Jo perinteeksi muodostunut vuosikatsaus

Tämä vuosikatsaus on niin paljon erilaisempi kuin edeltäjänsä. Nyt kun itsekin pysähtyy ajattelemaan, ei ole ihmekkään, että koirien (lähinnä Kamun) kanssa suuremmat saavutukset jäivät viime vuodelta saavuttamatta.

Muuttaminen, opiskelu ja paikanvaihdokset verottivat osansa ajasta ja jaksamisesta. Vuosi sitten tähän aikaan asuin vielä Nurmeksessa, jossa opiskelin kolme vuotta ylioppilaaksi ja vuoden verran tein töitä. Vaikken koskaan oikein ko. paikkakunnalle kotiutunut, aikaa kultaa muistot. Päällimmäiseksi minulle on jäänyt elävänä mieleen pienen kaupungin sisukas koiraharrastustiimi.Pieni porukka ja aivan valtava sisu tehdä töitä ja tarjota pienelle määrälle harrastajia todella monipuolisesti lajeja, osaamista ja koulutusta. Itse olin aktiivisesti toiminnassa mukana koko sen ajan, mitä Nurmeksessa asuin. Voin sanoa, etten olisi Kamun kanssa tässä pisteessä ilman Teijaa, jonka kanssa treenattiin säässä kuin säässä, oli päivä mikä tahansa. Yhdessä hänen valkoistensa kanssa kierrettiin monet samat kisat ja hiottiin kuviot kuntoon kaikissa Kamun kanssa harrastamissani lajeissa. Myös ongelmatilanteissa, joita lähinnä Kefen kanssa kohtasimme, oli tukiverkko äärimmäisen tärkeä. En voi pukea sanoiksi näitä ajatuksia, mitä kiitollisuuteni ja toisaalta kovin haikea mieli saa sisälläni aikaiseksi.

Nurmeksesta lähtöni jälkeen asetuin vähäksi aikaa kotiseudulleni ja tein töitä. Koirien kanssa lähinnä ulkoiltiin, treenattiin välillä ja oltiin vain. Viime vuonna treenatessani kahta koiraa, huomasin, että siihen todella kuluu kaksinverroin aikaa, rahaa ja työtunteja. Kefen kanssa saavutettiin paljon. Onnellisimpia hetkiä olivat nuo muistot, jolloin sain koiran toimimaan ja se nautti työnteosta. Kisa kentillä kierrettiin kolmet kisat, joista kaksi poiki AVO1 ja KP:t. Kamun kanssa kerettiin kisakentille vain kaksi kertaa, josta ekalla kerralla poika veti voittajaluokasta VOI1 luokkavoitolla ja KP:llä, ansaiten menolipun EVL:lään. Kokeiltiin me vielä elokuussa EVL:lää ihan keskeneräisellä koiralla, joten nollat sieltä kotiin viemiseksi.

Syksyn tullen aloitin opiskeluni Iisalmessa. Siellä vietettiin koirien kanssa kaksi ja puoli kuukautta. Treenimahdollisuudet olisivat olleet todella hyvät. Vesepelastusporukka oli mitä mahtavin ja todella aktiivinen. Meidät otettiin Kamun kanssa avosylin vastaan. Parit treenit vepeä viime kesälle vain mahtui, mutta Kamulla oli kaikki niin hyvin muistissa, että kävimme soveltuvuuskokeen loppukesästä suorittamassa hyväksytysti läpi. Kiitos Jessikalle apuohjaajana olosta! Suorituksen jälkeen syötiin "luvatut pulla kahvit" oman porukan kesken ja testattiin Kamulle jo voittajaluokankin liikkeitä. Syksyn aikana tutustuin myös Suomen tasolla huippuporukkaan hakumaastoissa ja polkaisin käyntiin pienimuotoisen yritystoiminnan. Tmi Salmiakkitassu järjesti syksyn aikana mm. pentukurssin, jonka taso oli huima. Olen ollut tyytyväinen toiminimen perustamiseen, sillä se kanavoi mukavasti tätä intoani askarrella koirajuttuja ja hieman kouluttaakin. :)

Eihän tämä meidän muuttorumba kuitenkaan vielä päättynyt. Olen jatkanut yksikoiraista elämääni nyt "kaukana kotoa" ja Kamun kanssa asetutaan nyt paikoillemme. Elämä on jotenkin kuljettanut siihen malliin, että olen koko ajan lähempänä unelmiani ja sitä päämäärää, joka tuntuu oikealta. Ensi maanantaina aloitan työt Espoon Eläinlääkäritalolla klinikkatyöntekijänä. Työkokeilu näillänäkymin poikii oppisopimuspaikan. Olen täynnä intoa ja tarmoa. Toivon, että vuosi 2015 on työntäyteinen, motivoiva ja täynnä onnistumisia ja riemua. Niin koirarintamalla kuin elämässä yleensäkin. Vastoinkäymiset kasvattaa, mutta tavoitteita on oltava.