keskiviikko 22. elokuuta 2018

Jyväskylän koulutusleiri


 Viime viikonloppu on vietetty vauhdikkaissa tunnelmissa Gentle Miracle`s C-pentujen koulutusleirillä Jyväskylässä. Koko osallistumiskööri majoittui mukavasti Ruuhipirtillä, josta oli sopivan lyhyt matka startata molempina päivinä koulutukentälle ja saunoa hyvien treenien päätteeksi. Koirat olivat majoitukseen erittäin tervetulleita ja niiden kanssa oli helppoa olla mökeissä ja Ruuhipirtin ympäristössä.

Ensimmäisenä todettaakoot kuinka hyvin Roki käyttäytyikään reissukoirana. Ei höpinöitä tai pöhinöitä yhdellekkään koiralle tai ihmiselle, hienoa!

Lauantaina pääsimme strattaamaan Satu Alasalmen koulutuksen kunnon teoriapläjäyksellä. Käytiin huoliellisesti läpi jokaisen ongelmaksi kokemia tilanteita ja perusteellinen katsaus myös koiran lajityypilliseen käyttäytymiseen. Oli todella avartavaa liittää koiran lajityypillistä saaliskäyttäytymistä oman koiran työskentelymoottoriin ja miettiä osasiko sitä oikeastaan edes tulkita omaa koiraansa aina oikein.

Suurimpaan keskiöön viikonloppuna nousi koira-omistaja suhde, joka oikeastaan oli kaiken arjen ja koulutuksen perusta. Sitä kummasti kuvittelee tällaisten asioiden olevan ihan peruskauraa, mutta kun tilannekohtaisesti alkaa pureutumaan ongelmiimme, niin kummasti se suhde asia sieltä vain aina nostaa päätään. Viikonlopun pohdintojen ja käytännön esimerkkien kautta olen tällä hetkellä sitä mieltä, että tottiskentällä Roki on työskennellyt täysin palkalle, ei minulle. Vaikka koirallani on ollut mielestäni hyvässä suhteessa rajat ja rakkautta, tottiskentillä siitä on kehkeytynyt oikein kunnon palkkapongari ja jopa tylysti palkkaa vaativa koira, jonka vireenhallinnassa on suuria puutteita.

Koira-omistaja suhde on päättymätön rakentaa, sitä voi kehittää koko koiran eliniän. Mielstäni lyhyesti kiteytettynä suhde on molemminpuolista luottamusta, oikeudenmukaisuutta ja yhdessä tekemistä. Tällä hetkellä "diagnosoin" oikeudenmukaisuuden ja yhdessä tekemisen menneen meillä jo pidempään metsään. En ole ollut tarpeeksi oikeudenmukainen siitä syystä, että kriteerini ja ohjeeni ovat olleet epäselvät erinäisissä koulutustilanteissa. Olen myös rakentanut koulutuspohjaa kovin palkkapainotteisesti nameilla ja palloilla, en niinkään yhdessä tekemisellä ja sillä, että minä mahdollistan koiralleni sen yhdssä tekemisen ja leikkimisen.


Kaikkea viikonloppuna oppimaani on vaikea pukea sanoiksi. Jokatapauksessa koen, että olen ollut koiralleni kuin "väline" viime aikoina. Naksutin on roikkunut kädessäni kuin kaukosäädin ja yleinen ylivireys on ollut arkipäivää. Olen opettanut koiralle enemmänkin temppuja joista saa konkreettista palkkaa (nami/saalis) kuin oikeasti tottelemista. Olen myös hermoilemalla paineistanut koiraa, joka vie sen helposti tilanteeseen jossa nupissa keittää vaan entisestään yli.

Roki on myös oppinut pongaamaan palkkoja ympäristöstään ja palkkautuu helposti esimerkiksi juoksemisesta ja liikkeestä yleensä. Koiran focus tekemisessä on valitettavasti ollut enimmäkseen palkassa, jota se on vaatinut minulta varsinkin tottiksen aikana ääntelyllä ja jopa tyrkkimällä nokkaansa palkkataskulle.

Olen unohtanut olla rento ja ohjaava. Olen vaatinut koiralta asioita menemällä painostavan kireäksi tai palkannut sitä palkalle tekemisestä, enkä niinkään yhteisestä kivasta ja tottelemisesta.

Toivottavasti koulutuksen videot kertovat hieman enemmän Rokin mielentilasta ja suuresta muutoksesta mikä saatiin koirassa aikaan alle vuorokaudessa. Ohjaajan rento olemus, hillitty palkkaaminen ja yhteinen tekeminen tekivät ihmeitä.

Aluksi kerroin, että olimme harjoitelleet rauhoittumista koiran kanssa "käy" asennolla, jolloin halusin koiran käyvän rennosti maate ja sen jälkeen pääsevän purkamaan esim patukalle tai pallolle. Näissä harjotteissa naksu oli aina ollut mukana ja koira kyllä osasi asennon tempun lailla, mutta oikeaa rauhoittumista ei tapahtunut jos vire pääsi liian korkeaksi.




Ekana päivänä kouluttaja halusi nähdä leikkiä ja suhdetta kentälle tultaessa, mutta koska Rokin ongelmat olivat vireenhallinnassa, katsottiin kuinka käy vieraalla kentällä kun pitäisikin rauhittua ennen leikkiä. No ylihän se keitti heti alkuunsa. 



Hieman epätoivoisin mielin lähdin seuraavaan koulutuspäivään, mutta pelko haihtui heti Sadun positiivisen asenteen myötä. Hän oli jo edellisenä iltana sanonut, että pitää Rokista kovin ja moottoria harrastuskentille ei ainakaan puutu. Muutamia koulutuksellisia epäkohtia korjaukseen ja suhdetta kuntoon niin kuulemma hyvä tulee.

Sotasuunnitelma oli valmis: minulla oli helposti palkkautuva koira, joka pysyi luona vieraallakin kentällä helposti, sillä sille oli selvää, että kaikki kiva tapahtuu kanssani. Nyt tarvittiin vain maltillinen palkkaus, rauhallisuutta, määrätietoista vaatimista koiran jo osaamille asioille ja yhteistyötä.

Noudatin tarkasti kouluttajan ohjeita, onnistuin oikeasti olemaan rento ja nautin tuon koiran kanssa joka hetkestä kentällä. Tässä tulos:




Kun koira oli saateltu autoon ja palasin kentälle kuulemaan arvion suorituksestamme, olin oikeasti herkistynyt. En ollut koskaan ollut näin tyytyväinen tämän koiran suoritukseen. Nyt se teki täysin 100 prosenttisesti hyvällä vireellä tarkkaa työtä ja vain minulle. Yhteinen tekeminen oli focus, eikä niinkään pallo. Palkkaus tuli sosiaalisen palkan jälkeen ja siitäkin nautittiin yhdessä. Ei mitään revitystä vaan ihan vain pallo suuhun ja yhteistä hölkkää. Niin moni asia loksahti paikoilleen ja tuntui, että tässä on nyt eväitä jatkaa eteenpäin.

keskiviikko 8. elokuuta 2018

Saako koiran turkin ajella kesäksi?


Koiran turkin ajelu puhuttaa lähes joka kesä: mielipiteet jakavat ihmisiä ja tunteet kuumuvat välillä liiaksikin. Mielestäni maalaisjärki on tässä(kin) asiassa se varmin keino välttää ylilyönnit.

Useilla roduilla turkin runsaus on lähinnä ulkonäköseikka, eikä niinkään alkuperäinen käyttötarkoitus. Toki on rotuja, joiden alkuperäinen ulkomuoto on runsasturkkinen, mutta vastaako tämän päivän geenipooli enää alkuperää? Mieleeni tulee ainakin pitkäkarvainen collie, joka ei enää juurikaan muistuta eleganttia "Lassie" tyypin collieta raskaassa turkissaan, vaan ennemminkin näyttelyihin jalostettua "karvamallia". On myös hyvä miettiä käyttääkö koira turkkiaan siihen alunperin vaadittavaan käyttötarkoitukseen, kuten paimentamiseen vaativissa olosuhteissa.

Jokainen voi itse miettiä onko tällaisen paksuturkkisen koiran helpompi olla turkkinsa kanssa vai ilman, kun varjossa elohopea kohoaa yli 30 asteen.

Itse en ole koskaan aiemmin ajanut koiran karvoja kesäksi. Olen pitänyt valkkaria sen verran "kevytkarvaisena" rotuna, etten ole nähnyt tarpeelliseksi heiluttaa leikkuukonetta karvojen suuntaan. Olosuhteet ovat olleet myös koiralle mukavat, joten mitäpä sitä suotta ajamaan.

Muutama viikko sitten aloin oikeasti jo vähän huolestua Kamun vetelästä olemuksesta. Se ei oikeastaan jaksanut juuri muuta kuin nukkua ja läähättää. Iltamyöhään tehdyt juoksulenkit (kastelin sen vieläpä kylmällä vedellä) ei oikein innostanut koiraa, vaikka se oli tottunut menijä metsäpoluilla. Tottakai tiedostin ilman lämpötilan olevan tavallista kesää kuumempi, mutta jotenkin silti epäilin pelkän helteen aiheuttavan koirassa noin voimakasta väsymystä.

Varmuuden vuoksi kuvasin herran selän ja kyynärät töissä, jotta voin ainakin poissulkea kivut. Kuvissa ei ollut mitään huonoa sanottavaa, joten mistään nivelrikosta tai muusta luustoon liittyvästä kivusta ei varmastikaan ollut kyse. Laseroin koiran vielä tutkimusten päätteeksi ja lihasten vetristämiseksi.

Päätös turkin ajeluun oli siis helppo tehdä. Koira oli silminnähden onnellinen kun pääsi karvoistaan, joita irtosi koneella lähes jätesäkillisen verran. Olin yllättynyt kuinka tiheäksi pohjavilla olikaan muuttunut kastaarion jälkeen, joten eipä ihme jos on vähän kuuma ollut. Rokiin verrattuna pohjavilla oli muuttunut jo pehmeäksi ja sitä oli paljon.

Nyt karvojen ajelusta on kulunut noin viikko ja Kamu on ollut todella pirteä. Hilpeyttä on luonut pojan leinoja-look, mutta kyllä se on ollut sen arvoinen. Leikatulla koiralla on riskinsä, että karvan laatu muuttuu turkin ajelun myötä entistä pehmeämmäksi, mutta murehditaan sitä sitten jos näin käy.


Jos harkitset koirasi turkin leikkaamista kesäksi:
  •  Muista käyttää tarpeeksi pitkää terää ettet vahingossakaan leikkaa karvaa liian lyhyeksi.
  • Turkkia on jäätävä sen verran, että se suojaa koiran ihoa auringon seteilyltä.
  • Muista kammata kasvavaa turkkia säännöllisesti, jottei se takkuunnu pahasti kasvuvaiheessaan.
  • Ajelussa on riskinsä, ettei karva kasva samanlaatuisena takaisin.
  • Varsinkin leikatun koiran pohjavilla on yleensä pehmeä ja tiheä, joten karvojen leikkaaminen tai ainakin ohentaminen varmasti helpottaa kuumana kesänä. 
  • Jos et halua ajaa koko turkkia, myös mahanalusen ja rinnan ajaminen helpottaa koirasi oloa.
  • Olon helpottamiseksi on muitakin keinoja kuin karvojen ajeleminen. Viilennysalustat, jäädytetyt pyyhkeet ja koiran kastelu ovat esimerkkejä kesällä hyödyllisestä viilennyksestä.
  • Kun olet ajanut koirasi turkin lyhyemmäksi, kannattaa lemmikki pestä kunnolla ajelun jälkeen. Pienet tikkukarvat saattavat muuten jäädä kutittamaan ikävästi. 
  • Turkkia ei kannata ajaa, jos koiraa on tarkoitus käyttää näyttelyissä.

lauantai 4. elokuuta 2018

Kunnioita keltaista ja muita kulkijoita!


Ensinnä mainittakoot positiivisen huomioni keltaisesta taluttimesta: jotkut ihmiset kunnioittavat sitä! Hankin torstaina Rokille Designdogin tekemän keltaisen taluttimen "koulutuksessa" tekstillä. Toivon hihnan toimivan meillä huomiona kanssaihmisille, että tämä koira tarvitsee tilaa. Jo ensimmäisellä iltalenkillä eräs staffia taluttava nainen vaihtoi oitis tienpuolta kun kuljin testaamassa hihnaa. Olin  ihmeissäni kohteliaasta käytöksestä ja yritin morjestaa kiitokseksi. Mahtavaa!

Toisekseen toivon myös tavallisten ihmisten (ilman koiraa) huomioivan ainakin "koulutuksessa" tekstin. Silloin koiraa ei tulisi lähestyä turhan takia tai tehdä mitään äkkipaniikkihyppyjä.

Kun kohtaat keltaisen nauhan koiran:
  1. Ole ihan rauhallinen ja etene normaalilla askeleellasi.
  2. Anna koiralle kunnioittavasti tilaa. Varsinkin jos olet koiran kanssa liikkeellä.
  3. Älä vaihda äkkiä suuntaa tai käyttäydy muutenkaan pelokkaasti.
  4. Tällainen koira ei tarvitse erityishuomiota (tervehdystä, puhumista, katsekontaktia)
  5. Ole iloinen siitä, että keltaisen nauhan omaavan koiran omistaja haluaa tiedottaa ympäristölleen haastavammasta koirastaan.
Nyt kun tapetilla ovat olleet taas koirahyökkäykset niin toisia koiria kuin ihmisiä kohtaan, olen itsekin miettinyt asiaa. Ollaan käyty melkein koko kesä juoksemassa mieheni ja Kamun kanssa. Vastaan on tullut paljon huonosti käyttäytyviä koiria ja välinpitämättömiä omistajia. Erään kerran pikkukoira hyökkäsi vaanimisasennosta flexi pitkällä Kamun päälle ja pihasta juoksi kimppuun vapaana oleva kiinanharja. Kummassakaan tapauksessa omistajaa ei kiinnostanut edes pahoitella tapahtunutta. Parhaillaan irtokoiran omistaja on karjunut minulle naama punaisena, että on kuulemma yhdentekevää vaikka koirani söisivät hänen koiransa elävältä. Hän saa sanojensa mukaan pitää tottelemattomia koiriaan irti kaupungissa niinkuin huvittaa.

Tänään tapahtui pohjanoteraus: mieheni oli juoksemassa yleistä lenkkipolkkua ilman koiraa. Vastaan oli tullut keskikokoinen koira pitkällä flexillä. Miltein koiran ohitettuaan se oli päättänyt kuitenkin juosta kohti. Pitkä flexi, sinkoileva hallitsematon koira ja juoksija: lopputuloksena flexi poltti molemmat polvitaipeet auki koiran pyöriessä jalkojen ympäri. Eivätkö ihmiset ajattele ollenkaan?! Miten tällainen on mahdollista?

 Oikealla koulutuksella koira on hallinnassa - rodusta riippumatta.

Mielestäni bull-tyyppiset koirat eivät ole sen kauheampia tai pahempia näiden päällekarkauksien suhteen. Toki jälki on yleensä pahempaa ja on todella mediaseksikästä kirjoittaa mieluummmin staffin kuin chihun karanneen lapsen päälle. Ajattelemattomuus ja osaamattomuus asuvat siellä hihnan toisessa päässä. Jos ei osata kouluttaa, niin voisiko ajatella olevansa edes erityisen varovainen? Koira kytkettynä jos ei ole aitoja ympärillä ja huomioida ympäristöään kulkiessa koiran kanssa. Koira ei voi sinkoilla flexi pitkällä siellä missä liikkuu muita. Vaikka se ei olisi koskaan tehnyt kenellekkään mitään, niin se on silti elävä olento. Koska vaan voi käydä se ensimmäinen epäonnistuminen.

Rotukiellot eivät ole ratkaisu ongelmiin. Tietyntyyppiset ihmiset, jotka haluavat koiran enemmänkin egon jatkeeksi, hankkivat koiransa kielloista huolimatta. Mielestäni nämä ovat muutenkin hieman toivoton kohderyhmä. Nämä ihmiset kun tuntuvat tekevän mitä tahtovat. Sen sijaan "peruskoiranhankkijoita" voisi yrittää valistaa pennun hankkimisvaiheessa enemmän. Jonkinlainen koiranomistajan ajokortti ei olisi yhtään hullumpi ajatus ja oikeasti tuntuva rangaistus sellaisiin tilanteisiin joissa on tietoisesti ottanut riskin esimerkiksi pitää hallitsematonta koiraa vapaana tai antaa sen käydä päälle pitkässä flexissä.

Hallinta, toisten huomioiminen ja kohteliaisuus. Ne muistamalla ongelmat vähenevät. Jokainen on vastuussa omasta eläimestään ja siitä, ettei se aiheuta harmia ympäristölleen. Mitä paremmin käyttäytyviä ja hallinnassa olevia koiria yhteiskunnassamme on, sitä vähemmän koirien olemista tietyissä paikoissa rajoitetaan tai niitä vihataan. Vaikka tiedän omistavani kiltin ja hyvin hallinnassa olevan ison koiran, en halua edes tutuille ihmisille sellaista tunnetta, että koiraani tarvitsee pelätä tai varoa. Joillekkin ihmiselle koiran suuri koko jo itsessään voi olla pelote ja silloin on tärkeää näyttää, että omistamasi koira on hallinnassasi.

Pienet koirat eivät ole missään suhteessa poikkeuksia, ei koulutuksen tai hallinnan suhteen. Minun oletukseni on, että pienet koirat aiheuttavat enemmän päällekarkauksia ja ihmisen purematapauksia. Suurin syy siihen on varmasti kokoon liitetty "ei se haittaa"- asenne. Koetaan, ettei pienen koiran hallitsemattomuus tai huonokäytöksisyys ole niin iso asia. Jos halutaan, että koira on yhteiskunnassa hyvin suvaittava otus, on kaikilla koirilla ja niiden hallinnalla merkitystä.