lauantai 9. syyskuuta 2017

KOTI-valmennus


Lukeminen on ihan hyvällä mallilla menossa kemian suhteen. Otin tälle vuodelle Valmennuskeskuksen KOTI-valmennuksen, joka sisältää 180 tuntia live-opetusta videoiden välityksellä. Tällainen opetusmuoto sopii minulle, sillä se ei ole niin aikaan ja paikkaan sidonnaista. Videoluennot alkavat marraskuussa, mutta tällä hetkellä pääsen jo opiskelemaan viime vuoden materiaalien pohjalta ja posti toi ennakkomateriaaleja jonkin verran. Mukana muun muassa kaikki edellisvuosien pääsykokeet ratkaisuineen.

Paras muutos luku-urakkaani tällä kertaa on se, että nyt pystyn panostamaan tähän oikeasti kunnolla. Tammikuusta alkaen alan tekemään töissä vain kolme päiväistä viikkoa ja pääsiäiseltä jään kokonaan pois. Tällä hetkellä tahti on noin pari tuntia päivässä lukemista ja siitä se sitten pikkuhiljaa nousee. Ensin viikossa on 4 päivää täysin lukemista ja sitten loppua kohti luultavasti luen kuusi päivää viikossa.

Tällä hetkellä oppimistyylini on ollut luentomuistiinpanojen kirjoittaminen, kertaus ja pistokokeet. Tämän lisäksi olen myös nauhoittanut videolle kun luen muistiinpanoja ja joitakin muistisääntöjä ääneen. Nauhoja voi sitten kuunnella esimerkiksi autossa tai ruokaa laittaessa. Jää ainakin mieleen kun kertoo jotakin höpsön kuuloisesti.


Tässä myös kiva kevennys teille samassa tilanteessa oleville!

0 kommenttia: