perjantai 25. helmikuuta 2011

Koiravahtina ja tottistreeniä

Oltiin Kamun kanssa Hirvivaarassa koiravahtina Anun ollessa kisamatkalla viimeviikonloppuna. Olimme siis yönseudun yli vahtimassa viittä terrieriä ja kuutta huskya kirpakassa pakkaskelissä. Päivät menivät rattoisasti koiria juoksuttaessa, ajaessa ja telkkua tuijotellessa. Lauantaina Kamu pääsi myös ensimmäistä kertaa kuuden koiran valjakkoon ja voi miten hienosti kaikki sujuikaan. Kamun pariksi laitoin miltein samanikäisen Astrid penskan, joka toimi loistavasti ja rauhallisesti Kamun kanssa. Keli oli mitä kaunen, mutta pakkasta oli sen verran, että oli hyvä pistää lämmintä päälle! Koirat juoksivat innoissaan Kamu mukaan lukien, lenkin pituudeksi tuli alkuun noin kolme kilometriä. Hienosti Kamu jaksoi juosta, menoa oli huvittava seurata reestä käsin, kun valjakossa juoksi "karvainen jääkarhu", joka oli puolta isompi muita!

Ilta meni rennosti koirat ruokkiessa ja katsoessa Putousta terrierit kainalossa. Ilta aurinko laski kauniisti mailleen ja Kamu opetteli ulvomaan...:D Sunnuntai aamuna lähdettiin samalla kokoonpanolla vähän pidemälle valjakko lenkille. Koirissa oli enemmän intoa lauantai päivään verrattuna, jopa Kamu vinkui lähtötilanteessa kuin paraskin rekikoira. Iltapäivällä kotiin lähtiessä Kamukin alkoi olla jo rauhallinen koira, kun oli saanut vähän erillaista liikuntaa ja tekemistä kuin normaalisti.

Maanatai iltapäivällä treenailtiin vähän tottista kotosalla ja testailtiin videokameraa. Keli oli jo hieman pimeä, mutta ehkä noista videoista selvää saa. Koira edisti seuratessa sen minkä kerkesi, pitäneen rueta hieomaan jälleen tuota seuraamista... :s

Liikkeestä Maahan


Luoksetulo


Liikkeestä Seisomaan

tiistai 22. helmikuuta 2011

Koiravahtina ja tottistelua

Lupauduin Kamun kanssa viime viikonlopuksi koiravahdiksi. Olimme Anun luona vahtimassa kotiin jääneitä terroja, sekä husky vanhuksia ja junioreita. Pakkanen lauhtui kolmestakymmenestä jopa pariinkymmeneen asteeseen. Ulkona tarkeni kun laittoi päälle vaan kunnolla vaatetta.
Kamu sai juosta toisten kanssa sielunsa kyllyydestä ja temmeltää niin paljon kuin jaksoi. Lauantai päivästä sitten valjastin sen ensi kertaa reen eteen. Poika pääsi miltein saman ikäisen Astridin kanssa takapariksi kuuden koiran valjakkoon. Keli oli mitä kaunein, aurinko paistoi ja puut olivat valkoisen kuuran peitossa...

Kamun ensimmäinen valjakkoreissu meni tosi hienosti ja liina kireällä poika jaksoi hyvin kipittää oikeiden juoksioiden joukossa, vaikka näyttihän se hieman "mustalta lampaalta" kokonsa ja karvoituksensa vuoksi. :D
Illalla sitten katseltiin kaunista auringon laskua ja kuunneltiin kun koirat ulvoivat kilpaa tarhoissaan.

Seuraavana aamuna houkutus oli taas suuri käydä pienellä valjakko ajelulla kartuttamassa Kamun kokemusta. Niinpä kävimme sunnuntaina hieman edellistä pidemmän reissun, noin nelisen kilometriä, ja pojassa löytyi intoa vetää. Hienoa! Niin se vain Kamukarvapallokin juoksi vihdoin valjakossa oikeasti!

lauantai 12. helmikuuta 2011

Pilkettä silmäkulmassa ja Kevättä rinnassa



Tänään aamulla startattiin täältä Nurmeksesta taas pitkästä aikaa kohti Hirvivaaraa. Anu oli jo jonkin aikaa kysellyt minua käymään ja ajamaan koirilla, mielessään Metsäkartanon SM sprintti, joka pidettäisiin Rautavaaralla 26.-27 helmikuuta. Emmin aluksi ilmottautumista kisaan, koska oma selkäni oli ollut taas kipeä pitkän aikaa. Mutta tänään sitten päätin lähteä kokeilemaan valjakolla ajoa, josko kuitenkin lupautuisin kisaamaan?

Kamu oli samaa mieltä aamusta alkaen, ettei häntä saanut unohtaa kotiin! Koira ja kamera mukaan, ja eikun matkaan. Aurinko paistoi niin kauniisti, että olipa mukava opetella uuden objektiivin käyttöä tällaisessa säässä. Kirpakka pakkasilma kuitenkin kipristeli sormiä ja naamaa, joten mitään tuhansia kuvia ei tullut otettua. Kamu sen sijaan tykkäsi juosta villinä ja vapaana koiralauman tohinoissa mukana.
Myös veljeni ja hänen serkkunsa saivat ensikertaa kokeilla koiravaljakko kyytiä ja hymyileviä suita oli ilo katsoa! :D

Sitten suunnittelemaan minun valjakkoani 15km matkalle... Kamu jäi häkkiin parin mummon ja pennelin kanssa odottamaan kun me Anun kanssa lähdimme isommilla 12. koiralla matkaan. Valjakossani juoksivat johdossa Pono ja Magda, keskellä ensin Tähkä ja Kara, tullessa Tähkän paikalla Hugo. Takaparina sitten Maxim ja Kajsa. Mahtava reissu mahtavassa kelissä, koirilla oli intoa ja vauhtia. Mikä ihana yllätys, kun sai katsoa kun omassakin valjakossa juoksi useampi Kamun viimekesäinen leikkikaveri! ;) Suurin ihme tässä oli, että lenkillä oli niin mukavaa, ettei selkä muistanut pilata tunnelmaa, vaikka kuinka yritin keikkua mitä kummallisimmissa asennoissa myödäten mutkia.

Sain ihan hyvän tuntuman Ponoon, Magdaan, Tähkään ja Maximiin, joista kooskuu sprintti valjakko Metsäkartanolle muutaman viikon kuluttua. Ja Kamu pääsi vielä pienelle lenkille juoksemaan kavereiden kanssa auringonpaisteeseen ja minä kuvia räpsimään. Kerrassaan mukava reissu!

Lisää kuvia päivästä > www.pkcollie.kuvat.fi