sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Ja taas se teki sen!


Eilen kisailtiin Nurmeksessa, jossa Lappalaiskoirat Ry järjesti tottelevaisuus kokeen. Olin ilmoittanut Kefen avoimeen luokkaan ja tuomarina toimi tiukkalinjainen Mauri Pehkonen. Sää oli kaunis, mutta kenttä sitäkin kamalemmassa kunnossa. Joka puolella oli pieniä ja vähemmän pieniä lätäköitä. Kefe oli todella hyvässä vireessä koko ajan, vaikka jouduttiin odottelemaan kentän laidalla yli tunti. Välillä tuntui, että se kävi jopa vähän liiankin kierroksilla. Jännitys tiivistyi kun tuomarin linjaa seurasi, ykköstulokset olivat harvinaista herkkua!

Mutta näin siinä kuitenkin kävi, että Kehpatsulla oli oikein hyvä päivä ja kaiken se teki todella hyvin. Ei aivan omalla tasollaan, mutta riittävästi ykköstulokseen. Luoksetulon pysäytys oli nätti, tykkäsin tosi paljon. Kaukoissa tarttes tuplakäskyn ja muutenkin oli hieman hidas omaan tasoonsa nähden, mutta tulos oli huima: AVO1 177p ja luokkavoitto! Olen kyllä todella onnellinen ja aivan äimänä, että mulla on vuoden ikäisen pennun kanssa jo oikeudet nousta voittajaan! Noh, taidetaan tahkota se TK2 niin ennätän saada tuon Kamun EVL:ään jossakin vaiheessa:D

Nyt ollaan viikonloppu Anun luona koiria vahtimassa ja täällä on Kefelle seitsämän 7kk ikäistä leikkikaveria. Ihana miten hellästi tuo mustis leikkii niiden kanssa.

Tässä vielä pisteet:

Paikalla makaaminen: 9
Seuraaminen taluttimetta: 9
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 10
Luoksetulo: 9
Seisominen seuraamisen yhteydessä: 9
Noutaminen: 8
Kauko-ohjaus: 8
Estehyppy: 9
Kokonaisvaikutus: 9

AVO1 177p 1/3
p.s Kuvia tulossa!