perjantai 20. marraskuuta 2009

Pieni nappisilmä kadoksissa...

Tiistai iltana (17.11) laskin Ralen tapani mukaan ulos ennen talliin lähtöä. Oli jo pimeää ja koira ei yleensä lähde minnekkään pihasta. Join kuitenkin kahvit vielä äitini ja "tätini" kanssa, kunnes lähdin talliin. Samalla viikolla huomasin Zorron ja Kamun haukkuvan metsään päin hulluna ja uikuttavan ovella siälle, joka ei ole niille tavallista kun ollaan yhdessä ulkona?! Lähistöllä liikkuu kuuden suden lauma ja ilves, lieneen koirat vaistonneet pedon?

Tulin toisten koirien kanssa hetkeä myöhemmin ulos kun Ralen olin laskenut edeltä. Pikkuista ei näkynyt missään?! Huutelin koiraa aikani, muttei kuulunut. Iltatallin tehtyäni huutelin uudestaan ja laitoin koirat jo sisälle. Keli alkoi huonontua ja tihkutti räntää...

Rale on ollut kadoksissa tiistaista lähtien, ilman mitään näköhavaintoja. Kaikki eläinsuojat kierretty mitä tällä alueella on, poliisille ilmoitettu jos yhteenottoja tulee? Lähimetsät kierretty autolla ja koirien kanssa. Tuloksetta. Mökkitieltämme löytyi vain suuret ilveksen jäljet. Rale olisi palannut kotiin jos se olisi vain karannut? En enää oikein jaksa uskoa, että koira on elossa? Pahinta on kuin pikkuveli uskoo melkein että koira tulee takaisin, kun se on "hänen koiransa" : /

Tällaisia surullisia kuulumisisa nyt, odotetaan ihmettä jos pikkuinen saapuisi kotiin, tai joku olisi sen napannut kiinni?

0 kommenttia: