Koiran ja sen omistajan välinen suhde näkyy monella tavalla arjessa ja koulutustilanteissa. Aihe on olut useammin pinnalla ja koulutuksessa on alettu enenevissä määrin keskittymään ohjaajan ja koiran väliseen suhteeseen ennen sen kummempien liikkeiden tai temppujen opetusta. Tämä on mielestäni loistava asia, sillä mikäpä sen tärkeämpää kuin kivijalan rakentaminen ensimmäisenä.
Jälleen kerran tunnen pistoa sydämessäni ja epäonnistumisen tunnetta monen eri tilanteen osalta, mikä Rokiin tulee. Päässäni pyörii usein ajatus "seuraavan pennun kanssa en tee tätä virhettä ja sen kanssa harjoittelen kyllä sitten tätä". Tiedän kuitenkin, että seuraavan kanssa on varmasti omat juttunsa, vaikka kuinka jotain osaisi tehdä oikein. Myöskään tulevan miettiminen ei ole se keino, jolla parannat tilannetta tässä ja nyt.
Koiran ja ihmisen välistä hyvää suhdetta voisi kuvata muutamalla sanalla: vaivatonta, molemmista huokuvaa luottamusta, varmuutta toisen toimminnasta, positiivista ja selkeää. Nämä ovat asioita, joita itse toivoisin suhteessani koiraan.
Olemme elokuussa menossa koirien kanssa Jyväskylään leirille, jonne on tulossa hyvä määrä Rokin sisaruksia. Osallistun Rokin kanssa kahtena päivänä koulutukseen, jonka aiheena on suhde ja tottelevaisuusliikkeet. Aiheet käsitellään erillisinä päivinä. Kouluttajaksemme tulee Satu Alasalmi Jyväskylästä. Hänellä on ollut vuodesta 2010 oma kourakoulu nimeltään Sasupan ja eräs Rokin veljistä on omistajineen löytänyt paljon ratkaisevia neuvoja Satun opissa.
Suhde teeman myötä sain ajatuksen pohtia omaa suhdetta koiriini. Mielestäni jokaisen olisi hyvä välillä pysähtyä pohtimaan sitä. Listata vaikka mielessään plussat ja miinukset suhteessa koiraansa. Ihan kaikki asiat joita mieleen tulee, koska ne oikeasti vaikuttavat suhteeseen koirasi kanssa.
Kamun kanssa suhde on mielestäni aina ollut hyvä. Toki omat kriteerini ovat ajan saatossa kasvaneet ja olen ehkä vähän antanut Kamun ja itseni mennä nykyisin aidan matalemmalta puolelta. Tämä johtuu siitä, että omat taitoni ovat kehittyneet huimasti koiran koulutuksessa siitä, mitä ne olivat silloin melkein yhdeksän vuotta sitten. Kamua on opetettu paljon houkuttelemalla ja sen ei ole tarvinnut kauheasti käyttää omaa aivokapasiteettiaan uusien asioiden kanssa. Tämän seurauksena (ja ehkä koiran omankin luonteen puolesta) Kamu on kovin itsenäinen. Se luottaa minuun ja turvautuukin tiukan paikan tullen, muttei ole sellainen napanuorassa roikkuja. Suhteemme on sellaista hiljaista vaikuttamista, jos sitä jotenkin voi kuvata. Sellaista, että molemmat tietävät miten toinen missäkin tilanteessa toimii. Molemmat voivat olla rentona ja yhdessä meillä on hyvä olla.
Roki taas on ihan erilainen. Olin jo aikaisessa vaiheessa luonut sille mallin oman pääni sisällä ja ajatukseni järkkyivät suuresti kun koira ei sopinut muottiin sitten millään. Olin antanut itsestäni 110% pennun koulutukseen ja sosialistamiseen alkuvaiheessa ja jossakin kohtaa kun luottamus sen käytökseen rakoili, niin lumipalloefekti lähti käyntiin. Olin aivan hukassa kun en enää osannutkaan arvata kuinka koira toimii missäkin tilanteessa. Yllätykset ja takaiskut alkoivat näkyä suhteessamme pahasti.
Meidän suhteeseen on vaikuttanut:
+ Roki on saanut paljon huomiota ja omaa aikaa pennusta saakka.
+ Roki on leimaantunut minuun todella voimakkaasti, osittain sen takia, että se on tarvinut niin paljon erityishuomiota ja tekemistä suhteen ja käytöksen muokkaamiseksi.
+ Roki on ollut paljon mukana töissä.
+ Kun muut ihmiset ovat sanoneet, että näkevät kehitystä koirassa.
+ Onnistumiset vaikeissa tilanteissa.
+ Oikeiden koulutusmetodien löytyminen (naksutinkoulutus, vastaehdollistaminen ja positiivinen vahvistaminen).
+ Tarkkikurssi 2017.
+ Hihnakäytöksen työstäminen.
+Selkeys arjessa.
+ Ruokapalkka.
+ Hajutyöskentely.
- Rokin voimakas reaktiivisuus.
- Haukkuminen.
- Ylivilkkaus uusissa asioissa/tilanteissa/paikoissa.
- Malttamattomuus.
- Tilanteet, joissa Roki kohdistaa epävarmuutta/haukkumista ihmisiin tai vastaantuleviin koiriin.
- Kotiseudulla hihnassa liikkuminen on suurin epäonnistumisen tunteen luoja. Vaikeat kohtaamiset.
- Minuun kohdistuva turhautuminen.
- Oma turhautuminen ja jopa raivon tunteet.
- Liian pitkät toistot esimerkiksi koulutustilanteessa.
- Eteneminen liian nopeasti.
- Ongelmat saalispalkkauksessa.
- Epätoivo tilanteissa, joissa minusta tuntuu, etten osaa toimia oikein.
Toivon löytäväni uusia keinoja ja näkökulmia suhteemme parantamiseen elokuussa. Uskon vakaasti siihen, että molemminpuoliseen hyvinvointiin vaikuttaa suhteen kehittäminen. Jos vain pääsisimme Rokin kanssa haastavista tilanteista eteenpäin, niin luottamus voisi kehittyä. Luottamus, jossa pystyt edes osittain olemaan rennosti koiran kanssa arjessa vastaan tulevissa tilanteissa. En ole osannut aiemmin kuvitellakkaan kuinka paljon se syö luottamusta koiraan ja uskoa siihen, että joku päivä onnistumme niissä tilanteissa.
Kirjoitan leirin jälkeen uudelleen aiheesta hieman eri näkökulmasta. Pohtien, millaisin keinon Rokin kanssa on tehty töitä suhteen parantamiseksi ja millaisia uusia asioita aiomme ottaa käyttöön.
4 kommenttia:
Hyvä teksti ja tuttuja ajatuksia. Itsekin olin aika tarkkaan suunnittelut elämäni toisen harrastuskoirani kanssa varsin pitkälle eteenpäin, kunnes alkoi tulla haasteita joista en sitä ennen tiennyt mitään. Niitä ratkotaan sitkeästi edelleen, mutta uskoa on että tästäkin selvitään ja päästään vielä työskentelemään kohti niitä tavoitteita joita alunperin asettelin :) Erään koiratutun kanssa juttelin että tämä on kuulemma aika tyypillistä toisen/kolmannen koiran kohdalla, sen jälkeen jo hahmottaa että jokainen koira on yksilö ja jokaisen kanssa on ne omat haasteensa. Vilppu ainakin on opettanut mulle jo hirveästi.
Heippa! Kiitos kun kirjoittelit, oli mukava käydä lukemassa vähän blogiasi. :)Onko teillä koskaan kokeiltu, että Vilpun kanssa kävelee joku muu lenkillä? Reakoiko samalla tavoin silloin?
En oikein halua Vilppua muille antaa talutettavaksi, kun se saattaa kiihtyessään näykkäistä taluttajaa ja on tosi nopea liikkeissään. Mun isä sitä on jonkun verran ulkoiluttanut ja kyllä se pääsääntöisesti melko samoin reagoi.
Joo, meillä on kans Rokin kanssa vähän sama et meinaa olla muiden kanssa vähän kovempi reaktio jos ei ehdi reagoimaan nopeasti. Nyt mulla on testissä uusi jippo. Laitoin hihnasta roikkumaan pienen Berran patukan ja annan sen Rokille suuhun tiellä kävellessä "pidä" käskyllä. Parit kohtaamiset on menny nyt hyvin. Koira ei hauku patukka suussa, vähän murisee vain. Katsotaan saanko tällä keinoin työstettyä mielentilaa paremmaksi jos koira ei pääsis haukkumaan.
Lähetä kommentti