lauantai 28. huhtikuuta 2012

Jos kiireiltäni ehdin

5. jakso koulussa on aivan tappu jakso. 8-16 päivittäin, matikkaa, fysiikkaa, enkkua, ruotsia... Joten jos päivityksiä ei kevään lopulla näy niin tiedätte syyn. Tämän viikonlopun olen päättänyt pyhittää lukemiselle ja koulun kasaantuneille tehtäville. Mutta eihän sitä jaksa keskittyä, jos pänttää vain koko ajan, joten eilen oli pakko pitää vähän preikkiä ja käydä happihyppelyllä! :)

Talven aikana haku oli aivan jäissä. Kamun kanssa ei juuri sen saralla muuta tehty, kun etsittiin kellarissa piilotettuja esineitä. Nyt kevät alkaa kuitenkin olla puolellamme ja metsä on paikoin sula. Eilen sain pikkuveljen innokkaasti kuvailemaan touhuja, sekä auttamaan esineen piilotuksessa ja maalimieshommissa. Kamu oli revetä liitoksistaan, kun pk-liivi sujautettiin niskaan ja metsää kohti kävi matkamme. Tallaattiin joku noin 30x50m alue, jonne sitten piiloteltiin pientä palloa, vuoroin niin että minä piilotin koiran ollessa paikoillaan ja vuoroin pikkuveli piilotusvuorossa. Kamu etsi jokaisen esineen ja luovutti oikein hyvin! Intoa sillä oli ja se miltein lensi metsässä, mutta olin tyytyväinen ettei ennän käyttö unohtunut vauhdista huolimatta!

Seuraavaksi siirryttiin hakuun. Tein ensin sille näkölähdön, jotta muisti olisi kohdillaan. Koira hoiti homman moitteettomasti; juoksi maalimiehen luo, otti rullan suuhun ja tuli luovuttamaan ja eikun näytölle keppiä repimään! Loistavaa! Vielä kaksi pistoa ilman ukon näkemistä ja molemmat onnistuivat hienosti, sillä koira otti nenän käyttöön mahtavalla tavalla oitis kun näköhavaintoa ei ollut. Olen 100% tyytyväinen, että talven aikana asiat ovat hautuneet niin hyvin. Nyt koira ottaa rullan maalimieheltä suuhun ilman mitään käskyä ja toimittaa sen vauhdilla minulle. Tästä on hyvä jatkaa taas!

2 kommenttia:

Hansu kirjoitti...

Wau, kuulostaa ihanalta teijän treenailut :) kamutsella on niin taitava ja toki Rontti siekin <3

Anonyymi kirjoitti...

Aaa, ihana aina huomata että ootte päivittäny blogia! :D tulee itsellekin ihan himo treenata kaikkea, kun teidän juttuja lueskelee. Onko sulla muuten jotain tavoitteita tuon haun kanssa, et tähtäättekö kisaamaan esimerkiksi vai ihanko huvin vuoksi vaan? :)

Hieno kaksikko olette ja luntakin siellä teilläpäin näyttää vielä olevan ;D täällä ei yhtään!

Hyvää vappua ja kevään odotusta muutenkin! :)