lauantai 31. lokakuuta 2015

Notkeutta ja lihaskuntoa



En ehtinyt kirjoitella meidän uintireissusta koirauimala Sippuraan Espoon Kivenlahteen noin puolitoista viikkoa sitten. Suunnattiin siis Rokin ja velipoika Konstan kanssa uimaan ensimmäistä kertaa sisätiloihin. Olimme varanneet aamuksi puolentunnin mittaisen uinnin ja pennut pääsivät tutustumaan veteen pelastusliivien kera. Roki oli edeltävänä kesänä uinut niin vähän, että tekniikka on syytä saada hyvälle mallille ennen kuin voi uida ilman liivejä. Sisätilassa oleva allas jännitti koiranuoria hieman alkuun, mutta ei aikaakaan kun Roki uiskenteli jo pallon perässä pitkin allasta ja esitti jopa uimahyppyjä veteen. :D Aivan mahtavaa liikuntaa näin talvikauden kolkutellessa ovelle. Ajtellimimme lähteä Vantaan sisarusparven ja Kamun kanssa uimaan Hyvinkäälle joku viikonloppu, kun siellä saa altaassa olla kerrallaan useampi näinkin iso koira.

Olen tehnyt nyt molempien koirien kanssa myös useamman kerran viikossa lihaskunto- ja tasapainoharjoituksia laatikon avulla. Roki on kehittynyt valtavasti kyseisessä hommassa. Naksuttimen kanssa olen koirien antanut itse oivaltaa mitä laatikon kanssa voisi tehdä ja molemmat osaavat hienosti jo mennä laatikkoon sisään ja päälle, sekä muita kehittäviä liikkeitä. Voisin kuvailla meidän harjoituksia joku kerta kunhan vähän edistytään lisää.


0 kommenttia: