sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Kehitysideoita?



Viimeisen vuoden aikana blogissamme on entistä enemmän vierailijoita ja rekisteröityjä lukijoita. Kiitos kuuluu teille! Tämä on alusta saakka ollut pieni "treenipäiväkirja" ja "kuva-arkisto" minulle, joka pitää niin kovin valokuvauksesta ja kirjoittamisesta. Kuitenkin viimeaikoina olen halunnut panostaa blogimme ulkonäköön ja ilmeeseen, koska koen sen tärkeäksi lukijoiden yleisen viihtyvyyden ja mielenkiinnon takia. Jatkossakin annan blogin ilmeen suunnittelun ammattilaisten huoleksi, sillä luotan lopputulokseen.

Nyt haluan kuulla millaisia kehitysideoita teillä olisi blogin suhteen? Tekstien sisällön ja aiheiden, valokuvien ja ilmeen, ihan minkä vain suhteen? Mistä haluatte lukea jatkossakin ja mitä ette ole vielä kuulleet?

Parhaiden ideoiden ja palautteiden kesken arvon yllätyspaketin, joka sisältää muun muassa koirallesi (tai tuttusi koiralle) mittatilaustyönä tehdyn puolikuristavan- tai solkipannan alla olevista kuoseista valittuna.  Paketti sisältää myös muita tuotteita. 



Sinulla on aikaa osallistua 31.07.2016 saakka. Jaathan julkaisun myös omassa blogissasi tai muualla somessa?

9 kommenttia:

Joanna kirjoitti...

Mä tykkään sun blogista just tällaisena. Loistavia kuvia ja rennot tekstit. Treenivideot on aina kivoja ja myös erilaisia mielipidekirjoituksia on kiva lukea. Kaikista eniten mua itseäni miellyttää blogeissa se kun ne ovat kirjoittajiensa näköisiä. Siksipä siis toivoisin, ettet liikaa lähde sun blogia muuttamaan. Just tällaiseen blogiin on varmasti moni lukijoista ihastunut ja siksi sun blogia seuraa.

Jenny kirjoitti...

Mä rakastan vepepostauksia ja niitä sun pohdiskelevia postauksia koiran palkkaamisesta. Lukisin mielelläni myös sun näkemyksiä koiran koulutuksesta ylipäänsä. Olisi myös mielenkiintoista kuulla tarinaasi koiraharrastajana, sieltä keltanokka ajasta asti :) Kaiken kaikkiaan kaikki jutut on ollut kivoja, mutta erityisesti sun koulutuspostaukset kiinnostaa!

koiriamaalta@gmail.com

Ronja kirjoitti...

Hei ja kiitos Jenny! Harmikseni emme tänä kesänä ole mukana vepen treeniporukassa mutta Heinäkuussa olemme menossa vepeä treenaamaan kyllä. :-) Uusiin sääntöihin voisin hieman syventyä tuonnempana.

Ronja kirjoitti...

Kiitos kaunis! Olisi ihana kuulla miten blogi on minun näköiseni? Tuleeko kuvista ja teksteistä siis sellainen vaikutelma? Vai jostakin muusta? :-)

Joanna kirjoitti...

Just nimenomaan sun kuvat ja tekstit :) sulla on tosi upeita kuvia, laadukkaita ja aina ihanat värit. Tunnistaa kyllä sun kuvaus-/kuvanmuokkaustyylin muiden joukosta. Aina jotenkin niin pirteitä. Alunperin sun blogia oonkin seuraillut sun kuvien takia, mutta kyllä sun tekstejäkin on ehdottomasti kiva lukea. Tykkään hirveesti erilaisista koulutuspostauksista (yleisestikkin kaikissa blogeissa), koska sieltä löytyy usein vinkkejä omiinkin treeneihin.

Jos nyt jotain "parannettavaa" niin ehkä vois olla jotain henkilökohtaisempia postauksia, kuten tuolla alempana ehdotettiin niin esim. sun tarina koirankouluttajana. Tai vaikkapa jotain mielipidepostauksia, jossa kerrot oman mielipiteen johonkin koiraharrastukseen/koirankoulutukseen tmstms liittyen. Mutta tosiaan uskon, että moni pitää sun blogista just tällaisena ja siks on lukijaksi ryhtynyt, joten älä liikaa koita "miellyttää" lukijoita vaan pidä sun blogi oman näköisenäs :) vaikka iso peukku siitä, että otat lukijoiden toiveet ja mielipiteet huomioon ja varmasti joskus kaipaa postausideoita ja silloin tällaisessa kyselyssä saadut ideat on varmasti kullan arvoisia.

Ronja kirjoitti...

Kiitos tarkennuksesta! Nimenomaan lukijoiden mielipidettä ja ideoita on silloin tällöin kiva kuulla. Haluan kirjoittaa ihan meidän normaalista arjesta ja touhuista koirien kanssa, mutta mukaan on kiva saada vähän erilaistakin tekstiä.

Kuvien kanssa haluaisin kehittyä vielä mutta kiitos positiivisesta palautteesta! :--)

laura kirjoitti...

Tykkään kovasti blogin ulkoasusta, kuvista ja fiiliksestä. Blogi on siisti ja simppeli.

Mä tykkään itse treenivideoista, treenipäivityksistä, tuotekertomuksista ja kokeiluista. Itse selailen useita blogeja ja tässä blogissa isoin miinus on se, että teksti on pientä, harmaansävyistä ja sitä on paljon. Jos perinteisesti selaan niin tekstit jää usein lukematta juuri tästä syystä.
Jotenkin erottelisin tekstiä tms. Muuten blogi on huippu ja tykkään ideasta miten sitä toteutat. Kuitenkin postauksia voisi olla useammin, tilannekuvia ( ei perusposeerauksia) ja ne voisivat olla lyhyempiä.
Toivottavasti sait jotain selvää! :)
Mukavaa kesää!!

laurah1788@gmail.com

Ronja kirjoitti...

Kiitos kehitysideoistasi! Mä en ole itse huomannut että teksti on jotenkin pientä? Selaatko blogia siis puhelimella vai koneella?

laura kirjoitti...

Tietokoneella selaan, sulla vaihtelee fontti koot teksteissä!! :)