Viime viikonloppu on vietetty vauhdikkaissa tunnelmissa Gentle Miracle`s
C-pentujen koulutusleirillä Jyväskylässä. Koko osallistumiskööri
majoittui mukavasti Ruuhipirtillä, josta oli sopivan lyhyt matka
startata molempina päivinä koulutukentälle ja saunoa hyvien treenien
päätteeksi. Koirat olivat majoitukseen erittäin tervetulleita ja niiden
kanssa oli helppoa olla mökeissä ja Ruuhipirtin ympäristössä.
Ensimmäisenä todettaakoot kuinka hyvin Roki käyttäytyikään reissukoirana. Ei höpinöitä tai pöhinöitä yhdellekkään koiralle tai ihmiselle, hienoa!
Lauantaina pääsimme strattaamaan Satu Alasalmen koulutuksen kunnon teoriapläjäyksellä. Käytiin huoliellisesti läpi jokaisen ongelmaksi kokemia tilanteita ja perusteellinen katsaus myös koiran lajityypilliseen käyttäytymiseen. Oli todella avartavaa liittää koiran lajityypillistä saaliskäyttäytymistä oman koiran työskentelymoottoriin ja miettiä osasiko sitä oikeastaan edes tulkita omaa koiraansa aina oikein.
Suurimpaan keskiöön viikonloppuna nousi koira-omistaja suhde, joka oikeastaan oli kaiken arjen ja koulutuksen perusta. Sitä kummasti kuvittelee tällaisten asioiden olevan ihan peruskauraa, mutta kun tilannekohtaisesti alkaa pureutumaan ongelmiimme, niin kummasti se suhde asia sieltä vain aina nostaa päätään. Viikonlopun pohdintojen ja käytännön esimerkkien kautta olen tällä hetkellä sitä mieltä, että tottiskentällä Roki on työskennellyt täysin palkalle, ei minulle. Vaikka koirallani on ollut mielestäni hyvässä suhteessa rajat ja rakkautta, tottiskentillä siitä on kehkeytynyt oikein kunnon palkkapongari ja jopa tylysti palkkaa vaativa koira, jonka vireenhallinnassa on suuria puutteita.
Koira-omistaja suhde on päättymätön rakentaa, sitä voi kehittää koko koiran eliniän. Mielstäni lyhyesti kiteytettynä suhde on molemminpuolista luottamusta, oikeudenmukaisuutta ja yhdessä tekemistä. Tällä hetkellä "diagnosoin" oikeudenmukaisuuden ja yhdessä tekemisen menneen meillä jo pidempään metsään. En ole ollut tarpeeksi oikeudenmukainen siitä syystä, että kriteerini ja ohjeeni ovat olleet epäselvät erinäisissä koulutustilanteissa. Olen myös rakentanut koulutuspohjaa kovin palkkapainotteisesti nameilla ja palloilla, en niinkään yhdessä tekemisellä ja sillä, että minä mahdollistan koiralleni sen yhdssä tekemisen ja leikkimisen.
Kaikkea viikonloppuna oppimaani on vaikea pukea sanoiksi.
Jokatapauksessa koen, että olen ollut koiralleni kuin "väline" viime
aikoina. Naksutin on roikkunut kädessäni kuin kaukosäädin ja yleinen
ylivireys on ollut arkipäivää. Olen opettanut koiralle enemmänkin
temppuja joista saa konkreettista palkkaa (nami/saalis) kuin oikeasti
tottelemista. Olen myös hermoilemalla paineistanut koiraa, joka vie sen
helposti tilanteeseen jossa nupissa keittää vaan entisestään yli.
Roki on myös oppinut pongaamaan palkkoja ympäristöstään ja palkkautuu helposti esimerkiksi juoksemisesta ja liikkeestä yleensä. Koiran focus tekemisessä on valitettavasti ollut enimmäkseen palkassa, jota se on vaatinut minulta varsinkin tottiksen aikana ääntelyllä ja jopa tyrkkimällä nokkaansa palkkataskulle.
Olen unohtanut olla rento ja ohjaava. Olen vaatinut koiralta asioita menemällä painostavan kireäksi tai palkannut sitä palkalle tekemisestä, enkä niinkään yhteisestä kivasta ja tottelemisesta.
Toivottavasti koulutuksen videot kertovat hieman enemmän Rokin mielentilasta ja suuresta muutoksesta mikä saatiin koirassa aikaan alle vuorokaudessa. Ohjaajan rento olemus, hillitty palkkaaminen ja yhteinen tekeminen tekivät ihmeitä.
Aluksi kerroin, että olimme harjoitelleet rauhoittumista koiran kanssa "käy" asennolla, jolloin halusin koiran käyvän rennosti maate ja sen jälkeen pääsevän purkamaan esim patukalle tai pallolle. Näissä harjotteissa naksu oli aina ollut mukana ja koira kyllä osasi asennon tempun lailla, mutta oikeaa rauhoittumista ei tapahtunut jos vire pääsi liian korkeaksi.
Ekana päivänä kouluttaja halusi nähdä leikkiä ja suhdetta kentälle tultaessa, mutta koska Rokin ongelmat olivat vireenhallinnassa, katsottiin kuinka käy vieraalla kentällä kun pitäisikin rauhittua ennen leikkiä. No ylihän se keitti heti alkuunsa.
Hieman epätoivoisin mielin lähdin seuraavaan koulutuspäivään, mutta pelko haihtui heti Sadun positiivisen asenteen myötä. Hän oli jo edellisenä iltana sanonut, että pitää Rokista kovin ja moottoria harrastuskentille ei ainakaan puutu. Muutamia koulutuksellisia epäkohtia korjaukseen ja suhdetta kuntoon niin kuulemma hyvä tulee.
Sotasuunnitelma oli valmis: minulla oli helposti palkkautuva koira, joka pysyi luona vieraallakin kentällä helposti, sillä sille oli selvää, että kaikki kiva tapahtuu kanssani. Nyt tarvittiin vain maltillinen palkkaus, rauhallisuutta, määrätietoista vaatimista koiran jo osaamille asioille ja yhteistyötä.
Noudatin tarkasti kouluttajan ohjeita, onnistuin oikeasti olemaan rento ja nautin tuon koiran kanssa joka hetkestä kentällä. Tässä tulos:
Kun koira oli saateltu autoon ja palasin kentälle kuulemaan arvion suorituksestamme, olin oikeasti herkistynyt. En ollut koskaan ollut näin tyytyväinen tämän koiran suoritukseen. Nyt se teki täysin 100 prosenttisesti hyvällä vireellä tarkkaa työtä ja vain minulle. Yhteinen tekeminen oli focus, eikä niinkään pallo. Palkkaus tuli sosiaalisen palkan jälkeen ja siitäkin nautittiin yhdessä. Ei mitään revitystä vaan ihan vain pallo suuhun ja yhteistä hölkkää. Niin moni asia loksahti paikoilleen ja tuntui, että tässä on nyt eväitä jatkaa eteenpäin.
