maanantai 16. heinäkuuta 2018

Onko tehty työ turhaa?


Pari viikkoa lomailua takana päin ja reissu Savossa heitetty. Koirat olivat mukana kaikkialla ja kaikessa. Jostain syystä Roki on alkanut jälleen näkemään pieniä vihreitä miehiä enenevissä määrin ja ei oikein osannut rentoutua missään tilanteessa. Kaikki tuntemattomat ihmiset olivat taas haukumisen arvoisia ja kumman voimakas pöhinä ihan jo tutuillekin ihmisille.

Kesäkuun Tallinnan reissunhan (olin työn puolesta vet showssa) pojat olivat koirahoitolassa kolme yötä. Sen jälkeen Roki oli useamman päivän todella outo. Tuntui kuin koira olisi pelännyt omaa varjoaankin. Hoitolasta sanottiin kaiken menneen hyvin, mutta luulen, että kokemus oli Rokille ahdistava. Jälkikäteen kun mietin niin pelkohaukkuminenkin on jälleen alkanut. Koira sai raivohaukkukohtauksen esimerkiksi isälleni, jota oli nähnyt jo ainakin seitsämän tuntia kyseisenä päivänä. Eikä tähän tarvittu kuin lippalakin pukeminen. En vaan jaksa käsittää.

Kun Roki jatkoi haukkumistaan vielä viime viikon mökkireissulla, jopa lapsille, olin jo aivan valmis luovuttamaan. En tiedä voiko kukaan muu ymmärtää miten turhauttavalta ja turhalta kaikki tehty työ tuntuu tällaisella hetkellä? Näen tuttujen ihmisten suhtautuvan Kamuunkin varauksella ihan vain sen takia, että Roki haukkuu ja on epäluuloinen taustalla.


Kaikki sanovat, että takapakkeja tulee. Ja onhan niitä tullut ennenkin. Jotenkin minusta vaan tuntuu, että Rokille kaikki pitää olla niin muuttumatonta. Sille omat ihmiset ja turvallinen ympäristö on helppoa elämää. Kaikki muuttuvat tekijät ja joskus se sama puhelinpylväs lenkkipolulla voi olla liikaa. Toivoisin niin kovasti, että tuo koira olisi aina pöljä ja tietäisin mikä sen saa pelkäämään. Mutta ei. Välillä se ottaa mitä kummallisimmatkin asiat ihan rennosti ja ilman reaktiota. Se osaa olla vieraiden ja lasten kanssa, ohittaa koiria ja rauhoittua. Hetkittäin minusta jopa tuntuu, että tuo koira esittää olevansa idiootti tietyissä tilanteissa.

Tänään menin pitkästä aikaa omalle pihalle parkkipaikan viereen ja naksuttelin ihan kaikesta. Pienistäkin huomioista vastaehdollistin koiraa. Samalla Roki pöhisi ihan kaikille ja kaikelle. Lasten äänille ja autoille. Jopa silloin kun naapuri avasi tuuletusikkunan. Totesin mielessäni aloittavani taas kerran alusta, ihan helpoista jutuista.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onpa mielenkiintoista sekä harmittavaa kuulla tuollaisesta hoitolareissun jälkeen. Itsellä oli kesälomareissu ja onneksi sain tutun hoitajan koiralle kotia, kun juurikin mietin että jos hoitolaan pitäisi viedä niin kuinka paljon koira stressaisi. Että jatkossakin koitan saada hoitajan sitten kotia reissun ajaksi, kun itselläkin on herkkä koira, joka reagoi kaikkeen, minkä kanssa on töitä tehty ja edistytty, että takapakkia ei tahtoisi. Toki takapakkeja sattuu haluamattaankin ja ilman hoitoloita, että tällöin annan stressilomaa tarvittavan ajan. Ja jatkan sitten samallalailla kuin sinäkin että otan taas etäisyyttä kaikesta ja annan koiran havannoida aluksi kaiken tarpeeksi kaukaa. Tsemppiä!

Ronja kirjoitti...

Roki ei ole aiemmin ollut hoidossa enempää kuin yhden yön. Silloinkin oli alle vuorokauden, vaikkakin hoitolassa. Ongelmia ei ollut ollenkaan sen reissun jälkeen. Tämä viimeisin hoitola oli todella siisti ja minulle jäi todellä hyvä fiilis jättää koirat sinne. Luulen että kolme vuorokautta vaan oli Rokille liikaa. Paljon koiria ja ääniä. Molemmat koirat olivat aivan poikki sen reissun jälkeen. Luulen etteivät ole paljoa nukkuneet.

Mun seuraava suunnitelma on antaa Rokille nyt paljon nenätöitä ja ihan sellaista stressitöntä pikku puuhastelua. Ollaan kuitenkin päästy niin monessa asiassa eteenpäin, että uskon niiden juttujen palautuvan mieleen.