torstai 15. kesäkuuta 2017

Metsän keskeltä alkaa etsijäkoiran ura


Kerroin aiemmin hakeneeni Rokin kanssa mukaan Etsijäkoiraliiton toimintaan ja sitä kautta alkeiskurssille. Meidän onneksemme tulimme valituksia tähän kahdeksasta hengestä koostuvaan ryhmään, joka aloitti harjoittelun eilen Kuusijärvellä. Aion kirjoitella täällä matkastamme mahdolliseksi etsijäkoiraksi, mikäli sellaiset tekstit lukijoita kiinnostaa jatkossakin.

Rotukirjo kurssilla on suuri aina monirotuisesta vihikoiraan, mutta Roki oli kurssin ainoa valkoinenpaimenkoira. Eiliseksi kurssin aloituspäiväksi sattui todella hieno aurinkoinen sää, joten Kuusijärven rannassa oli tuhottomasti ihmisiä ja jopa irtokoiria. Minulle oli todella suuri yllätys kuinka hyvin käyytäytyvä koira minulla olikaan mukanani. Siinä se seurasi rauhallisesti maaten veräjän takaa kun me käytiin porukalla ohjeistukset läpi ja auton vierestä kulki milloin mitäkin lasta uimapatjoineen tai koirineen.

Ensimmäisellä kurssikerralla oli pakollista olla kaikkien mukana ja tavoitteena oli ajaa koirille kaksi jälkeä saman illan aikana. Voitte varmasti kuvitella, että lähdimme metsästä vasta klo 23 jälkeen kun oltiin kyselty paljon ja tehty yhteensä 16 jälkeä kaikkiaan koirille. Ei ole hätäisen ihmisen hommaa tämä. Toki aloituskerta oli poikkeuksellisen pitkä, sillä muutoin teemme vain yhdet jäljet per koira. 



Harjoitukset koostuvat itse etsinnän lisäksi myös maalikoirana olemisesta ja jäljen teosta toisille. Tämä on todellinen kasvun ja kehityksen laji Rokille, sillä milloin mistäkin pöpeliköstä pöllähtää joku koiran kanssa tai ilman. Siinä pitäisi sitten hipihiljaa odottaa, kunnes etsijä on palkannut koiransa. Roki ei kyllä kyennyt tähän ihan vielä ja en sellaista olettanutkaan. Ensimmäisen kerran maalikoirana se pöhähti ennen kuin etsijä ehti ilmaista sitä, mutta toinen kerta onnistui paremmin. Minulla oli selkeästi liian vähän ruokaa sille mukana, jotta saisin sen keskittymään syömiseen. Uskon kyllä vahvasti, että tässä ajan saatossa kehitymme tälläkin osa-alueella.

Itse jäljestäminen sujui koiralta aivan lunnostaan (yllätys), mutta minä olin vähän jarruttava tekijä tällä Rokin urapolulla. Ensimmäisen jäljen piti olla näkölähtö, mutta hieman myöhästyttiin tästä Rokin kanssa. Maalikoirana toiminut bokseri oli ehtinyt jo kadota jäljelle, joten päätettiin lähettää koira vähän "sokkona" pelkästään nenän varassa. Rokihan tuntui tietävän oitis mistä on kyse ja imaisi hajun pussista nopeasti ja lähti suoraan jäljelle. Minä olin niin innoissani, että unohdin antaa käskyä ollenkaan. No eikun takaisin perusasentoon ja kaikki alusta.

Alkusäätäminen ei tuntunut haittaavan vaan koira otti jäljen uudelleen lähtien matkaan ripeästi. Maasto oli todella pusikkoa ja sain roskan/ötökän silmääni heti ensimetreillä. Rämmin koiran perässä aika epätoivoisena silmästä vettä valuen ja liina aika lyhyellä. Itsestä tuntui, että Roki sääti ihan miten sattuu aluksi, mutta kouluttaja kehui pojan korjanneen aina todella hyvin jäljelle kaikista polun ylityksistä huolimatta. Minä olin ehkä hieman jarru tässä kohtaa.


Toinen jälki oli 100m suora, jossa koiran oli lähdettävä liikkeelle pelkän hajulähteen avulla. Meillä maalikoirana oli vihikoira Ensio, joka ei Rokin mielestä ollut suuresta koostaan huolimatta lainkaan pelottava. Tällä kertaa itse skarppasin ja päätin antaa koiralle tilaa työskennellä. Roki nappasi alkuhajun salamannopeasti ja lähti matkaan oitis. Tällä kertaa toimin itse paljon paremmin ja annoin miltein koko liinan mitan työskentelytilaa koiralle. Nyt mentiin kuin höyryjuna eteenpäin ja täysin oikeaan suuntaan. Loppujen lopuksi kouluttaja ei pysynyt edes vauhdissamme mukana ja maalikoiran ilmaisu tuli noin 5-10m päästä maalikoirasta. Aivan loistava suoritus!

Harjoitukseen kuului paljon odottelua ja yllättäviä häiriötilanteita. Huomasin miten väsynyt Roki alkoi viiden tunnin jälkeen olla. Tassuvaiva nosteli päätään ja koira ontui välillä soratiellä. Autoon päästyään se taisteli väsymystä vastaan lepuuttaen silmiään, mutta kuitenkaan nukahtamatta. Rankka ilta nuorelle miehelle, mutta niin hyvä harjoitus.

2 kommenttia:

Soitu kirjoitti...

Tervetuloa mukaan toimintaan! :)

Ronja kirjoitti...

Kiitos kovasti!