sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Kamun huoltoviikko ja uudet putket

Tällä viikolla on hoidettu Kamu-herran kehoa kuntoon. On käyty faskiamanipulaatiossa, rokotettu, pesty ja puunattu. Lihashuolto on koirieni osalta ollut lähinnä minun käsittelyjen varassa ja nyt huomasin Kamulla taas selässä jäykkyyttä ja venytellessäni koiraa se hieman aristi vasenta puolta. Varasin viikko sitten sille ajan faskiamanipulaatioon, jota emme olleet aiemmin kokeilleet: 

"Faskiamanipulaation perusajatuksena on, että keho jaetaan useaan eri segmenttiin ja samaten useaan eri lihaskalvotoimintayksikköön. Yhteistyössä toistensa kanssa nämä yksiköt saavat aikaan eri liikesuunnat. Faskiamanipulaatiossa keskitytään siis hoitamaan faskiaa eli kehon kalvorakenteita, erityisesti syviä lihaskalvoja. 
 Faskiat vaikuttavat esimerkiksi lihasten aktivaatiojärjestykseen, asennon hallintaan ja linjaukseen sekä voimansiirtoon."


Hoito toi hieman mieleeni akupunktion, jota olimme kokeilleet Kamun kanssa aiemmin. Hoitaja kävi tarkasti läpi koiran liikeradat ja kipupisteet ennen varsinaisen hoidon aloittamista. Kamusta löytyi yhteensä neljä eri kipupistettä, joita alettiin pikkuhiljaa työstämään koiran maatessa kyljellään lattialla. Aiavn kuten olin itse koiraa venytellessä huomannut, vasen puoli oli kireä ja koira selvästi reagoi alaselän jäykkyyteen. Oli hienoa seurattavaa kun koiran kireä selkälihas alkoi hoidon seurauksena aueta ja Kamu oikein huokaisi syvään ja rentoutui. Kun 1,5 tunnin hoito oli ohi, minulla lähti kotiin rento koira jolla oli hirmuinen pissahätä. :D

Seuraavat päivät Kamun liikuttelu oli verkkaista vapaanajuoksemista, sillä ohjeeksi saatiin ettei paikalleen saanut jäädä. Koiran toispuoleinen lihasjäykkyys on varmasti osaksi tokoharjoittelujen seurausta, sillä Kamu on oppinut kovin toispuoleiseksi. Tämä on ihan omaa syytäni, sillä en ole ymmärtänyt treenata myös toiseltapuolelta ohjaamista.
Loppuviikosta minulle saapui myös mieleistä postia kun tilaamani Sigma 70-200mm f/2.8 objektiivi saapui. Lauantaina vahdoin vielä vanhemman putkeni kiinteään Nikkor 50mm f/1.4 G:hen. Jostain syystä huonoista keleistä huolimatta teki mieli vain kuvata. Oli mahtava huomata miten hyvää jälkeä uudella kalustolla sai vaikka aurinko ei juurikaan koko viikonloppuna näyttäytynyt.

 

Tänään kävin vielä iltapäivällä kuvaamassa pentujengiä kun Kide ja uusi tuttavuus whippet Pilke pääsivät leikkimään Heurekan nurmikentillä. Vaikka kaveruksilla oli huomattava kokoero, ei se paljon menoa haitannut. Pieni ja pippurinen Pilke sanoi oman mielipiteensä kuuluvasti ja oli kintuistaan salamaakin nopeampi. 



2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana tuo banneri! <3

Ronja kirjoitti...

Itse tykkään myös tosi paljon!