Saalisvietti OSA1
Salme Mujusen Saalisvietti koiraharrastuksessa- kirjan innoittamana
lähden pilkkomaan saalisvietin perimmäistä merkitystä pienempiin
palasiin ja kirjoitan siitä blogissani. Pohdin mitä saalisvietti on ja kuinka sitä voi
koiraharrastuksessa oikein hyödyntää. Tekstien tarkoituksena on paitsi
tuottaa tarpeellista ja innoittavaa tekstiä teille lukijoille, myös
herättää ajatuksia omien koirieni koulutuksessa saalisvietin avulla.
Puhuttaessa
saalisvietistä, monelle päällimmäinen mielikuva on kiihkeä
palveluskoira puremassa hihaan tai taistelemassa motivaatiopatukasta.
Saalisvietti on kuitenkin saalistukseen perustuva koiraeläimille
luontainen käyttäytymisketju, joka on selkeä ja kaavamainen. Ketjun
käynnistää (sitä aktivoi) avainärsyke, joka on saalisvietin osalta jokin
liikkuva kohde, kuten ihmisen toimesta vaikkapa motivaatiopatukka tai
pallo. Edellytyksenä saalisvietin aktivoitumiselle on koiran
synnynnäinen saalisvietti, joka on todennettavissa jo alle
luovutusikäisellä pennulla. Tietyillä roduilla on saalisvietin eri osa-alueita jalostettu vahvemmaksi kuin toisilla ja tästä syystä meillä on niin monia rotuja eri käyttätarkoituksineen.
Vähemmän on enemmän- periaate
Luonnossa
onnistunutta saalistustilannetta seuraa saaliin syöminen, jonka jälkeen
eläimen ruokahalu on tyydytetty. Kylläisyysaste toimii saalisvietin
säätelyelimenä eikä kylläinen koira reagoi saalisärsykkeisiin yhtä
voimakkaasti kuin nälkäinen. Vaikkei koiran saalisviettiä hyödyntävät
saalisleikit aina pääty syömiseen, on saalisvietti tästäkin huolimatta
kyllääntyvä. Koiran vietti laimenee ja lopulta sammuu kun se on ollut
aktiivisen tietyn aikaa tai yltänyt jo maksimitasolle. Niinpä ohjaajan
yksi tärkeimmistä taidoista on tuntea koiransa vietilliset raja-arvot.
Tahattomiakin raja-arvojen ylityksiä kannattaa yrittää välttää. Itse
voin henkilökohtaisesti sanoa, etten vielä seitsemän vuodenkaan jälkeen
osaa kunnioittaa tai huomaa koirani vietillisiä raja-arvoja. Innostun
vain enemän kun se työskentelee ja saalistaa jo maksimiteholla.
Sisälläni oikein kuplii päästä hyödyntämään tätä tilannetta viimeiseen
asti, ymmärtämättä koiran olevan jo fyysisen jaksamisen äärirajoilla.
Varastoon jäänyt vietin määrä pitkällä ajanjaksolla ylläpitää koiran motivaatiota ja kasvattaa työskentelyintoa.
"Voimakasviettinen koira ei ole juuri koskaan helppo eikä vaivaton seuralainen. Se motivoituu elämässään lukemattomasta määrästä ärsykkeitä, reagoi niihin aina intensivisesti ja harkinnatta. Se myös käyttää seurakoiraa herkemmin hampaitaan eli puree."
Sisäsyntyinen saalisvietti tuottaa koiralle saalistustilanteeseen
vaadittavaa energiaa ja motivoi sitä toimimaan päästäkseen
viettipäämäärään. Viettipäämääräksi kutsutaan olotilaa, joka seuraa
saalistuskäyttäytymisketjun rauhavaiheessa.
Saalisvietin
aktivoituessa koiran viettivire (vireystaso) nousee. Oppiaksemme
käyttämään koiran saalisviettiä ja viettivireen tasoa oikein, meidän
täytyy ymmärtää se. Vertauskuvana Salme Mujusen kirjassa käytetään
jousiampujan jousta. Jousi koostuu kaaresta, jänteestä ja nuolesta.
Kaaren ja jänteen meteriaaleista ja jänteen kireydestä riippuu,
millaisen voiman jousi kehittää nuolen lähtönopeudeksi. Ennen kaikkea se
riippuu siitä, kuinka kireäksi kaari kykenee pingottumaan ja millainen
potentiaali siitä syntyy.
Jotta ampuja voisi ampua jousellaan
tuloksekkaasti, on hänen osattava käyttää sitä: asettaa nuoli oikein
paikoillee, tähdätä ja laukaista. Tämän jälkeen jousi palaa
perusjännitystilaansa, joka sisältää myös energiaa. Täysin energiaton
lepotila saavutetaan vain jos jousen jänne katkaistaan.
Koiran
ohjaajan tulee oppia käyttämään ja ymmärtämään koiransa saalisviettiä
kuten ampuja joustaan. Vain harjoittelemalla ampumaan ja tähtäämään
ohjaaja oppii koiran saalisvietin raja-arvot ja onnistuu pian
"tähtäämään" tarkemmin ja osuu haluttuun kohtaan.
"Saalisviettisellä koiralla on potentiaalia mihin tahansa lajiin, mutta tämän potentiaalin saa käyttöönsä vasta, kun ohjaaja osaa hyödyntää sen." Itse olen löytänyt kummankin koiran saalisvietin, mutta huomaan joka päivä oppivani lisää niiden kestävyydestä ja niin sanotuista raja-arvoista. Suurin ongelmani on pitää jousta liian kauan jännittyneenä enkä tiedä minne tähdätä. Innostun niin kovin koiran hyvästä viettivireestä ja onnistuneista suorituksista, etten osaa lopettaa ajoissa ja hyvään vireeseen. Olen aivan liian usein odottanut että vietti alkaa laantua tai koira pääsee viettipäämääräänsä. Toivon, että tämän kirjan ja oman pohtimiseni kautta pystyn kehittymään paremmaksi "ampujaksi" ja hyödyntämään myös sen potentiaalin mitä koirissani on saalisvietin osalta minulle antaa.
Optimaalista koiran koulutuksessa on koiran viretilojen hallinta. Uuden oppiminen on parhaimmillaan keskitason viretilassa, jolloin koira on tarpeeksi skarppina keskittyäkseen, muttei liian korkeassa viretilassa ollakseen oppimatta esimerkiksi tekniikkaa haluttuun toimintaan. Koiran hallittua toivottu käyttäytymisketju, aloitetaan viretilan nostaminen, jotta esimerkiksi tottelevaisuusliikkeeseen saadaan lisää näyttävyyttä. Kun koiralla on tekniikka hallinnassa ja ohjaaja tietää missä viretilassa hän haluaa koiran suorittavan liikkeen, täytyy koira osata nostattaa haluttuun vireeseen. Helpommin sanottu kuin tehty. Sen lisäksi että tietää mitä tehdä täytyy tietää
miten tehdä.
Herkkyys havannoida pieninkin muutos koiran viretilassa on äärimmäisen tärkeä taito hyvällä koiranohjaajalla. Tämä on taito joka kehittyy harjoittelun myötä. Välillä on kehittävää harhoitella jonkun toisen katsoessa sivusta. Joskus toinen ihminen voi nähdä koirassasi merkkejä viretilan muutoksista sinua paremmin tai hän osaa sanoa että "Hei nyt lopatat tähä, meni niin hienosti!" Itse tarvitsisin tällaisia kommentteja todella paljon lisää.