maanantai 13. heinäkuuta 2015

Sunnuntain pentupainit



Sunnuntaina suunnattiin Tammistoon treffaamaan Vantaan pentuja ja uutena tuttavuutena Lahdesta saapui vielä velipoika-Koda paineihin mukaan. Sää oli ällöttävän sateinen ja nurmi-alueet olivat märkiä. Voitte varmasti kuvitella, ettei valkoiset pennut kovin puhtoisia tämän reissun jälkeen olleet. Lumi ja Konsta olivat meille jo entuudestaan tuttuja, joten tiesin että leikit onnistuvat. Eipä jäänyt Koda velikään leikkien ulkopuolelle vaan kaikilla oli superkivaa. Hieman pennut jakautuivat välillä pareittain leikkimään K&K ja R&L :D Lumen ja Rokin painit on niin rajut aina, että Konsta ja Koda päättivät suosiolla leikkiä välillä ihan kahdestaan.


 Roki oli kyllä niin reipas poika. Haki yllättävän paljon kontaktia minuun ja tuli hienosti luokse vaikka sisarusparvi temmelsi sydämensä kyllyydestä. Maaritin ja Piian kanssa lyötiin lukkoon pentueen puolivuotistapaaminenkin, se pidetään Virroilla Marttisten lomakylässä Lokakuun toinen viikonloppu. Ihana päästä näkemään tuolloin koko poppoo taas yhdessä.

Kaikki treffikuvat pääset katsomaan täältä.








0 kommenttia: