sunnuntai 30. elokuuta 2015

Esittelyssä Tmi Salmiakkitassu


Näinhän se on, ettei Suutarin lapsella ole kenkiä. En ole tehnyt ainuttakaan blogipostausta omasta yrityksestäni saatikka tehnyt koirilleni edes pantoja. Onneksi sentään valokuvia löytyy siitäkin edestä. Perustin Tmi Salmiakkitassun viime vuoden elokuussa. Vuosi on vierähtänyt nopeasti ja tilauksia on ollut välillä enemmän ja välillä vähemmän. Leiville tämä harrastus ei todellakaan lyö, mutta ainakin minulla on nyt lailliset oikeudet tehdä käsitöitä ja valokuvata muilekin kuin omaksi iloksi. 

Innostuin tekemään kaulapantoja ja näyttelyhihnoja kokeilumielessä vuonna 2012. Tilasin erilaisia materiaaleja ja tarvikkeita netistä ja aloin toteuttamaan ideoitani. Muutama kuva nettiin ja ihmiset alkoivat kysellä josko voisin kokeilla heillekin muutaman pannan tai hihnan. Siitä se idea pikkuhiljaa alkoi hautua mielessäni, josko toiminimen perustaminen olisi järkevä ajatus? Aikaa kuitenkin kului...

2014 Kyselyjä koiratarvikkeista oli tullut jo niin paljon, että päätin ottaa härkää sarvista ja marssin isoäitini kanssa pitkään työskennelleen kirjanpitäjän juttusille. Keskustelimme toiminimen perustamisesta ja sen tavallisimmista laillisista puolista. Niin siinä vaan kävi että 29.08.2014 allekirjoitin paperit ja lähetin ne eteenpäin. Verohallinto ja Patentti- ja rekisterikeskus hyväksyivät toiminimihakemukseni ja nimiehdotukseni muutama päivä hakemuksen jättämisen jälkeen. Niin minusta tuli yrittäjä (millaiseksi en oikein osaa mieltää itseäni vieläkään).

Nimi Salmiakkitassu tulee Kamun pentuajoista, jolloin pienen valkoisen vastasyntyneen rääpäleen polkuanturat valkoista karvaa vasten loistivat mustina "salmiakkitassuina". Sitä nimitystä käytettiin paljon ja se vaan jäi kulkemaan minun mukanani ensin blogin merkeissä ja tätä nykyä myös toiminimenä. Vuosi on tosiaan kulunut nopeasti opetellessa kirjanpito-asioita ja tehdessä rauhalliseen tahtiin asiakastilauksia. Toiminimeni alle kuuluu myös valokuvaus, mutta sitä puolta olen tehnyt maksua vastaan kovin vähän. Jotenkin minusta tuntuu, että ihmiset harrastavat nykyään itse niin paljon valokuvausta, ettei maksullisille kuvauksille ole niinkään paljon kysyntää. Silloin kun en vielä toiminimellä kuvannut, tuli paljonkin pyyntöjä häihin ja muihin tapahtumiin. Ehkä ihmiset eivät ymmärrä kuvaamisen vaivaa ja panostettua rahamäärää mikä kalustossa on kiinni.

Tiivistettynä ensimmäinen vuosi on ollut antoisa ja rikastuttanut tietämystäni paljon. Olen tykännyt tehdä käsilläni ja nähdä lopputuloksen asiakkaan päällä. Olen kehittynyt valokuvaajana huimasti viimeisen vuoden aikana, vaikka toiminimen alaisia keikkoja on ollut todella vähän. Lopuksi haluan laittaa tähän valokuvia ja muutamia töitä esille. Mitäs pidätte?







0 kommenttia: