Kaksi ja puoli viikkoa sitten pääsin osaksi pelastusoperaatiota, jonka kohteena oli viisi kissaa. Erikseen mainitsemattomien syiden vuoksi kissaemo ja sen neljä alle viikon ikäistä poikasta otettiin huostaan meille. Emo joutui hätäleikkaukseen ja neljä pientä pentua lisäruokintaan.
Ilmeisesti emon kohdussa oli joko mädäntynyt pentu tai jokin suurempi tulehdustila, joka oli saanut sen hyvin huonoon kuntoon. Oli epätodennäköistä selviäisikö se edes? Emo on hyvin nuori ja sen taustat olivat tuntemattomat ikää lukuun ottamatta.
Ensimmäinen pennuista hiipui pois kaikista auttamisyrityksistämme huolimatta perjantaina. Kissoilla voisi olla virus, joka on mahdollisesti tarttuvaa sorttia. Kukaan muu ei voinut riskeerata omia terveitä kissojaan, joten suostuin ottamaan loppupesueen meille kotiin tehohoitoon viikonlopun yli.
Pienet kissa piti kahden tunnin välein tukiruokkia ja tarkastaa kaiken olevan hyvin. Emo kissa oli taistelija. Sieltä se tokkuraisena ja kipeänä pesänsä pohjalta yritti parhaansa mukaan hoitaa pentujaan. Se totisesti heräsi kuolleista.
Lauantai yönä pääsi toinen pentu kivuistaan. Se ei enää imenyt ja sai outoja kouristuksia. Emo kissa yritti parhaansa mukaan hoitaa kahta jäljellä olevaa pentuaan, mutta kun maanantai aamu valkeni, minulla ei ollut hyviä aavistuksia loppujenkaan kohtalosta.
Matkalla töihin kolmas pentu kuoli. Sen peräreiän kohdalle oli noussut suuri mätäpaise ja vointi romahti. Viikonlopun "kissasairaala" oli tuntunut rankalta ja kun emon viimeinenkin jäljellä oleva pentu saatettiin viimeiselle matkalle, minusta tuntui kovin haikealta.
Kaiken tämän keskellä emon haava oli auennut ja se täytyisi ommella uudelleen. Veriarvot (valtava anemia ja vähän muuta) oli lähtenyt nyt kuitenkin selvästi korjautumaan. Niinpä vielä sulkemisajan jälkeen olimme ompelemassa kissaa uudelleen kasaan. Eikä epäilystäkään, ettenkö ottaisi kissaa kotiimme toipumaan leikkauksesta jälleen.
Viikko kissaemon kanssa, joka sai myöhemmin työnimekseen Milli, sujui hyvin. Haavapuvustaan huolimatta kissa alkoi toipumaan ja sen kävely ja koordinaatio alkoivat parantua päivä päivältä. Saunaamme rakennettu teho-osasto ei enää riittänyt kissalle, vaan reviiri laajentui muutaman päivän kuluessa. Tämä maailman ihanimmalla luonteella varustettu siamilainen halusi tehdä tuttavuutta koirienkin kanssa rohkeasti.
Melkein huomaamatta Milli oli sulattanut koirien sydämet ja nukkui kerällä Kamun vieressä tai kehräsi sylissäni. Se oli luonteeltaan niin seurallinen ja kiltti, että me ihmisetkin aloimme ihan kiintymään siihen. Miten koiraihmiseen kissa voikaan tehdä tuollaisen vaikutuksen?
Murheet eivät toki olleet siinä. Perjantaina Millille nousi kuume ja sen vointi romahti uudelleen. Punasolutuotanto oli lähes loppunut kokonaan ja kissan oli huono olla. Jälleen tehotiimimme teki kaikkensa kissan pelastamiseksi, viimeinen oljenkortemme oli kortisoni näiden päällä olevien antibioottien rinnalle. Vaste näytti hyvältä ja kisu lähti taas kotiimme viikonlopuksi.
Eilen Milli taas meni vaisuksi. Nukkui jälleen Kamun vierellä tai sylissäni. Ystävällinen kissa ei jaksanut edes kehrätä.
Tänään saatan tuon pienen reilun 2kg painavan nyytin viimeiselle matkalleen. Ihanan kissan, jonka elimistö ei enää jaksa taistella. Tuntuu pahalta.
Keinutan, kuuntelen
Sut suojaan peittelen
Keinutan, myöhä on
Jo kuulen aallokon
Ethän pelkää pimeää
Siel on monta kynttilää
Ja viimein sun matkaan
Ei pääse saattajatkaan.
Ethän pelkää pimeää
Siel on monta kynttilää
Ja viimein sun matkaan
Ei pääse saattajatkaan
2 kommenttia:
Voi miten surullinen tarina. Hirmuista luettavaa ja varmasti sinulle todella rankka kokemus. Ihanaa että jaksoit ottaa kisut hoiviisi, vaikka tauti veikin lopulta kaikki mukanaan :( Paljon jaksamisia!
Hetki sitten selvisi, että kissat vei FIP niminen kissojen virustauti. :/
Lähetä kommentti