keskiviikko 21. elokuuta 2013

Monitoimikoirana olon haasteita

Toissa syksynä aloin opettamaan Kamulle riistan noutamista. Olen itse metsästellyt satunnaisesti lähinnä isäpuoleni kanssa jo useampana vuonna ja aina sama ongelma, lintuja häviää metsään kun koira puuttuu. Kamun ekana syksynä sain sille yhden suhteellisen hyvän kyyhkynoudon, mutta tyyli oli vielä hieman haparoivaa.

Viime syksynä ei kumpikaan metsällä käyty, joten taukoa on ollut. Eilen 20.8 klo 12 se sitten taas alkoi, huomasin itsessäni innon kyseistä lajia kohtaan taas kasvaneen. Päivällä liikuttiin lähinnä veneen kanssa, joten Kamu ei mukana ollut. Ammuin kyseisellä reissulla yhden tavin, joka sitten tietenkin hävisi ranta pusikkoon, sitä sen koomin näkemättä. Onneksi sentään yksi nuori telkkä saatiin jopa:D Ilma oli erittäin aurinkoinen ja linnut lensivät todella korkealta ja kovaa!

Iltalennolla Kamu sitten napotti kiltisti asennossa ja tähysteli järvelle. Aivan kuin paraskin metsästyskoira se uikkasi vähän väliä ja haisteli ilmaa. Sitten pamahti. Marko huusi hulluna, että "Kamu tänne ja äkkiä!" Koira juoksi miljoonaa järveen, mutta oli vähän ihmeissään, että mitä täältä nyt etsiä? Sorsaan oli osunut, mutta se oli sukeltanut heti osuman jälkeen. Kamu etsi rantakaislikot ja ui syvemmällä, pari kertaa se jopa sukelsi, joten jonkin hajun se sai. Kuitenkin tilanne iltahämärässä oli liian vaikea aloittavalle koiralle, joka on sitäpaitsi "väärää" rotua. Olen onnellinen siitä, että koira ylipäätään lähti etsimään niin sanotusti tyhjästä, koska ei nähnyt koko tilannetta. Lintu jäi sille tielleen, vaikka sitä vielä tunti etsittiin veneestä käsin. :(

Olen sen verta päättäväinen ihminen, että minä palan halusta saada näyttää, että kyllä se Kamu vielä tekee onnistuneita noutoja. Pitäisi vain saada kunnollisia tilanteita! Opetuslinnulla kaikki sujuu kuin rasvattu. Olen piilottanut lintua ja koira on etsinyt kuin vanhatekijä, noutaa maalta ja vedestä. Joten on se kumma jos se ei noutaisi tosi paikan tullen! Nyt tarvittaisiin vain onnistunut pudotus niin, että koira saa havainnoin pudonneesta linnusta. Silloin pääsisin kehumaan sitä ja Kamu hoksaisi jutun juonen. Sitä päivää odotellessa...




0 kommenttia: