lauantai 4. elokuuta 2018

Kunnioita keltaista ja muita kulkijoita!


Ensinnä mainittakoot positiivisen huomioni keltaisesta taluttimesta: jotkut ihmiset kunnioittavat sitä! Hankin torstaina Rokille Designdogin tekemän keltaisen taluttimen "koulutuksessa" tekstillä. Toivon hihnan toimivan meillä huomiona kanssaihmisille, että tämä koira tarvitsee tilaa. Jo ensimmäisellä iltalenkillä eräs staffia taluttava nainen vaihtoi oitis tienpuolta kun kuljin testaamassa hihnaa. Olin  ihmeissäni kohteliaasta käytöksestä ja yritin morjestaa kiitokseksi. Mahtavaa!

Toisekseen toivon myös tavallisten ihmisten (ilman koiraa) huomioivan ainakin "koulutuksessa" tekstin. Silloin koiraa ei tulisi lähestyä turhan takia tai tehdä mitään äkkipaniikkihyppyjä.

Kun kohtaat keltaisen nauhan koiran:
  1. Ole ihan rauhallinen ja etene normaalilla askeleellasi.
  2. Anna koiralle kunnioittavasti tilaa. Varsinkin jos olet koiran kanssa liikkeellä.
  3. Älä vaihda äkkiä suuntaa tai käyttäydy muutenkaan pelokkaasti.
  4. Tällainen koira ei tarvitse erityishuomiota (tervehdystä, puhumista, katsekontaktia)
  5. Ole iloinen siitä, että keltaisen nauhan omaavan koiran omistaja haluaa tiedottaa ympäristölleen haastavammasta koirastaan.
Nyt kun tapetilla ovat olleet taas koirahyökkäykset niin toisia koiria kuin ihmisiä kohtaan, olen itsekin miettinyt asiaa. Ollaan käyty melkein koko kesä juoksemassa mieheni ja Kamun kanssa. Vastaan on tullut paljon huonosti käyttäytyviä koiria ja välinpitämättömiä omistajia. Erään kerran pikkukoira hyökkäsi vaanimisasennosta flexi pitkällä Kamun päälle ja pihasta juoksi kimppuun vapaana oleva kiinanharja. Kummassakaan tapauksessa omistajaa ei kiinnostanut edes pahoitella tapahtunutta. Parhaillaan irtokoiran omistaja on karjunut minulle naama punaisena, että on kuulemma yhdentekevää vaikka koirani söisivät hänen koiransa elävältä. Hän saa sanojensa mukaan pitää tottelemattomia koiriaan irti kaupungissa niinkuin huvittaa.

Tänään tapahtui pohjanoteraus: mieheni oli juoksemassa yleistä lenkkipolkkua ilman koiraa. Vastaan oli tullut keskikokoinen koira pitkällä flexillä. Miltein koiran ohitettuaan se oli päättänyt kuitenkin juosta kohti. Pitkä flexi, sinkoileva hallitsematon koira ja juoksija: lopputuloksena flexi poltti molemmat polvitaipeet auki koiran pyöriessä jalkojen ympäri. Eivätkö ihmiset ajattele ollenkaan?! Miten tällainen on mahdollista?

 Oikealla koulutuksella koira on hallinnassa - rodusta riippumatta.

Mielestäni bull-tyyppiset koirat eivät ole sen kauheampia tai pahempia näiden päällekarkauksien suhteen. Toki jälki on yleensä pahempaa ja on todella mediaseksikästä kirjoittaa mieluummmin staffin kuin chihun karanneen lapsen päälle. Ajattelemattomuus ja osaamattomuus asuvat siellä hihnan toisessa päässä. Jos ei osata kouluttaa, niin voisiko ajatella olevansa edes erityisen varovainen? Koira kytkettynä jos ei ole aitoja ympärillä ja huomioida ympäristöään kulkiessa koiran kanssa. Koira ei voi sinkoilla flexi pitkällä siellä missä liikkuu muita. Vaikka se ei olisi koskaan tehnyt kenellekkään mitään, niin se on silti elävä olento. Koska vaan voi käydä se ensimmäinen epäonnistuminen.

Rotukiellot eivät ole ratkaisu ongelmiin. Tietyntyyppiset ihmiset, jotka haluavat koiran enemmänkin egon jatkeeksi, hankkivat koiransa kielloista huolimatta. Mielestäni nämä ovat muutenkin hieman toivoton kohderyhmä. Nämä ihmiset kun tuntuvat tekevän mitä tahtovat. Sen sijaan "peruskoiranhankkijoita" voisi yrittää valistaa pennun hankkimisvaiheessa enemmän. Jonkinlainen koiranomistajan ajokortti ei olisi yhtään hullumpi ajatus ja oikeasti tuntuva rangaistus sellaisiin tilanteisiin joissa on tietoisesti ottanut riskin esimerkiksi pitää hallitsematonta koiraa vapaana tai antaa sen käydä päälle pitkässä flexissä.

Hallinta, toisten huomioiminen ja kohteliaisuus. Ne muistamalla ongelmat vähenevät. Jokainen on vastuussa omasta eläimestään ja siitä, ettei se aiheuta harmia ympäristölleen. Mitä paremmin käyttäytyviä ja hallinnassa olevia koiria yhteiskunnassamme on, sitä vähemmän koirien olemista tietyissä paikoissa rajoitetaan tai niitä vihataan. Vaikka tiedän omistavani kiltin ja hyvin hallinnassa olevan ison koiran, en halua edes tutuille ihmisille sellaista tunnetta, että koiraani tarvitsee pelätä tai varoa. Joillekkin ihmiselle koiran suuri koko jo itsessään voi olla pelote ja silloin on tärkeää näyttää, että omistamasi koira on hallinnassasi.

Pienet koirat eivät ole missään suhteessa poikkeuksia, ei koulutuksen tai hallinnan suhteen. Minun oletukseni on, että pienet koirat aiheuttavat enemmän päällekarkauksia ja ihmisen purematapauksia. Suurin syy siihen on varmasti kokoon liitetty "ei se haittaa"- asenne. Koetaan, ettei pienen koiran hallitsemattomuus tai huonokäytöksisyys ole niin iso asia. Jos halutaan, että koira on yhteiskunnassa hyvin suvaittava otus, on kaikilla koirilla ja niiden hallinnalla merkitystä.


6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tästä! Todella tärkeä teksti. Meille tuli ensimmäinen oma koira viime syksynä ja isoin kouluttamiseen liittyvä ongelma ovat olleet ihmiset jotka lupaa kysymättä ryntäävät moikkaamaan koiraa sekä koiranomistajat jotka kysymättä haluavat antaa koiransa moikata hihnassa. Hankin juuri itse keltaisen nauhan tämän takia. Ohitukset ovat tälle nuorelle tyypille muutenkin haastavia, joten toivon että nyt saisimme harjoitella niitä rauhassa. Kiitos muuten blogistasi. Olen löytänyt täältä paljon hyvää tietoa ja saanut uskoa koulutusprojektiin :)

Ronja kirjoitti...

Hei, mahtavaa kuulla. Voit tilata hihnan "anna tilaa" tekstillä. Luulen että teksti korostaa hihnan merkitystä!

Hyvä, mulle saa laittaa vaikka viestiä fb:ssä tai muutoin jos tulee kysyttävää.

Anonyymi kirjoitti...

Mahtava toi hihna! Paljon tuli hintaa kyseiselle tuotteelle?

Tanya kirjoitti...

Hyvä ja ajankohtainen kirjoitus. Todella ikävää että tänä kesänä on ollut paljon noita tapauksia. Se mikä itselle on vaan tullut mieleen on se, että vaikka koira olisi kuinka koulutettu ja tottelevainen niin se on kuitenkin eläin, jolla on vaistot. Ja kun puhutaan näistä bull -tyyppisistä, joilla on hyvin voimakas saaliskäyttäytyminen, onko edes mahdollista kaikkien yksilöiden kohdalla saada koulutuksella koirasta sellaista että olisi turvallista pitää sitä missä tahansa vapaana? Eli toivoisin todella sen verran vastuuntuntoisuutta sen tyyppisten koirien omistajilta, että he pitäisivät koiran kytkettynä vaikka se olisi tottelevainen ja vaikka se 90% ajasta tulisi luokse eikä lähtisi mihinkään. Aika usein kun tilanne on se että "ei se koskaan ennen ole tehnyt mitään", mutta sitten sopivan ärsykkeen sattuessa eteen onkin voikin tilanne olla jollekin hyvin kohtalokas kuten näissä tapauksissa on käynyt.

Ja tuohon muiden koirien huonoon käytökseen taas... Samaa aina välillä tuskailen. Toki vahinkoja sattuu itse kullekin, mutta enemmän harmittaa se muiden ihmisten välinpitämättömyys ja käyttäytyminen siinä tilanteessa jos oma koira pääsee karkaamaan toisen luokse. Olen todistanut sellaista ettei koiraa tulla hakemaan edes pois vaan omistaja lähtee kävelemään pois päin tai että minun koiraani syytetään siitä että toinen koira on karannut luokse ("ai no tuollahan on juoksut tottakai se karkasi" vaikka ei edes ollut vaan pissasi alleen pelosta).

Ronja kirjoitti...

25€ postikuluineen. Se on käsityönä tehty Suomessa. :)

Ronja kirjoitti...

Tässä on nimenomaan hyvä pointti se, että tunnistaa oman koiransa rajat! Ihan turha ns. leikkiä tulella jos koiralla on voimakas riistä- tai saalisvietti ja on oikeasti riski, että se karkaa tiukassa tilanteessa. Koiran hankittuaan on varmasti tietoinen sen vaatimasta ajasta, koulutuksesta ja liikunnasta. Joten miksipä ei näkisi hieman vaivaa koiran turvallisen liikuttamisen eteen?