattuna.

Kamun hammaslääkärireissu meni alusta loppuun asti hyvin. Vivi poisti taidokkaasti haljenneet hampaat ja ompeli suuhun sulavin tikein ienfläpin kiinni. Kamu pääsi heräilemään meidän koiraheräämöön ja lepäilemään häkkiin minun työpäiväni ajaksi. Kipulääkettä saatiin vielä kotiinkin, mutta koira oli jo illalla kuin ei olisi koskaan ollutkaan missään toimenpiteessä. Nyt kuitenkin palloleikit on pannassa hetken aikaa ja syödään helposti pureskeltavaa ruokaa kunnes suu on täysin kunnossa.  Minä suuresti kiitän meidän ihanaa työporukkaa ja etenkin Kristaa ja ja Viviä Kamun hienosta hoidosta! 


 Ensin piti hoitaa kuva blogiin ja sitten sai aloittaa! :D

C-pentujen 1/2-vuotistapaaminen 10.-11.10.2015

Koko perhepotretti ihanine ihmisineen! Vasemmalta alkaen: Gizmo, Kelmi, Taika, Nuka-mamma, Mora-iskä, Roki, Karkki, Mila, Lumi, Koda ja Konsta. Kuvan on ottanut Maarit Alanen 

Lauantai aamuna 10. lokakuuta saavuimme Virroille Marttisten lomakylään Riinan kanssa kolme tuntia kestäneen matkan jälkeen. Nissanin konttiin oli ahdettu kaksi keskenkasvuista ja yksi ihan täysikasvuinen valkkari. Matka oli mennyt veljesten painiessa ja Kamun katsoessa minua kauhistuneella ilmeellä taustapeiliin. Perille päästyämme tietysti ihastelimme pentusia, joista oli tullut jo hurjan isoja, ja tutustuimme toisiimme. Pienillä pentutreffeillä olinkin jo nähnyt Kodan, Karkin, Konstan ja Lumin, mutta loppujoukkoa tapasin ekaa kertaa luovutuksen jälkeen. 


Sitten kun pikkuhiljaa kauimpaakin lähteneet porukat saapuivat paikalle kahvittelimme ja rupattelimme siinä tovin jos toisenkin. Pentuset joutuivat vielä hillitsemään itsensä ja odottamaan paineja hetken, sillä seuraavana ohjelmanumerossa olikin puolivuotiskuvaukset. Allekirjoittaneen niska on vieläkin jumissa kun kuvattiin kaikki yhdeksän pentua (haasteellista ja vähemmän haasteellista). Jokatapauksessa kaikki pennelit saatiin taltioitua kuvaruudulle ja Maaritille on taas kotisivujen päivittämistä hetkeksi. Onhan se kiva saada yhtenäiset kuvat samoilla taustoilla ja samanikäisistä pennuista kotisivuille.

Illanvietto jatkui lounaan merkeissä ja takaisin tullessamme olimme päästämässä pentupainit valloilleen ennen synttärikahveja. Kasvattaja vaikutti kuitenkin hyvin salamyhkäiseltä ja käski meidät vain saunamökin takkahuoneeseen ennen mitään pentujen leikittämistä. Hetkeä myöhemmin kuulimme, että Tarja on pihalla ja toi meille yllätykseksi pentueen Mora-isän vierailulle. Mahtavaa, sillä olin nähnyt tämän ihanaisen iskän viimeksi vuosia sitten Messarin näyttelyssä. Mora oli luonteeltaan aivan huippu ja leikitti pentusia pitkän tovin.

Myöhemmin illalla joimme sitten ne pentujen puolivuotis synttärikahvit. Oli kakkuja ja kaikenlaista herkkua. Mikä parasta, saimme taas rupatella iltamyöhiin ihanien ihmisten kanssa ja saunoa niin paljon kuin kukin jaksoi. Mitään sen ihmeempää leiriohjelmaa meillä ei ollut, vaan saimme ihan vapaasti tehdä ja touhuta juuri sitä, mitä kukin halusi. Porukka oli niin samanhenkistä, että aika kului kuin siivillä. 

Mora ja Roki 


Sunnuntaina heräsimme hyvissä ajoin aamiaiselle ja laittelimme mökit kuntoon luovutusta varten. Aamu oli todella kaunis ja kylmä. Kävin juoksuttamassa Kamua ja Rokia järven rannassa ja otin muutamia kuvia kuuraisesta maisemasta. Kamu kirmaili iloisena pitkin rantaa ja näytti minun silmään näiden pentusten jälkeen jo niin viisaalta ja rauhalliselta. :D Mökkien luovutuksen jälkeen otimme ulkona vähän pennuille kropanhallintaa Marjon ja Piian johdolla ja harjoittelimme näyttelyjuttuja. Päivän päätteeksi pennut saivat vielä kirmata koko laumana pitkin rantoja.

Kiitos ihanasta viikonlopusta kennel Gentle Miracle`s






Vasemmalta: Nuka-mamma, Roki, Mora-isä ja sisko-Taika. Kuva Maarit Alanen

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Metsään on saapunut syys



Heippatirallaa! Hiljaiselo on jatkunut taas ja tuntuu vähän höpsöltä tulla nytkään kirjoittelemaan mitään kuulumisia, kun arki on ollut niin tasaisen tylsää. Koirat on saaneet olla aika vähällä treenillä ja nautiskella vaan ulkoilusta. Ihan on hyvää tehnyt minullekin, ettei ole ollut niin kiireinen aikataulu koko ajan ja on jäänyt aikaa lukemiseen ja muutenkin muuhun. Luonto on alkanut kellastua ja ilmassa leijuu ihan syksyn tuoksu, ei varmaan kauaa mene kun ensimmäiset valkoiset hiutaleet taas leijailee taivaalta.








Ensi lauantaina suuntaammekin poikien kanssa Virroille pitämään GM-teamin C-pentujen 1/2-vuotistapaamista. Äkkiä se aika meneekin!