Naskalihampaat siellä, täällä ja tuolla. Energinen pentu kokeilee rajojaan vähän joka kohdassa. Siitä on meidän arki tehty. Viime päivinä Kamu on alkanut tuntua maailman rauhallisimmalta (:D) koiralta joka on muuttunut jo ihan vanhaksi papparaiseksi. Mistähän tämä johtuisi? Roki, kohta 4 kuukautta vanha penska, on alkanut koetella mamman hermoja miltein koko ajan. Pentu on kasvanut hurjaa kyytiä, sillä on nopeammat jalat, terävämmät hampaat, kovempi puruote, kovempi ääni ja enemmän omaa tahtoa. Roki on myös huomannut, että on muitakin vaihtoehtoja kuin totella mammaa tuolla suuressa ja mielenkiintoisessa maailmassa. Ollaan jouduttu laittamaan vähän enemmän rajoja pennulle, että mitä sitä saikaan tehdä ja mitä ei. Käyttäytyminen on ollut oikein mallikelpoista jo sisätiloissa, mutta ulkomaailmassa aivot on nyt selvästi laitettu narikkaan.
Maailman hauskinta puuhaa on jahdata juoksevaa Kamua ulkona, jahdada, purra ja repiä. Jos tämä kaikki ei onnistu kerralla, ilmoittaa Roki oman tahtonsa äänekkäästi haukkumalla. Lisää harmaita hiuksia on kertynyt kun Kamu sietää tämän kaiken. Vanhempi herra ei korvaansa lotkauta, hölkkäilee vaan pentua karkuun. Niinpä minun on pitänyt keksiä jos jonkinmoista keinoa tämän käyttäytymisen lopettamiseksi. Roki on ihan kiltisti Kamun kanssa sisällä ja silloin kun Kamu ei juokse. Ongelma alkaa kun Kamu juoksee yksin tai pallon kanssa, silloin lyö saalistusvaihde pennulle silmään. Oon saanu olla tosi kova sille ja palkaksi saan yleensä naskalihampaasta ennen kun rauhoitutaan. Liinan kanssa ollaan harjoiteltu myös, mutta ei tulosta. Tänään kokeilin itse komentaa niin sanotusti koiran lailla pentua jahtaamisesta, menin Kamun ja Rokin väliin ja säikäytin pennun tömistämällä jalkoja ja karjaisemalla sille kunnolla "Ei". Hetkeksi se häkeltyi tilanteesta ja lopetti. Silloin pääsin kehumaan. Luulen, että kokeilen ensi kerralla tätä samaa taktiikkaa uudelleen.
Sitten treeniasiaa. Pentu on saanut humppailla ihan pentumoodilla, leikkiä ja hillua. Ollaan opeteltu erilaisia palkkauksia ja leikinvarjolla seuraamista, luoksareita ja paikallaoloa. Tästä kaikesta on kehittynyt Rokin mielestä niin hauskaa, että äänenkäyttö on tullut nyt mukaan treeneihinkin. Pentu innostuu saalispalkasta niin, että kiljahtelut ja haukahdukset vaan lipsahtaa suusta aina käskyn kuultuaan. Namipalkan kanssa ei mitään ongelmaa. Nyt olen lähinnä jättänyt äänenkäytön huomiotta ja palkkaamatta. Pari kertaa on haukkunut niin paljon että saanut jäähyn autolle tästä hyvästä. Kymmenen minuutin miettiminen tuotti tulosta sen verran että pentu jaksoi hetken päästä keskittyä ilman kiljumista.
Mistä tuo repii kaiken luonteen ja energiansa? Olenko muka unohtanut millaista oli Kamun kanssa, vai oliko se vaan liian helppoa? :D Onko teillä vastaavia kokemuksia pentujen kanssa tai vinkkejä tuohon vanhemman koiran jahtaamiseen?
