keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Sinussa on roimaa alkumiehen voimaa!

Jokunen hetki on taas vierähtänyt, ettei blogia ole paljon päivitelty. Tässä on ollut kiirettä ja hässäkkää muuton kanssa, mutta eiköhän tämä elämän rytmi nyt tästä tasaannu. Ikäviäkin asioita on mahtunut näihin päiviin, sillä Kefe satutti jalkansa luultavammin iltalenkin hämärissä, kun rymysi pellolla tuttuun tapaan. Oikeassa kainalossa on syvä haava ja kahden viikon antibiootithan siitä napsahti... Tötterö päässä poika nyt kulkee ja kaikki kisat voi unohtaa. Suoraan sanottuna vituttaa, mutta nyt ainakin tulee pidettyä taukoa pennulle.

Kamun kanssa ollaan treenattu enemmän pk-puolta, vaikka sunnuntaina olis kisat tokossa Liperin nurkilla. No, ne menkööt omalla painollaan. Tosiaan tottista ollaan hiottu kuntoon ampumisen kera, muuta ongelmaa ei oikeastaan ole kuin eteenmeno. Laukauksista ei koira välitä tuon taivaallista ja hypyt menee oikein mallikkaasti. Ollaan nyt Birgitin ja Teijan kanssa useampana iltana käyty maastossa tekemässä esineruutua ja juoksutettu viestiä. Kamu ei oikeastaan ole juossut kuin pari hassua kertaa, eikä ongelmaa ole muussa kuin A pisteellä. Sitä ei oikein kiinnosta juosta pitkää matkaa A:lle, koska mä jään B:lle ja A:lla joutuu kiinni. Joten superhyvää palkkaa pitää alkaa kehitellä A:lle (siis vielä parempaa kuin nyt).

Eilen oltiin Karhunpäässä treenaamassa ja saatiin juoksumatkaksi noin 450m per sivu. Kamu kävi niin kuumana, että piti moneen otteeseen nostaa poskinahasta ja muistutella, että käytöstavat ne on metsässäkin. Koira on ihan intopiukeena kun on laji, jossa saa juosta pää viidentenä jalkana. Kovaa se kyllä juoksikin! Ekalla kerralla tarvis vähän muistutusta, et A pisteellekin juostaan, loput pätkät mentiinkin taas ihan miljoonaa. Kohta pitäis päästä juoksuttamaan pidempääkin matkaa, että koirat tottuu rutiiniin. Nämä meidän juoksuvälit on ollu vähä turhan lyhyitä.

p.s Voitin Katkopiirto.net:in kuva-aihekilpailun, joten pojista on luvassa varmaankin palkintotaulua lähi-aikoina. Kamulla on ollu oikein julkkisviikot, kun MUSH on julkistanut muutaman kuvan kesänkuvauksista. Videomateriaalia odotellessa. Kävipä Kamulla jopa "ihailijoitakin" etelästä päin...;)


0 kommenttia: