Pentutapaaminen 30.08.2015

 Vasemmalta: Karkki, Konsta, Roki, Lumi ja Koda

Meidän postaustahti on ollut nyt hiukan ripeä, mutta pakko tulla saastuttamaan blogia näillä nuorisokuvilla taas. Eilen saatiin pentujengi kokoon Vantaan, Turun ja Lahden alueelta: yhteensä viisi koikkeliinia kirmailemassa yhdessä pää viidentenä jalkana. Pennut ovat nyt muutaman päivän päästä viisi kuukautta vanhoja ja virallinen 6-kuukautis tapaaminen pidetään lokakuun toinen viikonloppu Virroilla, Marttisen lomakylässä. Me otettiin kuitenkin jo varaslähtö ja saatiin puolet porukasta kasaan tänne Vantaalle. Aloiteltiin treffejä ottamalla pennuista yksittäin poserauskuvia, jotta kasvattaja voi sitten päivitellä kotisivuja taas;) Hienosti pennut osasivat jo poserata ja malttia oli tullut kaikille hurjasti lisää. Kaikista haasteellisinta taisi olla ottaa kaikki viisi pentua samaan kuvaan, mutta siitäkin selvittiin ihan kunnialla.

Koska pentuja oli taas pariton määrä, jakautui leikit selvästi pareihin. Tuttu kaksikko Lumi & Roki oli taas vauhdissa. Onneksi parit vaihtuivat aina tietyin väliajoin niin ei käynyt leikit tylsiksi. Roki on kyllä melkoinen macho koko ajan, jos se ei jahtaa sisaruksiaan aivan miljoonavauhtia niin se istuu niiden päällä ja alistaa. Kamu oli myös lenkillä poikaystäväni kanssa ja kävi moikkaamassa lapsia ohimennen. Hirveän tylsäähän se oli kun ei päässyt vapaaksi pentuja komentamaan ja pilaamaan kaikkien iloa :D Kaikki kuvat löytyvät täältä.

 Roki ja Lumi vauhdissa

 Vas Koda ja Roki

Lue lisää

Esittelyssä Tmi Salmiakkitassu

Näinhän se on, ettei Suutarin lapsella ole kenkiä. En ole tehnyt ainuttakaan blogipostausta omasta yrityksestäni saatikka tehnyt koirilleni edes pantoja. Onneksi sentään valokuvia löytyy siitäkin edestä. Perustin Tmi Salmiakkitassun viime vuoden elokuussa. Vuosi on vierähtänyt nopeasti ja tilauksia on ollut välillä enemmän ja välillä vähemmän. Leiville tämä harrastus ei todellakaan lyö, mutta ainakin minulla on nyt lailliset oikeudet tehdä käsitöitä ja valokuvata muilekin kuin omaksi iloksi. 

Innostuin tekemään kaulapantoja ja näyttelyhihnoja kokeilumielessä vuonna 2012. Tilasin erilaisia materiaaleja ja tarvikkeita netistä ja aloin toteuttamaan ideoitani. Muutama kuva nettiin ja ihmiset alkoivat kysellä josko voisin kokeilla heillekin muutaman pannan tai hihnan. Siitä se idea pikkuhiljaa alkoi hautua mielessäni, josko toiminimen perustaminen olisi järkevä ajatus? Aikaa kuitenkin kului...

2014 Kyselyjä koiratarvikkeista oli tullut jo niin paljon, että päätin ottaa härkää sarvista ja marssin isoäitini kanssa pitkään työskennelleen kirjanpitäjän juttusille. Keskustelimme toiminimen perustamisesta ja sen tavallisimmista laillisista puolista. Niin siinä vaan kävi että 29.08.2014 allekirjoitin paperit ja lähetin ne eteenpäin. Verohallinto ja Patentti- ja rekisterikeskus hyväksyivät toiminimihakemukseni ja nimiehdotukseni muutama päivä hakemuksen jättämisen jälkeen. Niin minusta tuli yrittäjä (millaiseksi en oikein osaa mieltää itseäni vieläkään).

Nimi Salmiakkitassu tulee Kamun pentuajoista, jolloin pienen valkoisen vastasyntyneen rääpäleen polkuanturat valkoista karvaa vasten loistivat mustina "salmiakkitassuina". Sitä nimitystä käytettiin paljon ja se vaan jäi kulkemaan minun mukanani ensin blogin merkeissä ja tätä nykyä myös toiminimenä. Vuosi on tosiaan kulunut nopeasti opetellessa kirjanpito-asioita ja tehdessä rauhalliseen tahtiin asiakastilauksia. Toiminimeni alle kuuluu myös valokuvaus, mutta sitä puolta olen tehnyt maksua vastaan kovin vähän. Jotenkin minusta tuntuu, että ihmiset harrastavat nykyään itse niin paljon valokuvausta, ettei maksullisille kuvauksille ole niinkään paljon kysyntää. Silloin kun en vielä toiminimellä kuvannut, tuli paljonkin pyyntöjä häihin ja muihin tapahtumiin. Ehkä ihmiset eivät ymmärrä kuvaamisen vaivaa ja panostettua rahamäärää mikä kalustossa on kiinni.

Tiivistettynä ensimmäinen vuosi on ollut antoisa ja rikastuttanut tietämystäni paljon. Olen tykännyt tehdä käsilläni ja nähdä lopputuloksen asiakkaan päällä. Olen kehittynyt valokuvaajana huimasti viimeisen vuoden aikana, vaikka toiminimen alaisia keikkoja on ollut todella vähän. Lopuksi haluan laittaa tähän valokuvia ja muutamia töitä esille. Mitäs pidätte?

Lue lisää

Nuku nyt kun olet vielä tyhjä taulu

Kaikkien tuntema apso kasvattaja, ulkomuototuomari ja aktiivinen bloggaaja Juha Kares kirjoitti blogissaan minusta niin hyvin pentujen kasvusta ja malttamattomista omistajista, jotka vaativat nuorelta koiralta liikaa kasvuaikana ja tappavat näin koiriensa innon. "Koiran onnellinen elämä ja tasapainoinen kehitys ei ole mitattavissa koe-, näyttely- tai käyttösaavutuksilla idealla mitä nuorempana sen parempi. Kyse on silloin omistajan tai ohjaajan onnellisuudesta ei koiran. Näitä asioita ei pitäisi sekoittaa toisiinsa." Todella monesti huomaan ihmisten kehuvan koirakoita, jotka ovat suorittaneet nuoreen ikään mennessä jo todella paljon. Tottakai on koiria, rotuja ja yksilöitä jotka yksinkertaisesti kypsyvät ja kehittyvät toisia nopeammin, mutta siinä onkin hihnan toiselle päälle pohdintaa onko kyseessä kypsä ikä vai liika innokas ohjaaja? Olen sortunut tähän itsekin, nuori koira ja täynnä intoa oleva ohjaaja. Tavoitteita ja haaveita paljon, joita kohti olisi niin ihana vain juosten kirmata. Nytkin Rokin saapuessa mieleni täyttyi kaikenlaisista haaveista ja tavoitteista, kunnes järki tavoitti minut pikkuhiljaa. Se on pentu ja sen elämässä ei koskaan tule (ei edes aikuisena) olemaan tärkeintä Koiranetin tulokset. Sen elämäniloja on yhdessätekeminen, lepo, laadukas ruoka ja onnellinen koiran elämä.

"Koe- ja käyttöpuolella kilpailullisuus sekä tuloshakuisuus on myös korkealle arvostettu asia. Se ei ole paha asia, jos koiran rajoja kunnioitetaan.  Ei varhaisessa kypsymisessä aina ole mitään pahaa. Sen ei tarvitse kuitenkaan olla itsetarkoitus. Kuitenkin pennulta ja koiralta liikaa vaatiminen liian aikaisin tappaa koiralta iloa.  Koiran pitää antaa kehittyä kokonaisvaltaisesti. Koiran ei kuulu kehittyä vain yksi haluttu ominaisuus edellä. Koiralla pitää olla elämä myös kilpailemisen ulkopuollella ja sitä koiran arjesta suurin osa onkin. " Tässä ollaan asian ytimessä. Koiran täytyy olla kokonaisvaltaisesti kypsynyt ja kehittynyt myös henkiseltä kantiltaan sille tasolle, että sen kanssa voidaan kilpailla ja harrastaa aktiivisesti. On täysin totta, että pennun kivijalka rakennetaan jo aivan muutaman viikon ikäisestä kakarasta, mutta kaikki tapahtuu uutta ihmetellen ja nähden tulevia treenikenttiä ja kavereita. Sosialistaminen on minusta eriasia, kuin johonkin tiettyyn lajiin valmentautuminen ja treenaminen jo pennusta. Tottahan toki minunkin pentu tekee jo nyt tokon pieniä juttuja, joita se tulee tulevaisuudessa tekemään, mutta arjen asiat ja koiran henkinen kasvu ja kytösmallit menevät ohi kirkkaasti tokon liikekuvioista. Myös vesipelastusta ajatelleen ollaan pennun ehdoin käyty veneessä ja tutustuttu rantaan. Tämä on minusta tärkeää, koska se edesauttaa ensi vuoden treenejä kun koiralla on jo jokin muistijälki vedestä elementtinä ja veneestä alustana. Jokainen varmasti ymmärtää tässä kohdassa pointtini järkevästä "leikinvarjolla" - treenaamisesta.

Kun alan pohtimaan Rokin kisavalmiutta tulevaisuudessa, aion ottaa paremmin huomioon koiran henkisen kehityksen elämän eri osa-alueilla. Tiedän, että se olisi hyvinkin nuorena valmis aloittamaan esimerkiksi tokouransa, mutta nuoren koiran pitää olla myös kehittynyt muilta osa-alueiltaan. Enhän halua tappaa suurella työllä hankittua intoa koirasta, jolla ei vielä työmoottori ole kehittynyt vaadittavalle tasolle, vaan tekeminen on sille vielä vain leikkiä. Maltti on valttia tässäkin asiassa.

Edetään siis rauhassa ja katsellaan maailmaa pennun silmin ja sen jälkeen nuoren koiran silmin. Kysy itseltäsi "Onko koirani valmis vai olenko minä liian malttamaton?"

Iloa treeneihin ja arjen pikku-asioihin! - R

Lue lisää

Mistä sinä haluaisit lukea seuraavaksi?

Kerro postausideasi ja voita Racinel lahjakortti, joka oikeuttaa 3kg ruokasäkkiin lemmikkitarvikeliikkeestä. Kommentoi 1.9.2015 mennessä mistä haluaisit lukea blogissamme tulevaisuudessa. Kommenttiin on jätettävä sähköpostiosoite siltä varalta, että arpaonni suosii.

Lue lisää

Pennusta kehittyy nuorikoira

Äiti mää tuon tän!

Roki on jo 19vk vanha koiranalku. Hampaat vaihtuu kilpaa pentukarvan kanssa ja poika näyttää aika honkkelilta. Päivä päivältä olen alkanut pitämään sen luonteesta enemmän ja enemmän. Suurimmat riiviövimmat on saatu kitkettyä pois ja pennusta alkaa selkeästi huokua sellainen viisastumisen häivähdys. Luonnepuoli etenkin miellyttää minua kovasti. Roki on älyttömän reipas ja avoin, mutta samalla enemmän omantien kulkija kuin Kamu, ei niinkään läheisriippuvainen. Roki on myös selkeästi enoaan rauhallisempi, vaikkakin vilkas pentu vielä. Koira syttyy leikkiin ja muuhun aktiviteettiin mutta rauhoittuu tosi hienosti jo temmellyksien jälkeen ja käskystä.

Uusin liikkeemme on ollut nyt nouto. Roki on saanut harjoitella noudon alkeita ohjatun kapulalla, koska se on todella kevyt ja helppo kantaa. Pitoharjoituksia ollaan ahkerasti (jopa kolmena iltana) tehty ja hienosti poika hakee kapulaa ja vaihtaa sen palloon. Aluksi Roki oli vähän turhankin innokas kapulan suhteen ja halusi leikkiä sillä kuin lelulla. Niinpä päätin aloittaa ihan vaan rauhallisesti pitoharjoituksista. Laitoin pennun istumaan eteeni ja pidin vasemman käden sen leuan alla kun työnsin oikealla (jossa oli myös naksu) kädellä kapulan sille suuhun. Vasen käsi esti pentua pudottamasta kapulaa ja tuki samalla oikeaa otetta. Heti kun pentu piti kapulaa oikein tuli *naks* ja irti-käsky. Käsky siksi, ettei se vain sylkäise kapulaa vaan saa sihen luvan. Tämä toimi meillä loistavasti.

Sitten olen tehnyt noutokapulan kanssa sellaista vaihtoleikkiä, että heitän kapulan ja pentu hakee sen hirmuista kyytiä ja tulee luokseni vaihtamaan kapulan palloon. Tässä siis harjoitellaan kapulan hakua ja sen tuomista vauhdikkaasti. 

Roki on hienosti oppinut jo seisomaan kauempana kun kuvaan sitä itse. Alkuun tarjosi istumista melkein koko ajan, mutta naksuttimella hoksannut tämänkin hyvin. Ajattelin viedä pennun johonkin lähimätsäriin jos sellainen sattuu kohdalle, saadaanpahan harjoitusta kehäkäyttäytymiseen.

Lue lisää

Sairastuvasta päivää

 

 Kuva ei sinänsä kuulu tekstiin, mutta eikös ole komea 6-vuotias:)

Tulihan se sitten minuunkin, nimittäin kunnon kesäflunssa. Ja tottahan toki heti kun kelit ovat alkaneet lämmetä ja sää mitä kaunein. Nyt kun pysyn jo tolpillani ja kuume on laskenut, päätin kirjoitella ajatuksia vetämättömästä omistajasta ja virtaa täynnä olevista koirista. Itselläni flunssaoireet alkoivat viime perjantaina. Olo oli voimaton ja kurkkuun sattui flunssaa enteilevästi. Tomerana tyttönä en tietenkään välittänyt olosta vaan touhusin samaan malliin kuin ennenkin, töissä illan ja vielä myöhään koirien kanssa vähän treenailemaan ja ulkoilemaan. Lauantai aamuna kello soi 05.45 ja oli aika lähteä seuran järjestämiin Vepe kisoihin, tällä kertaa vain talkoilemaan ja valokuvaamaan. Jo aamulla olo oli viluinen ja hieman tukkoinen. Sulloin päälleni pitkähihaista ja fleecetakkia varmuuden vuoksi.

Kahdeksan ja puolen tunnin paleltumisen (vaikka lämmintä oli yli 20) jälkeen olo oli aika surkea. Olin luvannut lähteä Suvin kanssa sunnuntaina treenaamaan koiria, jotka olivat jo ihan innoissaan pienestäkin tekemisestä. Treenit olivat aika laihat, sillä heitin Kamun pari kertaa ruutuun, höntsäilin pennun kanssa ja tehtiin yksi paikkis. Muuta en jaksanut. Kamu varsinkin oli selvästi kerännyt kierroksia muutaman päivän hiljaiselosta ja tuntui piippaavan jonkin verran innostuessaan. Paikkamakuussa pentu 4kk törötti paremmin kuin eno, joka kierrostensa takia ryömi varmaan kaksi metriä eteenpäin.

Sunnuntai iltana viikonlopun kisat ja treenit kostautuivat, vaikken ollut tehnyt juuri mitään muuta kuin seisonut ulkona. Kuume nousi ja olo oli sen mukainen. Maanantaina menin töihin kaikesta huolimatta, mutta muutaman tunnin jälkeen huomasin että taisi olla huono päätös. Tämä päivä onkin sitten mennyt täysin nukkuessa. Iltaa kohti kuume on laskenut ja ruokakin jo maistuu.

Kuinka sitten sairastaessa voi hoitaa koirien liikunnan ja vähentää energian kertymistä? Kun olen puolikuntoinen niin en todellakaan lenkitä niitä oman terveyden kustannuksella ja pitkitä sairaana oloa vain sen vuoksi, että "koirien tulee saada päivittäinen liikuntansa satoi tai paistoi". Sairaana mennään ne tarvittavat 3-5 pissalenkkiä mitä on pakolliset ja sit lorvaillaan. Omistaja lepää ja koiratkin lepää. Molemmat onneksi osaavat vetää aika helposti OFF-vaihteen silmään ja nauttia vaan rennosta olemisesta. Kamussa näkyy yleensä jo viimeistään kahden päivän jälkeen se, että voitais tehdä muutakin ku nukkua. Koira kiertää muutaman kierroksen tavallista enemmän rinkiä ennen kuin asettuu maate ja piippailee silloin tällöin. Onneksi mitään seinälle hyppimistä ei ole koskaan ollut. Tänäänkin heitin pojille isot puruluut ja nukuin itse kunnolla. Ei mitään ongelmaa.

Pidempinä sairasjaksoina olen Kamun kanssa tehnyt mielenvirkisteeksi sisällä pallon piilotusta ja hajutunnistusta purkeilla. Siinä ei itse tarvitse tehdä juuri mitään ja koira voi käyttää nenäänsä ja saa vähän energiaansa kulumaan. Pidemmät ulkoilut aloitetaan samaan tahtiin. Toipilaana en tosiaan ala heti fillaroimaan tai treenaamaan koiria kovin paljoa. Ne saavat jolkotella vapaana ja tehdä nenähommia sen aikaa että olen tervehtynyt kunnolla. Pennulle riittää hyvin aktivoimiseksi jokin uuden tempun opettelu tai joku muu pieni aktivointi.

Kuinka te aktivoitte koirianne sairastelun aikana? Alkaako Tessut hyppiä seinille, jos ei liikuntaa heru samaan malliin kuin tavallisesti?

Lue lisää

Se mikä ei tapa, jättää henkiin

 Olen erittäin kyllästynyt.
- Ihmisiin.
Lyhyellä aikavälillä on sattunut liian monta tilannetta, jossa ihmiset ovat olleet täysin ajattelemattomia ja suorastaan idiootteja. Aloitetaan vaikka pikkufifien omistajista flexiensä kanssa. Olen aina ollut ja tulen olemaan sitä mieltä, että flexin saisi omistaa vain ihmiset jotka osaavat sitä käyttää oikein. Tämä ei ole kertomus pikkukoirien omistajista jotka päästävät fifin tulemaan flexi pitkällä pentuni iholle vaan ihmisistä jotka kantavat sitä flexiä kadessään ja heidän koiransa ovat irti.
 

Asumme täysin kaupunkialueella, joten on varmasti sanomattakin selvää, ettei täällä pidetä koiria kytkemättä pitkin yleisiä kävelyteitä. Varsinkaan jos koira ei ole edes hallinnassa. Meille on Rokin kanssa nyt kahden viikon sisällä käynyt jo kaksi kertaa irtokoira kimppuun. Olen ollut pahaa aavistamatta käyttämässä pentua nopeasti pissillä ilman, että Kamu on ollut mukana. Ensimmäisellä kerralla kulman takaa juoksi haukkuen pieni käppänä jonka perässä (ehkä 50m päässä) tuli mies flexi kädessään. Näin koiran tulevan kohti agressiivisena. Huomaan tyrmistyneenä, ettei omistaja tee mitään. Nostan pennun syliin ja valmistaudun suojelemaan sitä huonolta kokemukselta. Pikkukoiran hyökkiessä jalkoihini pelotteluyrityksistäni (hyökkäävää koiraa kohtaan) huolimatta tämä ihana koiran omistaja huutaa vain "Ai se olikin vain pentu!!". Ei mitään anteeksipyyntöä tai pahoittelua tilanteesta koska "Musti tykkää pennuista". Niin näyttää tykkäävän. Sekö oikeuttaa koiran hyökätä vastaan tulevan päälle kun "se on vain pentu"?
Eilisaamuisesta välikohtauksesta en jaksanut enää olla yllättynyt. Huomasin taas aamupissatuksella ihmisen, joka kävelee tietä pitkin hihna kainalossa mutta koiraa ei näkynyt missään. Hälytyskelloni soivat heti ja lähdin pennun kanssa aivan eri suuntaan. Kohta perässäni raikuu huudot "MUSTI EI, Et sinä hellenlettas koskaan ole noin tehnyt". Kohta meitä kohti juoksee taas vimmatusti pieni tappijalka haukkuen ja muristen Rokille. Ja eikun 16,2 kiloinen valkkarinalku syliin ja taas tömistäen kohti hyökkäävää koiraa. Tämä turre sentään  väisti minua hieman (toisin kuin se snautseri joka vai hyppi minua vasten yrittäen purra). Tällä kertaa sanoin omistajalle jo kovasti, että tämä ei todellakaan voi pitää koiraansa irti kaupungissa varsinkin kun ei näytä sitä hallitsevan. Vastaukseksi sain "Sori".

Olen säästynyt ihmisiltä, jotka tulevat kyselemään saako koira tulla moikkaamaan pentua tai saako joku lapsi tulla silittämään. Miksikö olen säästynyt kyseisiltä tapauksilta? Koska ihmiset tulevat ilman lupaa. Eilen eräs laitapuolenkulkija tuli väkisin Rokin kimppuun kielloistani huolimatta odottaessani junaa iltavuoron päätteeksi. Mies tarrasi koiraan kiinni kysellen "Onko tämä husky" vaikka kielsin tätä koskemasta ja pyysin napakasti lopettamaan. Kaiken kukkuraksi mies tarttui Rokin hihnasta kiinni yrittäen vetää pentua lähemmäs ja siinä vaiheessa minulle meni viimeinen hermonriekale ja revin hinan irti ja huusin napakasti. Kun olin selvinnyt tästä tyypistä, ilmestyy kuin tyhjästä pennun eteen hyvin nuori tyttö, ihan lapsi vielä. Katsoin kauhulla kuinka lapsi lähestyi pentua kädet heiluen ja huutaen kovasti.Lapsi tarttuu pentua karvoista ja yritti nuolla koiraa samalla kun saan tytön kädestä otteen ja työnnän häntä pois. Yritin sanoa napakasti ettei hän voi käyttäytyä noin. Hieman tapahtuneen jälkeen lapsen vanhempi tuli paikalle ja yritti irroittaa tyttöä koirani kimpusta. Kaikista pahoitteluista huolimatta jouduin poistumaan paikalta, sillä en kestänyt enää hetkeäkään. Onneksi juna tuli ja pääsimme Rokin kanssa jatkamaan matkaa kotiin.

Ihmisiä on erilaisia ja kaikki eivät ajattele, mutta nyt minunkin suvaitsevaisuuteni on ollut koetuksella. Jos minulla on pieni, söpö ja valkoinen koira, se ei todellakaan tarkoita, että olen kaikkien ystävä ja ihmiset ovat oikeutettuja tulla lässyttämään ja lääppimään koiraani. Ihme kyllä, mutta Roki on selvinnyt näistä kaikista tilanteista häntäänsä heiluttaen reippaana, vaikka ihan hyvin olisi voinut saada möröt tapahtumista. En tiedä kumpiko meistä on enemmän saanut mielenjärkytystä näistä tilanteista, minä vai koira.

Terv: Ronja, joka kävelee tästä lähtien entistä tuimemman näköisenä valkoisten koiriensa kanssa.

Lue lisää

Riiviögeeni - Anna pennun olla pentu

Naskalihampaat siellä, täällä ja tuolla. Energinen pentu kokeilee rajojaan vähän joka kohdassa. Siitä on meidän arki tehty. Viime päivinä Kamu on alkanut tuntua maailman rauhallisimmalta (:D) koiralta joka on muuttunut jo ihan vanhaksi papparaiseksi. Mistähän tämä johtuisi? Roki, kohta 4 kuukautta vanha penska, on alkanut koetella mamman hermoja miltein koko ajan. Pentu on kasvanut hurjaa kyytiä, sillä on nopeammat jalat, terävämmät hampaat, kovempi puruote, kovempi ääni ja enemmän omaa tahtoa. Roki on myös huomannut, että on muitakin vaihtoehtoja kuin totella mammaa tuolla suuressa ja mielenkiintoisessa maailmassa. Ollaan jouduttu laittamaan vähän enemmän rajoja pennulle, että mitä sitä saikaan tehdä ja mitä ei. Käyttäytyminen on ollut oikein mallikelpoista jo sisätiloissa, mutta ulkomaailmassa aivot on nyt selvästi laitettu narikkaan.

Maailman hauskinta puuhaa on jahdata juoksevaa Kamua ulkona, jahdada, purra ja repiä. Jos tämä kaikki ei onnistu kerralla, ilmoittaa Roki oman tahtonsa äänekkäästi haukkumalla. Lisää harmaita hiuksia on kertynyt kun Kamu sietää tämän kaiken. Vanhempi herra ei korvaansa lotkauta, hölkkäilee vaan pentua karkuun. Niinpä minun on pitänyt keksiä jos jonkinmoista keinoa tämän käyttäytymisen lopettamiseksi. Roki on ihan kiltisti Kamun kanssa sisällä ja silloin kun Kamu ei juokse. Ongelma alkaa kun Kamu juoksee yksin tai pallon kanssa, silloin lyö saalistusvaihde pennulle silmään. Oon saanu olla tosi kova sille ja palkaksi saan yleensä naskalihampaasta ennen kun rauhoitutaan. Liinan kanssa ollaan harjoiteltu myös, mutta ei tulosta. Tänään kokeilin itse komentaa niin sanotusti koiran lailla pentua jahtaamisesta, menin Kamun ja Rokin väliin ja säikäytin pennun tömistämällä jalkoja ja karjaisemalla sille kunnolla "Ei". Hetkeksi se häkeltyi tilanteesta ja lopetti. Silloin pääsin kehumaan. Luulen, että kokeilen ensi kerralla tätä samaa taktiikkaa uudelleen.

Sitten treeniasiaa. Pentu on saanut humppailla ihan pentumoodilla, leikkiä ja hillua. Ollaan opeteltu erilaisia palkkauksia ja leikinvarjolla seuraamista, luoksareita ja paikallaoloa. Tästä kaikesta on kehittynyt Rokin mielestä niin hauskaa, että äänenkäyttö on tullut nyt mukaan treeneihinkin. Pentu innostuu saalispalkasta niin, että kiljahtelut ja haukahdukset vaan lipsahtaa suusta aina käskyn kuultuaan. Namipalkan kanssa ei mitään ongelmaa. Nyt olen lähinnä jättänyt äänenkäytön huomiotta ja palkkaamatta. Pari kertaa on haukkunut niin paljon että saanut jäähyn autolle tästä hyvästä. Kymmenen minuutin miettiminen tuotti tulosta sen verran että pentu jaksoi hetken päästä keskittyä ilman kiljumista.

Mistä tuo repii kaiken luonteen ja energiansa? Olenko muka unohtanut millaista oli Kamun kanssa, vai oliko se vaan liian helppoa? :D Onko teillä vastaavia kokemuksia pentujen kanssa tai vinkkejä tuohon vanhemman koiran jahtaamiseen?

Lue lisää