tiistai 10. joulukuuta 2013

Lisää julkisuutta ja messarifiiliksen nostatusta

Lähetin jokunen tovi sitten pari kuvaa Seiskan Hauskat kuvat-kilpailuun. Mitään ei kuulunut, mutta muutama päivä sitten postista kolahti lappunen, jossa luki, että palkinto on noudettavissa postista. Niin oli napsahtanut pääpalkinto (digikamera) postiin Kamun ja lapsuuden ystävän Nanookin kuvalla. Aika hauskat ilmeet tällä kaksikolla olikin!

Messarin numerolaput saapuivat viime viikolla. Näyttelyn ajankohta lähestyy ja odotus alkaa olla huipussaan. Eniten minua jännittää Kamun käytös, sillä kehässä poika on juossut viimeksi vuosi sitten. Lihotuskuuri on tuottanut vihdoin tulosta, olen nostanut Kamun ruoka-annosta ja ruokarytmiä. Nyt poika saa aamu-sekä iltapalan. Massaa on tullut varmaankin se viitisen kiloa lisää, mikä on hyvä! Enää ei selkäranka ja kylkiluut kolise vastaan niin pahasti. Lihasmassaa on kertynyt eteen ja taakse myös sopivassa suhteessa, joten kroppa on mielestäni hyvässä kunnossa! Kilpailu on varmasti kova, sillä lauantaille ja sunnuntaille Helsinkiin on ilmoitettu 70 valkkari! O.o

Mahtava viikonloppu on kaikesta "jännityksestä" huolimatta tulossa. Suurella todennäköisyydellä juostaan Kamun kanssa joka päivä GM`s kasvattajaryhmässä. Odotan innolla, josko päästäisiin isossakin kehässä pyörähtämässä. Aika näyttää. Huomenna koiran pesu ja pakkaaminen edessä, torstaina auton keula kohti etelää...



0 kommenttia: