Kasvatusta vai jalostamista?

Koiran kasvatus ja jalostus ovat mielestäni kaksi eri asiaa, jotka todella usein rinnastetaan miltein samaksi. Mielestäni jalostuksessa on karkeasti sanottuna kyse siitä, että risteytetään kaksi hyväksi todettua yksilöä, joiden jälkeläisistä pyritään saamaan vielä parempia. Jalostuksessa täytyy ottaa huomioon monia monimutkaisia asioita kuten genotyyppi, geenipooli, suvussa olevat sairaudet, terveys, luonne, käyttötarkoitus, sukusiitos... Lista on loputon.  Jalostuspäätökset eivät aina ole helppoja. Kahta täydellistä yksilöä ei varmasti ole, eikä täydellisten yksilöiden risteyttäminen aina tarkoita, että tulos on priimaa. Tulevaan pentueeseen vaikuttavat niin monet tekijät ja jalostuspäätöksen äärellä on vain päätettävä, missä kohtaa otetaan riski ja mitä asioita pitää tärkeimpänä.

Jalostuksessa on tärkeintä olla rehellinen, niin itselleen kuin muille. Tietynlainen riskien ottaminen on ymmärrettävää, jos nimenomaan riskit ovat selvillä. Tieto lisää tuskaa, mutta valvottuja öitä tulee varmasti vähemmän kun sekä uroksen, että nartun omistajat ovat lähdössä samalla viivalla. Myös pennun ostajana haluan olla tietoinen, mitä olen ostamassa, sillä minähän sen koiran kanssa sen loppu elämän vietän.

Nyt puhuttaa paljon mediassa siitä, ollaanko koiran jalostuksessa menty liian pitkälle koiran terveyden kustannuksella. Lyttykuonoiset ja mulkosilmäiset kärsivät hengitysongelmista ja hammaspuutoksista sun muista. On erittäin tärkeää, että koirien terveys kiinnostaa ihmisiä ja piakoin asialle varmasti aletaan tehdä jotain radikaalia. Tässä kohtaa olisi myös tärkeää kiinnittää huomiota luonnepuoleen. Kolikolla on aina kääntöpuolensa. Kuinka monesti koiraa ollaankaan ottamassa hienon ulkomuodon tai jonkin stereotypian vuoksi? Halutaan jalostaa jotain tiettyä ominaisuutta muiden tärkeiden asioiden kustannuksella - aivan liian usein se tärkeä asia on luonne.

Myös arkuus on useassa rodussa piilevä ongelma. Arki aran koiran kanssa ei todellakaan ole mitään ruusuilla tanssimista, vaan jokainen uusi päivä on haaste. Tätä jos mitä toivon, ettei haluttaisi periyttää enää enempää. Vaikka kuinka olisi hieno ja kaunis koira, jonka toimintakyky lamaantuu ja heikkenee kuitenkin arkuuden takia, mieti kaksi kertaa onko se välttämättä jalostusyksilö. Koiran reagoimista eri tilanteisiin voi edesauttaa paljon koulutuksella, muttei se poista todellista ongelmaa.

Minusta itsestäni tuskin koskaan kasvattajaa tulee. Arvostan suuresti muutamia kasvattajia, jotka ovat opettaneet minulle mikä on kasvattamisen ja jalostuksen ero. Minulle se ero on päätösten tekeminen ja valinnat, jotka tehdään ja pystytään myös jättämään tekemättä. Halutaan koiria, joissa on muutakin kuin huippu sukutaulu, kaunis ulkomuoto ja täydelliset vanhemmat. Halutaan koiria, jotka kykenevät olemaan parhaita ystäviämme, perheenjäseniä täysipäiväisessä arjessa, luonteeltaan tasapainoisia ja avoimia koiria, terveitä ja toimintakykyisiä harrastuskavereita, sekä pitkäikäisiä yksilöitä. Se rehellisyys ja luottamus, mikä herää kasvattajaa kohtaan, joka on valmis pitämään yhteyttä ja tukemaan kasvattinsa omistajaa koko koiran elämän ajan, on tärkeintä kaikessa. Jos kasvattaja on valmis tekemään sen, voi yleensä olla varma, että vaikeatkin päätökset on tehty huolella.