maanantai 27. kesäkuuta 2011

Saatiin treeniseuraa


Ennen Juhannusta luoksemme tuli kaverini mukana hänen viisikuinen Serra De Airesinpaimenkoira Bella, joka oli aluksi aivan järkyttynyt maisemanvaihdoksesta. Olihan se yhdelle päivälle jo paljon kun joutui ensin matkustamaan pitkän matkan bussissa ja sitten vielä vastassa oli iso valkoinen karvakorva ja melkein yhtä iso musta turrukka. :D Noh kunhan säikähdyksestä selvittiin aloiteltiin päivät aina tallilla ja illat lenkillä ja treenikentällä...

Kamun kanssa vedettiin keskiviikko iltana tosi hienosti agia. Otettiin vasta toinen kerta kokonainen rata (kuitenkin oma keksimäni!) ja poika loikki sen jo sellaisella vauhdilla että oli ohjaajalla hiki hatussa, että pysyi perässä! Puomi oli koottu sopivasti kentälle, niin pääsin opettamaan jo ensimmäistä kontaktiestettä! Vihii!

Ensi viikon keskiviikkona on vielä kovat treenit, kun Hanna ja Chaka tulee Joensuusta tänne meille treenaamaan ja kotikulmilta saadaan seuraksi myös Teija valkoisineen. Jännittävää ajatella, että agirotu startataan jo vajaan KAHDEN VIIKON kuluttua! Hui, onneksi puvut on jo tilattu ja koiran koulutuskin alkaa olla jo ihan hyvällä mallilla...

0 kommenttia: