tiistai 8. joulukuuta 2009

Pakkasta muttei lunta?


Tiistaina 1.12 lähdin junaan laukkujeni ja kameran kanssa Iisalmesta. Edessä oli viiden ja puolen tunnin junamatka kohti Rovaniemeä. Tähän ikään mennessä en ollut aikaisemmin matkustanut junassa, joten kerta se oli ensimmäinenkin...

Matka meni ihan kivasti ja yllätyksellisen nopeasti! Muurolan pienellä asemalla jäin pois ja ilta oli jo pimeä. Minua vastassa oli Anu ja Inka mukanaan kaksi terrieriä. Lähdimme kauppareissun jälkeen sitten ajelemaan kohti Hirvasta ja koiria. ; )Lunta oli niillä korkeuksilla vain muutama hassu sentti. Missä oli siis talvi? Pakkasta oli koko ajan noin 12 astetta, mutta lunta olisin kaivannut paaljon enemmän.

Muurolassa vietin hauskoja päiviä siivoten tarhoja, liikutellen koiria ja sitten turisti keikoilla. :) Reissu oli niin mukava, että saattaapa olla että joululomalla uudestaan? Junamatka takaisin koitti lauantai päivänä kotia kohti, yhdessä neljän terrierin kanssa. Matka meni rattoisasti lukien hieman ja nukkuessa. Lauantaina tulikin istuttua autossa ihan reilusti kahdeksan tuntia.

Kotiin tullessani Kamu sai hepuli kohtauksen, oli se niin onnellinen. Äiti oli ainakin pitänyt sen hyvällä ruualla! :D

Alla vielä kuvia reissusta.






Lisää kuvia galleriassa

0 kommenttia: