sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Jälkipuintia


Tänään oli se päivä kun korkattiin kisakausi jälleen. Viime kokeesta on vierähtänyt jo melkein vuosi. Kamu kisasi EVL:ssä viiden muun koiran kanssa. Tuomarina toimi minulle niin tuntematon ja tiukkalinjainen Timo Pussinen. Koira oli jo koepaikalla saapuessa ihan omissa maailmoissaan. Ei kuunnellut ja temputteli omiaan koko ajan. Vähän ennen paikka makuuta toinen uros syöksyi autosta Kamun päälle, mutta selvittiin onneksi vain säikähdyksellä. Kehään mentäessä jo tiesin, ettei tulosta tänään tehtäisi. Piippaus alkoi saman tien kun pyysin koiran sivulle. Se ei kuunnellut ollenkaan ja liikkeet olivat hitaat ja tahmeat. Maahan meno paikkamakuussa verotti meiltä kolme pistettä, muuten se sujui ihan kohtuu hyvin.

Kaikki muu kokeessa olikin täyttä fiaskoa. Kamu ei tullut edes sivulle istumaan. Se haahuili niin omiaan, katseli maisemia ja yritti jopa livistää paikalta. Kävi se tunnarin sijaan jopa hyppäämässä itsekseen hyppyestettäkin. Olisikohan sieltä peräti kuusi nollaa tullut? Kaket hoitui tällä kertaa edistämistä lukuunottamatta hyvin, vaikka ensimmäinen vaihto olikin seisominen, plussaa siitä. Ohjattunouto onnistui mielestäni hyvin, mutta unohdin sanoa merkillä "seis"-käskyn joten se tippui kutoseksi. Kaiken kaikkiaan koe meni niin ällistyttävän huonosti, että teki moneen otteeseen mieli keskeyttää. En saanut nostettua koiran virettä enää, koska olin itse jo niin toivoni menettänyt. Touhu näytti lähinnä siltä kuin olisin ottanut koiran pystymetsästä suoraan kisaamaan osaamatta mitään. En vieläkään ymmärrä mistä sen käytös kokonaisuudessaan johtuu. Ollaanko me treenattu liikaa vai liian vähän?

Otin kisojen jälkeen pienet päiväunet ja viilensin hieman tunteitani. Lähdin sitten Suvin kanssa treenaamaan. Koira oli edelleen tahmea kuin liimapaperi. Ruudun ja ohjatun jälkeen luovutin. Kamu makoili katsellen kun opetettiin Zoomille erikoisvoittajaluokan saloja. Lopuksi otin Kamulle vain kontakti harjoituksia ja niinkin vaativaa temppua kuin sivulle tulo. Vertasin mielessäni koetilannetta ja meidän treenejä. Tulin siihen tulokseen, että olen treenannut nyt paljon pitkiä suorituksia ja palkannut enemmän. Koira ei ole tehnyt paljoa kisanomaisesti niin sanottuja tylsiä treenejä, joissa tehdään siirtymiä liikkeiden välillä ja annetaan vireen laskea.

Peiliinhän tässä voi itseään katsoa, kun ei ole tarpeeksi töitä tehnyt. Jotenkin vain masentavan tuntuista kun Nivalan kisa häämöttää jo kahden viikon päässä.

5 kommenttia:

Henna kirjoitti...

Ikivää, että koe meni miten meni.. häntä pystyyn kuitenkin ja kohti uusia kokeita!

Mutta tiedätkö kuinka helpottavaa, toisaalta, on lukea myös näitä päivityksiä? Itse tahin 2-vuotiaan appenzellin kanssa tokon alokasluokkaa ja matka edes tähän missä nyt ollaan, on toisinaan tuntunut aivan pirun pitkältä. Helpottavaa on kuitenkin ollut ymmärtää antaa aikaa koiralle, sekä itselleen - ei ole kiire mihinkään. Ja helpottavaa on myös se, että myös ne jotka ovat jo kulkeneet tien valioksi asti, myös heillä on joskus vaikeaa ja epäonnistumisia.

Ronja kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Luuhullut kirjoitti...

Onpas kivan oloinen blogi, liityn lukijaksi! :)

Ja harmillisia nuo epäonnistuneet kokeet, mutta niistä on myös kiva lukea muidenkin blogeista ja että avoimesti niistä kerrotaan eikä aina ole tasapaksua ruusuilla tanssimista. ;)

Ronja kirjoitti...

Tervetuloa lukijaksi! :-)

Ronja kirjoitti...

Ei tässä auta kun laittaa häntä pystyyn!

Olen pyskinyt blogissamme kertomaan avoimesti myös niitä ikävempiä asioita ja epäonnistumisia. Koska niistähän oppii! :-) Tässä on vielä monet kokeet ja treenit edessä, joten eiköhän niitä onnistumisiakin tule mukaan mahtumaan.