sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Keppien ilmaisua ja esineitä


 
   Tänään tuli jälleen todettua, että Rokin työmotivaatio on loputon. Pallon eteen hakee vaikka kuun taivaalta ja heittää voltin kolme kertaa. Tänään syksyinen sää houkutteli ulos koirien kanssa. Aamulla käytiin reipas kolme kilometria Kamun kanssa juoksulenkillä. Hyviä ohitustilanteita ja tasaisen varma suoritus.

  Tämän jälkeen lähdin nuoremman villikon kanssa metsään etsimään vähän esineitä ja harjoittelemaan jälkikeppien ilmaisua. Esineinä oli tällä kertaa puutarhahanskat ja Roki kantoi niitä oikein mielellään. Keskilinjalta lähetys ja koira pomppi kuin aropupu hakemaan esineitä. Luovutus ei ole vielä kunnossa, mutta tarttuu hyvin esineeseen ja tietää oitis palata keskilinjalle.

   Jälkikeppejä otin tänään ensimmäistä kertaa. Aloitan ilmaisutreenistä ja vien kepit vasta sitten jäljelle. Tässä järjestyksessä toivon, että motivaatio keppien ilmaisuun olisi pelkkää jäljestystä suurempi. Roki on taitava nenänkäyttäjä ja tuntuu palkkautuvan pelkästä työstä, joten kokeilen sille tällaista järjestystä.

   Ensi lauantaina suuntammekin Poriin Oilin järjästämälle kasvattileirille ja luvassa on paljon kuvia ja koiramaista touhua. Mikä parasta, pääsen näkemään ihania C-pentueen pienokaisia!




1 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana banneri teillä!♥