200m jälki

Eilen oltiin jälleen etsintätreeneissä, tällä kertaa Veikkolassa Kirkkonummen suunnilla. Metsässä meni koko ilta koirien kanssa ja tietysti auton ratissa, koska matkaan kului se 40 min suuntaansa. Sää oli hyvin vaihteleva, matkalla treeneihin satoi rakeita, metsässä satoi vettä ja yhteistä suunnitelmaa tehdessä paisteli aurinko. Naurettava tämä Suomen kesä, nyt on juhannusviikko ja lämmintä 11 astetta! No koirat tykkää. 😞

Etsinnät pyritään tekemään aina eri maastossa alkeiskurssin ajan, jotta koirat osaavat toimia eri ympäristöissä ja vaihtelua tulee jo alusta asti. Eihän tämä harrastus ole jatkossakaan paikkaan sidottua. Roki oli tosi lungisti heti saapuessamme uudelle alueelle ja ihan ilman mitään pöhinöitä se kuunteli ison porukan jutustelua aivan meidän auton kupeessa. Jaettiin maalikoirat sekä etsivät koirat pareittain ja lähdettiin hommiin. Tänään meillä oli vuorossa 200m jälki. Tuntuu aika helpolta, mutta hyvä aloitella matalalla kriteerillä.

Tomera etsijän alku odottaa pääsevänsä tositoimiin.

Hauska huomata, miten Roki ehdollistui tähän hommaan jo yhden treenikerran jälkeen. Koiralla oli viime kerralla uudet valjaat kyseiseen lajiin ja toki pakkasin eilenkin saman repun mukaan. Oitis kun nämä uudet valjaat ja liina nostettiin repun päälle alkoi koiran käytös muuttua. Aina se on innokkaana lähdössä mukaan kaikkialle, mutta nyt koira käyttäytyi aivan eri tavoin. Roki istui koiraportin takana ja vinkui. Haisteli ilmaa ja oikein makusteli suullaan samalla kuin veti pitkiä nuuhkauksia valjaista. Se oikein tärisi innosta. Sama ilman nuuhkiminen jatkui myös treenipaikalla autossa odotellessa, mutta nyt käytös oli rauhallisempi. 

Odoteltiin hetki autolla ennen kuin lähdettiin keskilinjalle, josta jäljet lähtivät metsään. Tällä kertaa meidän etsittävä oli pienempi koira, josta ei tietenkään ollut näköhavaintoa ennen jäljen tekoa. Rokin ADHD-luonne otti taas vallan siinä vaiheessa kun se tiesi olevansa menossa hommiin. Heti kun tuli odottelua niin se alkoi käydä kierroksilla. Haukkuminen tulee yleensä siinä vaiheessa mukaan kuvioihin ja sitä täytyy edelleen kitkeä pois pitkäpinnaisesti.

Jäljelle lähtiessä rauhoitin innokkaan koiran istumaan ja odotin pienen hetken. Roki nuuhkaisi alkuhajun aika nopeasti ja lähti määrätietoisesti jäljelle luvan saatuaan. Koiran työskentely oli niin kouluttajaa kuin ohjaajaakin hämmentävää: se työskenteli niin rauhallisen tarkasti, että oli vaikea uskoa sitä samaksi koiraksi kuin lähtötilanteessa.

Roki poikkesi jäljeltä pari kertaa, mutta osasi äärimmäisen hyvin ja omatoimisesti palata jäljelle ja kesti hyvin kehut suorituksesta. Minä olin itsekin rennompi ja annoin työskentelytilaa, mutta edelleen joudun kiinnittämään huomiota siihen, että koira oppii mahdollisimman itsenäiseksi. Maalikoiran lähetyessä Roki alkoi himmata tahtiaan selvästi. Se jopa hieman kaarteli ja mietittiin jo, että osaisiko se jo tässä vaiheessa rauhoitella itseään ja etsittävää koiraa? Maalikoiran ohjaaja vahvisti epäilyksemme myöhemmin, sillä hän kertoi Rokin vilkaisevan sivusilmällä heitä ennen rauhallista ilmaisua. Olen aivan ihmeissäni tällaisesta toiminnasta, sillä minulla on erittäin vilkas ja reaktiivinen koira, josta en osannut vielä viikko sitten kuvitellakkaan näin kohtealiasta käytöstä.

Myös kouluttaja ihmetteli kuinka hienosti Roki vaihtoi "työmoodin" päälle ja oli kuin mikäkin kokenut etsijä työskennellessään. Myöskään minun hymyni ei ole vielä hyytynyt!

Loppupalaute taisi Rokilta mennä ihan ohi, sillä uni vei voiton samantien autolle palattuamme.