Onni on arkisissa asioissa

Tosiaan tuli lumet ja vähän talvisempi sää tännekkin. Katsotaan kuinka kauan tätä lystiä näiden plusasteiden jälkeen taas riittää. Harmikseni hyvin alkanut metsäjäljen tekeminen koirien kanssa tyssäsi sääolosuhteiden takia ja jotenkin kaikki tekeminen on ollut nyt vähissä. Olen itse sairastellut pientä ajoittaista flunssaa ja lukenut miltein koko vapaa-ajan pääsykokeisiin.

Viime päivinä olen pohtinut että elämässä on hyvä olla vähän haasteita ja tavotteita. Tuntuisi todella tasaiselta tallaamiselta jos ei kehittäisi itseään ja vähän haastaisi myös. Olen siis omalla tavallani onnellinen tästä piinaavasta helvetistä mitä lukeminen tuottaa. Tunnen ainakin tekeväni jotain, en vaan anna itseni olla ja levätä laakereillani. Vaikka tämä ei niinkään fyysistä ponnistusta vaadi, henkinen puoli on sitäkin tiukemmalla.

Olen helposti stressaava ja huolehtiva ihminen. Kannan taakkaa suurista kokonaisuuksista ja takerrun myös pieniin asioihin. Nytkin huomaan liian usein lukiessani hokevani pääni sisällä "pakko oppia, aikaa on liian vähän"- ajatuksia ja kaikki lukemani menee täysin ohitse. Ja kuka sanoo että aikaa on liian vähän? No minä. Määritän itselleni aikarajoja ja suuria olettamuksia. Tottakai pitää olla joku tavoite, rutiini ja aikataulu. Ei tästä muuten mitään tulisi. Mutta vain minä olen se, joka asettaa näitä suuria paineita. Olen jokaiselle varmasti ihan se sama Ronja, vaikkei minusta koskaan tulisi mitään muuta. 

Miltähän pöytäni näyttäisi ilman kahvikuppeja, kyniä ja kaikenlaisia kirjoja?

 Välillä on pakko tehdä muuta, siivota ja laittaa ruokaa. Nauttia vaikkapa kauniista kukista!

Koirat ovat varmaan jo lopen kyllästyneitä tällaiseen emännän passivoitumiseen aina syksystä kevääseen. Roki on taas hieman oireillut kaikkea tekemättömyyttä ja se purkautuu haukkumisena lenkillä ja kaikkena ylimääräisenä sähläämisenä. Niinpä minun täytyy taas ryhdistäytyä ja ottaa mielentila harjoitukset ja nenätyöskentely useammin meidän yhteiseksi tekemiseksi.

Viikonlopun aikana normaalin lenkkeilyn ohella tehtiin taas vähän eukalyptus juttuja ja muisteltiin rauhoittumis käskyjä. Sähläämistähän se oli aluksi, mutta kärsivällisesti ja rauhallisesti kun jaksoin Rokin kanssa toimia niin koirakin pystyi taas keskittymään.

Harjoituksen teemana oli yksin toimiminen. Annoin koiralle laatikkoetsintään alkuhajun istuen itse sohvalla ja vain katsellen kun koiran piti työskennellä aivan täysin ilman minua. Vähän se herra oli ihmeissään aluksi. Istua nakotti edessäni hakien katsekontaktia ja vähän yritti välillä käydä kädestä lipaisemassa. Lopulta tekeminen vei kuitenkin voiton ja koira alkoi työskennellä laatikoiden parissa tuttuun tapaansa.

Vaikeutin vielä harjoitusta sen verran, etä toin häiriöksi laatikkoradalle muovipusseja ja laitoin eukalyptuksella hajustetun laatikon nyt muovipussiin. Laatikko itsessään näkyi kyllä pussin alta, mutta tässä oli nyt tarkoituksena hämätä vähän koiraa sillä, ettei se takerru liikaa siihen miltä etsittävä kohde näyttää. Hajun tunnistaminen ja merkkaaminen on se tärkein juttu.

Sain kuin sainkin Rokin hämmästymään keksimästäni haasteesta ja oli hauska huomata kuinka nuoren miehen aivosolut raksuttivat sen haistaessa ensikertaa laatikkoa joka olikin pussissa. Se jäi seisomaan laatikolle eikä antanut ilmaisua. Haisteli useita kertoja ja mietti mikä tässä on vialla. Sitten se jäi tuijottamaan minua aivan kuin kysyen neuvoa. Ajattelin vain odottaa, koska tämähän oli nyt itsenäisen työn harjoitus. Hetken tuumittuaan ja vielä kerran haistettuaan Roki meni maate ilmaisun merkiksi. Ai että olinkaan tyytyväinen ja palkkasin koiran. Seuraavat harjoitukset sujuivat ihan leikiten, vaikka laitoin "hajulaatikon" luo mitä ihmeellisempiä häiriöesineitä.

Mitä tästä opin: anna koiran tosiaan oivaltaa itse äläkä ole liian helposti auttamassa sitä. Varsinkaan hajuasioissa, joista sinulla ei oikeasti ole samaa käsitystä kun sillä haistavalla osapuolella. ;D

Tsemppiä kevääseen ja olkaa vahvoja tekemienne päätösten äärellä!