sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Hyvää Ystävänpäivää!



Roki ja Lumi painimassa Kartanonkoskella

Halusin kuvata teille pienen videonpätkän kun sisarukset tapasivat tänään taas pitkästä aikaa painien merkeissä. Dopamiinin eritys oli taattua kun tämä kauhukaksikko temmelsi pitkin koirapuiston hankia. Vaikka riiviöt ovatkin olleet niin haastavia tänä riiviömäisenä aikana, oli ihana katsoa kun kaksi samalla aaltopituudella olevaa riviötä purki riiviöenergiaa koiramaisesti leikkiean. :D Sisarusparvi täytti juuri kymmenenkuukautta ja alkavat olla kooltaa jo lähelle aikuista koiraa. Mieleltään nämä ovat kuitenkin pentuja ja vasta opettelevat koiramaisia elämänasioita.

Aikuistumisen merkkejä ei vielä ole juurikaan ollut havaittavissa, mutta ehkä pentueen nartut aloittelevat pikkuhiljaa ensimmäisiä juoksujaan. Roki ainakin oli välillä siskon peräpäästä sen verran kiinnostunut. 
 
 
Poikkesimme vielä kahvilla Lumin kotona ja katselimme miten pentuset käyttäytyivät sisätiloissa. Leikki olisi mielellään jatkunut miltein 2h painien jälkeen vielä sisälläkin, joten jouduimme laittamaan sisarukset omille paikoilleen vähän jäähylle. Enää ei junnukoirat väsyneet kuten ihan pentuaikoina. Juoksemisen jälkeen kuitenkin malttoivat hyvin odotella kahvinjuontia hetken jopa kyljellään lepäillen. Kotiin päästyämme alkoi Rokinkin luomet painaa sen verran että junnu malttoi nukkua jopa puolitoista tuntia. 

Ensi viikonloppuna olemme menossa Rokin kanssa Nosework alkeiskurssille ShowHau Centerille, joten postausta luvassa pitkästä aikaa ihan koulutusjutuista. 




Mitä mieltä olette sisarussuhteista koirien kanssa? Toimiiko koirienne leikit sisarusten kesken paremmin kuin muiden koirakavereiden? Millaista videokameraa suosittelisitte koirajuttujen kuvaamiseen?

0 kommenttia: