Tänään 29 maaliskuuta soitin Nurmeksen eläinlääkärin vastaanotolle tiedustellakseni, josko saisin Kamulle lonkkakuviin ajan jollekkin viikonpäivälle? Vastaus oli, että alahan tyttö tuoda se koira tänne niin hoidetaan homma alta pois ennen kesää. :D No minäpä koppasin koiran autoon ja huristelin äitin kera vastaanotolle heti puoli yhdeksän. Kamu tiesi paikan, koksa oli heti innoissaan josko pääsisi toisia koiria näkemään? Pettymys oli kuitenkin suuri, kun eläinlääkäri tuikkasi vaan rauhoituspiikin kannikkaan ja jäimme odottelemaan, että koirus vaipuisi unten maille...
Kamua ei olisi ollenkaan huvittanut jatkaa unia, kun vastahan tässä oltiin herätty. Viimeiseen asti se taisteli väsymystä vastaan, ennen kuin kölläshti lattialle raskaasti hengittäen. Eläinlääkärin kanssa alettiin raijjata rentoa koiraa kohti kuvauspöytää ja asettelemaan sitä oikeaan asentoon. Itse sain pukea myös röntgensuojatun takin päälleni, kun siinä avustajan roolissa heiluin. Nätisti räpsittiin kuvia kieli pitkällä nukkuvasta Kamusta.
Kun kuvat oli otettu, sai Kamu herätyspiikin ja me sillä välin tarkastelimme hieman kuvia. Kovasti poika sai kehuja selkäkuvasta ja pieni veikkaus lonkista oli A/A tai B/B. Mutta jännityksellä jäämme odottamaan Kennelliiton tuomiota...
Muutaman minuutin kuluttua Kamukin alkoi heräillä horroksestaan ja ensimmäinen reaktio oli minun äänen kuullessa hullusti vispaava häntä. :D Sitten koira olikin muutaman tunnin ajan vielä aivan pökkerössä ja pihalla maailman menosta.
Illalla lähdimme vielä ulos reippailemaan kauniissa kevätsäässä kera kameran. Kamu juoksi vapaana lumessa patukan kanssa ja miltein jokaisessa kuvassa suusta roikkuu jotakin ylimääräistä. Mutta siihenhän ollaan jo totuttu...
