perjantai 17. huhtikuuta 2015

Ulkonäkökeskeisyys ja pinnallisuus - niistäkö on nykymaailma tehty?


Koirarotuja on alunalkaen jalostettu karkeastisanottuna ihmisen apuvälineeksi ja kumppaniksi vaativiin olosuhteisiin. On ollut paimenkoiria, metsästyskoiria ja jopa taistelukoiria. Koiria, joiden luonteen ja ruumiinrakenteen on pitänyt soveltua johonkin tiettyyn käyttötarkoitukseen. Kevyt ruumiinrakenne ja tiheä karva on ollut välttämättömyys paimenkoiralle sen fyysisiä ominaisuuksia vaativassa työssä. Nykypäivänä koira on verrattavissa enemmin perheenjäseneksi tai ystäväksi työskentelykumppanin sijaan. Koiria inhimillistetään aiempaa enemmän ja hoitokeinoja erilaisiin vaivoihin ja sairauksiin on lukuisia. Missä kuitenkin menee se raja, että ihminen saa päättää mikä on hyväksi ja mitä vielä hoidetaan?

Ulkonäkökeskeisyys menee valitettavasti liian usein terveyden edelle. Olen pohtinut jo jonkin aikaa mikä vääristää ihmisen mielessä kuvan terveestä yksilöstä niinkin pahasti kuin joidenkin rotujen kohdalla on tänä päivänä. Jos koira ei hengitä, haista, näe tai liiku normaalisti vain sen takia, että jokin on pahasti mennyt pieleen ko. rodun jalostuksessa jo kauan aikaa sitten, niin pitäisiköhän pysähtyä hetkeksi miettimään.

Mikä on syy siihen, että käyttöominaisuudet ja koirien terveys jää usein toissijaiseksi.  Onko se yleistynyt koiranäyttelyharrastus? Se mahdoton menestymisen tarve ja sokeutuminen vaaralliseen leikkiin terveyden kustannuksella? Vai ostavatko ihmiset koiria niiden suloisten ominaisuuksien takia tietämättä valtavista terveysriskeistä ja ongelmista mitä tietynlaisen ulkonäön taustalla voikaan olla.

Olen kuullut niin monet kerrat koiranäyttelyiden puolustamisena kuinka niitä pidetään jalostuksen kannalta niin äärimmäisen tärkeänä. Koiralla ei ole mitään tarvetta menestyä juoksemalla rinkiä ihmisjoukon keskellä, vaan menestystä kaipaavat ihmiset. Sertit ja tittelit lämmittävät ihmisen mieltä, eivät koiran. Pystyisikö tähän ulkonäkökeskeiseen jalostamiseen terveyden kustannuksella puuttumaan koiranäyttelyiden perusrakenteen muutoksella? Entä jos koiran ulkonäkö arvosteltaisiin vain rotumääritelmän mukaan hyväksytty tai hylätty? Liiallinen jako näyttely- ja käyttölinjaiseen koiraan on myös erittäin petollista. Kaikkienhan niiden pitäisi olla käyttölinjaisia jos joku linja olisi valittava. Minulle termi "näyttelylinjainen" tarkoittaa vain koiraa, joka on jalostettu näyttämään "hyvältä", eikä se minusta ole mikään luontainen ominaisuus.


Onneksi jalostuskysymykseen on herätty ja paljon ajatuksia terveempien rotujen edistämiseen on alkanut näkyä niin keskustelupalstoilla kuin mediassa yleensäkin. Jalostuksen on annettu mielestäni liian pitkään mennä yhä sairaampaan suuntaan vääriä asioita tärkeänä pitäen, eikä tätä hetkessä korjata.

Valitkaa siis viisaasti ja tehkää hyviä päätöksiä. Antakaa koirien olla koiria, niiden luonnollisten ominaisuuksien ja tarpeiden kanssa. Tunnistakaa epäkohdat ja ajatelkaa luonnonläheisesti.

Kuvat: Carli Davidson

Mitä ajatuksia teillä lukijoilla on jalostuksen suhteen herännyt? Mitä ääripäitä haluaisitte välttää? Millaisena näette terveen ja toiminnallisen rodun?

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Huolissani olen minkä tahansa ääripään suosimista kokonaisuuden kustannuksella. Ulkonäköseikoissa tämä näkyy ja mediakin asian nostaa esiin aika ajoin. Oman rotuni olen valinnut äärimmäisyyksiä vältellen ja melko terveet kaverit olen onneksi myös saanut. Mikä minua mietityttää nykyisin on vastaavasti käyttölinjaisten koirien ylivilkkaus ja levottomuus. Vietikkyys ja terävyys on toki harrastus/työkoiralle toivottavia ominaisuuksia. Huolestuttavana näen kun näiden ominaisuuksien ylikorostamisella saadaan aikaiseksi rauhattomia koiria, jotka eivät kykene kotioloissakaan lepäämään sopivasta virike- ja liikuntatasosta huolimatta. Varmasti marginaalinen ongelma ulkomuotojalostuksen rinnalla, mutta toivoisin harrastuskaverilta tervettä rakennetta paitsi fyysisesti myös henkisesti. Käyttölinjaiseen kallistun omissa valinnoissani, mutta pitää huomata katsoa ettei toista sudenkuoppaa vältellessä astu toiseen.

Ronja kirjoitti...

Loistavaa, että toit tämän niin sanotun "näkymättömän" puolen esiin, eli sen mitä siellä pääkopassa tapahtuu. Terveys ennen kaikkea, mutta kyllä sellaisen niin sanotun aikapommin kanssa elämä arjessa on haasteellista vaikka se harrastuskoirana olisikin. Itse tiedän kokemuksesta vilkkaan koiran kanssa, että rauhoittuminen ja häiriön sietokyky ovat kultaakin kalliimpaa. Nyt kaupunki-elämä on saanut vielä lisää aikaan sitä, ettei koira enää niin paljon ota häiriötekijöitä huomioon. Sitä vaan toivoo, että kaikkeen löytyisi sellainen kultainen keskitie!