Unelmat on tehty saavuttamattomaksi

Miten pientä ihmistä voikaan vtuttaa näin paljon? Tein toisen harjoituskokeen loppuun viikonloppuna ja tähän versioon oli tullut vastausanalyysit ja tällainen hieno todennäköisyyskäyrä. Meidän etävalmennuksella on yhteensä kahdeksan harjoituskoetta ennen varsinaista pääsykoetta, viimeinen taisi olla aikataulutettu noin 1,5 viikkoa ennemmin. Tällä hetkellä tämä harjoituskoe on siis toinen tekemistäni. Viime vuonna aloitin pääsykoeharhoittelun liian myöhään ja keskityin vaan teorian opetteluun ja laskeskelin laskuja.

Tämä kyseinen koe sisälsi yhteensä 18 tehtävää joista ensimmäinen oli 150 monivalintatehtävää sisältävä kokonaisuus kaikki tai ei mitään periaatteella. Vastausosiossa (4-6 väittämää) piti olla kaikki oikein tai sinua rokotettiin kaikkien pisteiden menetyksellä. Biologian osuudet menivätkin ihan kohtalaisen hyvin. Fysiikassa jouduin pinnistelemään ja kemia menee näköjään aikalailla vanhan oppimani painolla. Yksinkertaisesti aikani ei vaan riitä pänttäämään samalla teholla kaikkia aineita.

Biologian tehtävät olivat aika hajanaiset aihealueiltaan aina rauhasista evoluutioon. Fysiikan laskut käsittelivät muun muassa painetta, hitausmomentteja ja aine- ja säteilykurssin teemoja.

Kokeen tekemisen jälkeen jäi aika huono fiilis mutten tosiaankaan kuvitellut että näin huono. Toki tajusin heti, että laskuja täytyy laskea aivan helvetisti lisää, mutta tulokset kyllä tyrmäsivät täysin. Koko tämä urakka tuntuu kovin mitättömältä katsoessani omaa tulosta taulukosta. Kahden vuoden epätoivoinen lukeminen työn ohella on tuottanut minulle 2,5% todennäköisyyden täyttää unelmani joskus. Lukiossa käymäni pitkät kurssit kaikista vaadituista aineista pääsykoetta varten tuntuu aika turhalta tällä hetkellä. Tällä hetkellä yritän koota motivaatiotani jostain mielensyövereistä ja ajatella, että ehkä tämä suunnaton raivo saa minut taas laskemaan ja lukemaan muutaman  tunnin lisää. Voisin tällä hetkellä polttaa koko kirjoituspöytäni yhdessä kaikkien miljoonien sivujen kera ja vaipua vaan synkkään ajatteluun.

Juuri nyt en jaksa ajatella ruusuisia kommentteja "olet vielä nuori" "voi ehdit vielä" "Kuka vaan pääsee kun oikein yrittää". Tuntuu ettei todellakaan ole nuori ja kuka vaan.

Lue lisää

Älä koskaan sano ei koskaan

Taannoin sanoin, että minulla tulee aina olemaan valkkari. Nyt mietin, ettei muka enää koskaan. Muistan myös joskus ajattelevani, etten tekisi mitään pikkukoiralla, vieläpä jollakin lyhytjalkaisella tai muuten vaan "omituisen" mallisella. Vuoden alusta tuli kaksi vuotta siitä, kun päädyin monen mutkan kautta kyseiselle alalle jolla työskentelen. Rotujen kirjo on valtava mitä jokapäiväisessä työssämme näkyy ja moni joskus haaveilemani rotu on saanut "tuomion" mielessäni. On kuitenkin tapahtunut myös poikkeuksia.

Reilu vuosi sitten nose work kurssilla eräs pikkuruinen kääpiömäyräkoira sulatti sydämeni ensimmäisen kerran. Kyseisellä kurssilla oli useampi tappijalka ja olin erittäin yllättynyt miten hienosti ja sisukkaasti koirat työskentelivät. Kaiken kruunasi koirien oma "työskentelyhuumori" ja ihana häntä joka viputti miltein samaa tahtia kuin nenä kävi. Olen samaisen kurssin jälkeen alkanut rakastaa aivan uudella tavalla hajutyöskentelyä niin metsässä kuin muutoinkin. Ja kaiken tämän ohella (seurauksena) olen myös eksynyt hankkimaan mäyräkoirista tietoa ihan huomaamattani.  Ehkä myös alkanut salaa haaveilemaan, josko valkoiset "rohjot" vaihtuisivat aikojen saatossa vähän pienempään ja täysin erilaiseen koiraan. 

Asiaa enemmän pohtiessani tuntuu jotenkin oudolta ajatella itseään vain pikkukoiran omistajana. Harrastuslajini ovat kuitenkin aina olleet hyvin vauhdikkaita ja vaativat koiralta paljon fyysisyyttä. Uskon todella, ettei pikkukoira minulla pelkäksi sohvanlämmittäjäksi jäisi, mutta voihan se olla että talossa täytyy olla kaikesta huolimatta yksi vähän pidemmillä jaloilla varustettu yksilö.

Mäyräkoirien eri muunnoksiin olen tosiaan tutustunut ainoastaan työni kautta ja hieman omistajilta kyselemällä. Eniten sydämeni sykkii lyhyt- ja karkeakarvaisille versioille. Ehkä tässä rauhassa miettiessä ja pohtiessa asiaa voisi mennä jonkun kasvattajan luo vähän rupattelemaan ja tutustumaan yksilöihin myös kotioloissa.

Ken tietää vaikka Roki saisikin kaverikseen enonsa jälkeen tällaisen pikkukaverin. Kuulisin ihmisiltä mielelläni kokemuksia rodusta ja varsinkin eroja eri muunnosten välillä. Työssäni törmään aika paljon rodun terveydellisiin ongelmiin, mutta jos jollain siitäkin kokemusta niin kommenttia vain alle. Kuvista suuri kiitos Nathalie Karakko!

Lue lisää

Uusia tuttavuuksia

Tänään tavattiin Rokin kanssa Caisan ihana Tuutti-pentu, joka oli nuoresta iästään huolimatta täysin tasavertainen painikaveri Rokille. Pojat näkivät ensimmäistä kertaa Hiekkaharjun pelloilla ja kaveruksilla tosiaankin synkkasi heti. Painirallia jatkui mitein puolitoistatuntia ja kyllä oli koirat todella puhtoisia tuon leikkituokion jälkeen.

Loppujen lopuksi kaksikko alkoi olla jo niin yliväsynyttä, että Rokilla meni jo ihan mielikuvituksen puolelle. Taas piti haukkua ihmisille ja kaikille olemattomille asioille kun käveltiin takaisin autolle. Kotipihassa tuntui että joudun vetämään koiraa perässäni, niin väsynyt oli meidän pikkumies. Loppujen lopuksi reissu päätyi suoraan suihkuun ja nyt täällä köllöttää koira pitkin pituuttaan ja näkee ilmeisesti vieläkin unta uudesta kaveristaan. Kiitos Caisa ja Tuutti seurasta, oli mukavaa ja ja niin ihana huomata, että kevät on tulossa!

Lue lisää

Koiraharrastuksenhan piti olla kivaa

Aamulla lähtiessäni koirien kanssa ulos olin niin hyvällä tuulella. Linnut lauloi ja sää oli niin keväinen. Päätin heti, että lähden uudemman kerran pihalle ja teen taas koirille verijäljet. Olin oikeasti niin hyvällä tuulella, ettei edes Rokin säätäminen harmittanut yhtään. Ihastelin ja olin kiitollinen nykyisistä lenkkeilymaastoistamme. Päivä tuntui alkaneen hyvin.

Ajattelin tehdä Rokille paljon helpomman jäljen kuin viime kerralla, sillä edellinen jälki oli lähes kaaootinen. Koira oli kuin leija narun päässä ja en saanut sitä keskittymään ollenkaan. Nyt tein siis pitkän suorajn jäljen ja selkeät makuupaikat. Kamulla taas oli mennyt niin hyvin, että vaikeutin jälkeä ihan selkeästi. Nyt mentiin ristiin jänisten jälkien kanssa ja tein monta polun ylitystä. Tällä kertaa aioin panostaa makuupaikkojen vahvistamiseen.

Roki oli normaaliin tapaansa taas innoissaan saadessaan valjaat päällensä. Koira oli heti alkuunsa täysin aivot narikkaan-mielentilassa. Niinpä päätin ottaa vähän keskityymistä ennen jäljelle siirtymistä. Vähän kontaktia ja kuulolla oloa. Koiran keskittyminen oli jo tässä vaiheessa hyppimistä, pomppimista ja vinkumista. Jos olisi ollut järkevä, niin olisin lopettanut koko touhun jo tässä vaiheessa.

Sain kuitenkin koiraan hetkeksi hieman yhteyttä ja päätin päästää sen jäljelle. Nenähommat ovat olleet jo pitkän aikaa ainut laji, missä koira on pystynyt työskentelemään ja keskittymään. Nyt "jälki" käskyn kuultuaan Roki pinkaisi vauhtiin ja hyppi tasajalkaa muistuttaen villiintynyttä kengurua. Sain liinan kiristyksellä koiran aisoihin ja menin lähemmäs sitä näyttäen kädellä maata kohti ja toistaen käskyn. Muutaman metrin Roki pystyi taas keskittymään, kunnes alkoi syödä lunta ja kieriä siinä. Taas otettiin tuumaustauko. Tässä vaiheessa kertasin mielessäni, että antaisin koiralle tilaa enkä painostaisi ollenkaan. Jälleen näytin maata kohti ja toistin rauhallisesti käskyn. Koira lähti heti omille teileen oltuaan jäljellä ihan muutaman metrin verran. Tämän jälkeen se alkoi keskellä metsää haukkumaan esimerkiksi puussa nakuttavalle tikalle ja muutamalle lehdelle jota tuuli heilutteli.

Nyt päätin olla paikoillani aina jos koira säheltäisi jotakin muuta eikä ollut jäljellä. Antaisin sille liinaa vain siinä tapauksessa, että se oikeasti haistelisi ja pysyisi jäljellä. Oltiin tehty tätä hommaa kuitenkin jo monet kerrat ja koira varmasti tietää mistä on kyse. Tähän Roki reagoi siten, että haahuili ensin ympäriinsä eikä yrittänytkään etsiä jälkeä. Sitten se tuli tapittamaan minua suoraan silmiin. Tässä vaiheessa ei pitäisi antaa apuja jäljellä, sillä tavoitteena on saada itsenäinen koira, koska minähän en tositilanteessa tiedä missä se jälki menee. Roki päätti alkaa tarjoamaan temppujaan siinä minun nenän edessä ja haukkui ja vinkui vähän kaupan päälle. Tässä vaiheessa en voinut olla enää turhautumatta. Päätin kävellä jäljen itse loppuun saakka ja katsoa reagoisiko koira millään tavalla maasta nousevaan hajuun.

Lopputulos oli ettei reagoinut. Siinä se juoksenteli ja pomppi perässäni ja haukahteli muutamalle kaukana tiellä kävelevälle ihmiselle. Loppujen lopuksi aivan muutamaa metriä ennen kaatoa se vähän innostui ja söi sitten loppupalkan. Olin jo heittänyt täysin hanskat tiskiin.

Kotiin päästyäni mietin kaksi kertaa jaksanko lähteä tällä mielentilalla jäljestämään Kamun kanssa. Iloisesti heiluva häntä sai minut kuitenkin yrittämään. Annoin Kamun etsiä jäljen vähän janamaisesti noin 10m ennen varsinaista alkua. Hienosti poika otti vainun ja lähti porskuttamaan tuttuun tapaan tasaisen varmasti. Jälki oli pitkä ja haasteellinen mutta hienosti poika sen selvitti. Vähän meinasi olla makuilla jarrut hukassa mutta tällä kertaa palkkasin saaliilla, joten niiden arvo alkoi jo jäljen loppupuolella nousemaan.

Koira toimi moittettomasti ja olin jo hieman paremmalla mielellä. Tällaista sen kuuluukin olla, pieniä ongelmanratkaisuja mutta kokonaisuudessaan todella kivaa. Tulimme metsästä iloisella mielellä lenkkipolulle kunnes yhtäkkiä joku keskikokoinen koira hyökkää polulta pitkällä flexillä meitä kohti haukkuen. Komensin Kamun oitis sivulle ja annoin vastaan tulevalle tilaa keriä flexinsä. Haukkuva koira tempoi naista pitkässä narussa ja päätin mennä kauempaa ohi. Samalla kun pääsin jotenkin kaukaa kiertämällä ohi tästä kyseisestä parivaljakosta niin eikö se koira tule koko flexin mitalla haukkuen Kamun iholle. Siinä vaiheessa loppui minunkin koirani sietokyky ja sain todella pidellä sitä ettei olisi sessestä tullut rukkaset. En enää voinut pidätellä raivoani vaan huusin naiselle suorat sanat. Tiedän totisesti millaista on kävellä huonosti muita koiria kohtaan käyttäytyvän koiran kanssa, mutta todellakin tiedän myös sen ettei oma koirani pääse toisten iholle tuolla tavoin. Varsinkin kun huomaan toisen ohittavan kohteliaasti kauempaa.

Tällaista tänään. Tiedän ettei missää lajissa aina mene hienosti ja hyvin, mutta välillä voisi tulla jo onnistumisen tunteitakin. Välillä toivoisin, että joku avaruusalus kidnappaisi Rokin ja saisin käydä rauhallisilla ja rentouttavilla kävelyillä ainoastaan Kamun kanssa. Nauttia koiran omistamisesta ja yhteisistä tekemisistä. Kuitenkin tiedän että minun on vielä yritettävä ja katsottava mitä tuleva tuo tullessaan. Kaikilla meillä on puutteita ja huonoja puolia. Ehkä meidän on vain kasvettava yhteen ja opeteltava ymmärtämään toisiamme. 

Lue lisää

Roki pääsee tarkkailuluokalle

En koe epäonnistuneeni koirankoulutuksessa täysin, joudun vain myöntämään ettei minulla ole työkaluja tälle koiralle. Olen osannut löytää työskentelymotivaation ja minulla on liikkeiden puolesta miltein kisavalmis kakara tokoon ensi kesälle. Sillä on arjessa toimivat pelisäännöt suurimman osan asioista kanssa, mutta kaikkeen ei minun taitoni riitä. Lumipallo on lähtenyt pyörimään.

Aiemmin olen päässyt ilmeisesti liian helpolla. Ei-toivottujen käytösten kitkeminen on ollut helppoa ja uudet paremmat tavat ovat juurtuneet kehujen saattelemina eikä minun ole tarvinnut ohjaajana oppia rohkaisemaan koiraa. Omasta mielestäni osaan kouluttaa koiralle tottista, jälkeä ja kaikkea mitä olen halunnut niiden kanssa harjoitella, mutta jossain on silti menty metsään ja pahasti.

Jälleen uuden koiran kanssa (jonka kanssa kaikki piti mennä paremmin kokemuksen syvällä rintaäänellä) olen siinä pisteessä, että ajattelen tietäväni mitä seuraavalle opettaisin ensimmäisenä. Ei taannoin 15-vuotiaalle tytölle puhuttu mitään rauhoittumisesta, sanottiin vaan et heitä se sesse hihnanpäähän tai konttiin kun ollaan tauolla. Ei se Kamulle ollut ongelma, siellä se tottakai puun ympärillä vinkui ja hääräsi vähän, muttei saanut mitään raivaria ja yrittänyt hirttää itseään naruun.

On erittäin turhauttavaa ja masentavaa huomata epäonnistuneensa vasta ongelmien kautta. Tottahan toki olisi voinut lähteä heti ensimmäisten merkkien ilmaantuessa koirakouluihin ja muihin apua hakemaan, mutta jollain tavalla en uskonut ongelmiin. Nyt uskon ja haluan tähän muutoksen. Muutoksen jonka myötä arki helpottuu ja pääsemme oikeasti tekemään niitä juttuja joissa ollaan hyviä, eikä rypemään vaan tässä ainaisessa valituksessa ja masennuksessa.

 Muutaman edellisen remmirähjäämisen ja rappukäytäväepisodin jälkeen päätin, että meidän on saatava joku jatkuvampi ryhmä ja tuki. Muutama yksäri ja itse asioiden kanssa rämpiminen ei nyt auta. Tilanne menee vain ylä- ja älämäkeä vuorotellen. Niinpä päädyin muutaman mutkan kautta jälleen koirakoulu Masseterin sivuille. Hetken sivua silmäillessäni huomasin kurssin, joka oli kuin tehty meille.

Tarkkikurssi on kurssi ongelmakäytöksestä kärsiville koirille ja se järjestetään neljän hengen pienryhmässä. Kurssilla harjoitellaan itsehillintää ja hallintaa toisten koirien läsnäollessa. Siellä paneudutaan ongelmakäytökseen ja pyritään löytämään käytöksen syy ja siihen oikea ratkaisu. Ja nimenomaan korvaava käytösmali ei-toivotun tilalle. Bingo! Tässä on se The juttu, jos tämä onnistuu niin sitten meillä ratkeaa moni asia. Kaksi suurinta ongelmaa on kaikuvien tilojen pelko ja toisten ohitukset. Itsevarmuuden nostaminen on varmasti Rokilla edessä ja toisenlaisen reagointimallin oppiminen.  Toivon sydämeni pohjasta, että tämän kurssin avulla pääsemme vihdoin tästä suosta rämpimään kohti kantavamman tukijalan rakennusta.

Kurssi alkaa maaliskuun lopulla ja siihen saakka harjoitusten teemana kotona on rauhoittuminen, luopuminen ja nenätyöt.

Kuulisin mielelläni jos jollain on kokemusta Masseterin kursseista!

Lue lisää

Samaa vanhaa uudelleen

Olen taas hieman umpikujassa Rokin rauhoittumisharjoitusten kanssa. Johannan opeilla on harjoituksia tehty ja nyt jossakin vaiheessa huomasin, että koira taitaa ottaa rauhoittumiskäskyn ennempinkin temppuna kuin sellaisena tuumaustaukona mitä toivoin. Pohdittiin asiaa muutaman ihmisen kanssa ja tultiin siihen tulokseen, että tosiaan koira menee vain haluttuun asentoon ja on liikkumatta, muttei välttämättä ole rauhallinen mieleltään. Koko keho saattaa olla jännittyneenä kuin viulunkieli ja se vain odottaa lupaa vapautukseen. Tällainen toiminta tulee ilmi silloin kun tekeminen on ensin ollut kiihdyttävää ja sitten pitäisi rauhoittua.

Nyt lähdin opettamaan rauhoittumista uudella tavalla. Pidän entisen "käy" käskyn myös meillä varastossa joitakin tilanteita varten, mutta opetan koiralle nyt rauhoittumista alustalle. Alustaa voidaan pitää mukana esimerkiksi treenaissä, jolloin sinne on helppo laittaa koira tauolle. Tämä saattaa olla vähän optimistista vielä Rokin kanssa, mutta aina voi yrittää. Aluksi nyt tehdään alustasta mieluinen juttu ja se tarkoittaa aina rauhallista mielentilaa. Aloitin ensiksi vain pitkillä rauhallisilla silittelyillä ja rauhallisella palkkauksella.Tätä tehdään niin kauan, että koira mieltää alustan hyväksi paikaksi rauhoittua. Ensi kerralla ajattelin ihan vain hieroa ja silitellä sitä nukahtamiseen saakka alustalla.



Kamun kanssa harjoittelemme MEJÄä silmällä pitäen ensi kesän kisoja. Poika jäljestää todella varmoin ottein ja menee kulmatkin jo kivasti. Makuut meinaa porhaltaa ohi aikamoisella kiireellä mutta nyt olen itse merkannut ne selkeämmin puihin pyykkipojilla, joten pääsen reagoimaan nopeammin jos meinaa mennä ohi. Opetan koiran merkkaamaan makuupaikat ihan makuultaan, jottei ne jäisi niin helposti ilmaisematta.  Vaikka metsässä onkin ollut lunta pieni kerros niin olen siitä huolimatta tehnyt verijälkeä ja aina se on ollut yhtä mukavaa.

Videolla tämän päivän jäljen loppuosuus, jolla vauhtia riitti. Palkkana kalkkunankaula.

Lue lisää