torstai 28. huhtikuuta 2016

Minkä punkkivalmisteen sinä valitset?

Joka keväinen punkkikeskustelu ja pohdinta on ainakin täällä Etelässä nostanut jo päätään. Kelit ovat lämmenneet ja ruoho alkaa vihertää, mikäpä sen otollisempaa aikaa pienille vipeltäjille. Vuosi vuodelta minusta tuntuu, että ihmiset ovat yhä hysteerisempiä punkkien suhteen. En sano, etteikö ole järkevääkin tiedostaa riskit, suojata lemmikki ja samalla itsensä näiltä pirullisilta suurta harmia aiheuttavilta elikoilta. Olen jo itsekin lääkinnyt omat koirani. Tässä kuitenkin muutamia faktoja punkkien välityksellä tarttuvista taudeista ja juuri sinun koirallesi sopivista valmisteista.


Tässä hieman taustatietoa punkkien levittämistä taudeista Sympaatin sivuilta lainattuna:
"Suomessa merkittävimmät puutiaisvälitteiset sairaudet koiralla ovat anaplasmoosi ja borrelioosi. Myös puutiaisaivokuume on mahdollinen, mutta erittäin harvinainen. Ihminen voi sairastua näihin kaikkiin. Ihmistartuntojen estämiseksi on tärkeää huolehtia lemmikin punkkisuojauksesta. Punkkivälitteiset sairaudet eivät tartu lemmikistä ihmiseen, mutta punkit voivat kulkeutua koiran ja kissan kyydissä sohvalle tai sänkyyn, ja sieltä edelleen ihmiseen(...) 
Borrelioosi:
Borrelioosin aiheuttaja on Borrelia burgdorferi –bakteeri. Arviolta 10-50 % punkeista kantaa borreliaa, mutta alueellinen vaihtelu on suurta. Tartunnan saaneista koirista vain 5-10 % sairastuu. Kissat ovat vielä huomattavasti vastustuskykyisempiä borrelia-bakteerille. Bakteerin siirtyminen puutiaisesta eläimeen vaatii vähintään 24-48 tunnin kiinnittymisen. Oireet alkavat vasta 2-6 kuukauden kuluttua tartunnasta.
Koiralla borrelioosin tyypillisimmät oireet ovat kuume, imusolmukkeiden suureneminen, nivelturvotus ja jalasta toiseen siirtyvä aaltoileva ontuma. Harvinaisissa tapauksissa voi ilmetä munuaisvaurioita ja sydän-, aivo- tai aivokalvontulehdusta. Ihmisellä tyypillisesti esiintyvää punoittavaa rengasta iholla pureman ympärillä ei koiralla yleensä havaita.
Anaplasma:
Anaplasma phagocytophilum on punkkivälitteinen bakteeri, joka aiheuttaa anaplasmoosi-sairauden. Jotta bakteeri siirtyisi punkista isäntäeläimeen, täytyy sen tässäkin tapauksessa olla kiinnittyneenä 24-48 tuntia. Usein pureman ja oireiden alkamisen väli on 1-2 viikkoa.
Tyypilliset oireet ovat kuume, ruokahaluttomuus, uneliaisuus, jäykkyys, lihaskipu ja apaattisuus, mutta myös muita oireita voi olla paljon.
Puutiaisaivokuume (TBE):

Puutiaisaivokuumeen aiheuttaa virus, joka saa aikaan tulehduksen keskushermostossa. Virus tarttuu puutiaisen syljen välityksellä minuuttien sisällä puremasta. Puutiaisen nopea poistaminen eivätkä lääkkeet suojaa tartuntaa, ainoa tapa on ennaltaehkäisy punkkien kiinnittymistä estävillä valmisteilla. Puutiaisaivokuumeen tarttuminen koiraan on kuitenkin erittäin harvinaista. Ihmisille on olemassa TBE-rokote, koirille ei.
Tartunnan saaneilla koirilla voi esiintyä kuumetta ja erilaisia keskushermosto-oireita, kuten vapinaa ja tasapainohäiriöitä. Tartunta voi kuitenkin olla oireeton tai vähäoireinen, mutta pahimmillaan koira voi menehtyä alle viikossa oireiden alkamisesta. Parantavaa hoitoa tautiin ei ole."




Minkä punkkivalmisteen valitsen?

Punkkivalmisteet ovat nykypäivänä todella kehittyneitä ja käytännöllisiä. Toiset pitävät pannoista, valeluliuoksista ja toiset taas näkevät kätevimmäksi valita suunkautta annettavan tabletin. Valitessasi valmistetta sinun kannattaa pohtia seuraavia asioita: Onko koirasi kova uimaan? Nukkuuko koirasi sängyssä tai onko teillä lapsia? Muistatko laittaa velelulioksen tai antaa tabletin joka kuukausi? Haluatko pannan jonka voi tarvittaessa poistaa vai annatko vain tabletin joka sitten vaikuttaa koiran elimistössä vähintään sen vaikutusajan mitä valmistaja ilmoittaa?

Punkkilääkkeellä voi olla joko karkottava ja tappava tai pelkästään tappava vaikutus. Vaihtoehtoina on antaa lääkitys suunkautta tai iholle. Aineiden teho perustuu punkin hermoston toiminnan häiriintymiseen. Myrkky ei kuitenkaan vaikuta nisäkkäiden hermoston toimintaan. Useimmat valmisteet ovat myös testattu collieilla ja colliesukuisilla koirilla, joilla on MDR1-geeni. MDR1 on geenimutaatio, joka vaikuttaa lääkeaineyliherkkyyteen joidenkin lääkeaineiden kohdalla. Tämän geenimutaation omaava koira voi joutua jopa hengenvaaraan jonkin lääkeaineen päätyessä veriaivoesteen läpi keskushermostoon.  

"Suun kautta annettavat lääkkeet vaikuttavat vasta kun punkki on imenyt verta. Lääkkeen kestoon ei vaikuta uiminen eikä niistä siirry ainetta ihmiseen. Sisäisesti annosteltavia valmisteita on kahdenlaisia; kerran kuussa annettavia tabletteja, joissa lääkeaineen pitoisuus on pienempi ja vaikutus lyhyt. Kolme kuukautta suojaavassa lääkkeessä lääkkeen pitoisuus on alussa korkea ja laskee hiljalleen. Molempien valmisteiden siedettävyys on ollut hyvä, mutta jos koirallasi on esiintynyt haittavaikutuksia pidempivaikutteisella lääkkeellä, voi olla, että se sietää paremmin lyhytkestoista valmistetta." Seresto-panta on ulkoisesti vaikuttavista karkotteista yksi tehokkaimmista ja kestää hyvin koiran uimisen. Lääkeaine vaikuttaa koiraan pannan sisäpuolelta ja näin ollen pantaa voi koskea huoletta sen ulkopinnoilta. 



Viime vuonna koirillani oli käytössä NexGard valmiste, joka annettiin suunkautta joka kuukausi. Valitsi ko. valmisteen siksi, että halusin testata suunkautta annettavaa valmistetta, mutta pienemmällä lääkeannoksella kuin Bravecto. Roki oli tuolloin pieni pentu ja Kamulla ei ollut aiemmin kokeiltu suunkautta annettavia valmisteita. Koirani myös uivat todella paljon.

Koko kesänä ei punkkejä nähty ja tabletin maistuvuus oli hyvä. Molemmat koirat (jopa Kamu) söivät tabletin mukisematta.

Tänä vuonna jatkoin tabletti linjalla vaikka Seresto-panta houkutteli pitkän vaikutusaikansa ja helppouden suhteen. Valintani oli Bravecto joka annetaan suunkautta ja vaikutusaika on noin kolme kuukautta. Maistuvuus tässä tabletissa oli ilmeisesti huonompi, sillä molemmat katsoivat pilleriä kuin halpaa makkaraa. Koirat ovat kuitenkin nyt lääkitty ja mielenkiinnolla odotan nähdäänkö punkkeja tänä vuonna valkoisissa karvoissa?

Muistakaa että suurinosa pitkävaikutteisista suunkautta annettavista punkkivalmisteista on reseptilääkkeitä ja vaatii koiralle eläinlääkärikäynnin vuoden sisällä. Suojatkaa lemmikkinne kunnolla älkääkä lähtekö leikkimään mitään poppakonsteja. Tämä on minun neuvoni. :)


Yhteenveto valmisteista
"Karkottavat ja tappavat valmisteet: Bayvantic, Exspot, Seresto (käy myös kissoille), Scalibor
Vain tappava vaikutus: Bravecto, Effipro (myös kissoille), Exproline (myös kissoille), Frontline comp (myös kissoille), Frontline (myös kissoille), Fyperix (myös kissoille), Nexgard, Prac-tic
Paikallisvaleluliuokset: Bayvantic, Effipro, Exproline, Exspot, Frontline comp., Frontline (myös sumute), Fyperix, Prac-tic.
Pannat: Scalibor, Seresto
Purutabletti: Bravecto, Nexgard"

13 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Meillä on käytetty aina Bravectoa ja hyväksi todettu. Totte jopa syö tuon lääkkeen ihan mielellään. Ei tarvitse lykätä nakin sisään ja huijata syömään.:D
Toivottavasti teillekkään ei tule punkkeja nyt kun koirat on lääkitty! :)

www.tottethehavanese.blogspot.fi
www.paronithedutchie.blogspot.fi

Ronja kirjoitti...

Hienoa kuulla. Olin myös NexGardiin tyytyväinen, mutta Bravectossa se hyvä puoli että pidempi vaikutusaika. :-)

tuuli kirjoitti...

Meillä on ennen ollut frontline, nyt nakkasin bravectot naamaan. Mielenkiinnolla odotan. Exspot ja Bayvantichan on yleisesti järkyttäviä hermosto-oireita aiheuttavia, eikä niitä suositella käytettäväksi.

Suski kirjoitti...

Itekin tein asiasta postauksen parisen viikko sitten. Sen verran korjaan, että jos määrällisesti katsotaan, suurin osa valmisteista on käsikauppatavaraa, reseptillä on vain muutamat (Seresto, bravecto, nexgard). :)

Meillä on tähän asti ollut käytössä Exspot, juuri sen karkottavan vaikutuksen takia (muuten cockerspanielin turkista kulkeutuisi sisälle punkkeja, minkä on ehdoton no-no) ja toiseksi, koska sen pystyy laittamaan jopa viikoin välein. Meillä Luna ui niin paljon, että liuosten teho ei kestä kun max. pari viikkoa. Viikon se karkoittaa todella hyvin, mutta toisen viikon puolessa välissä alkaa punkkeja jo kävelemään turkin päällä vaikka ne ei silloinkaan vielä pure kiinni. Plus mun pitää pestä Luna vähintään parin viikon välein ettei sen turkki ole ihan kauheassa sotkussa, mikä tihentää lääkkeenlaittoväliä.

Tänä vuonna sitten pohdin pitkään pitäisikö tuota Serestoa kokeilla, meillä kun perheessä ei ole lapsia niin ei ole sitä ongelmaa ja koira kyllä nukkuu sängyssä (tosin sitä vähemmän mitä pidemmälle kesään mennään) mutta se nukkuu aina peiton päällä, joten panta ei ole kosketuksissa omaan ihoon.
Serestossa kun se uiminen ei vaikuta tehoon, eikä satunnaiset pesutkaan. Ei tartte miettiä sitä annosteluajankohtaa kun panta on koko ajan kaulassa. :P Tällä viikolla soitinkin sitten eläinlääkärille ja nyt odottelen että heille kuorma tulee, jotta voin hakea pannan kokeiluun. Ja toivon että se toimii, koska oleskellaan paljon Inkoon saaristossa, missä niitä punkkeja oikein kuhisee.

http://redmysterywithpaws.blogspot.com/2016/04/punkit-ja-niiden-haato.html

Soile Vuorilampi kirjoitti...

Meillä on punkkeja, paljon! Liuoksista emme saaneet kovinkaan paljoa apua ja pannat ovat mielestäni leikkivien koirien kanssa hankalat. Toista kesää käytössä on Bravectot, viimein aine josta on oikeasti apua. Vähentää myös turkeissa sisälle tulevia punkkeja, vaikka ei pitäisi, onneksi! Ennen Bravectoa liuosten aikaan sai välillä nyppiä 30 punkkia per koira, nyt pääsee alle kymmenellä.

Ronja kirjoitti...

Ei kannata yleistää. Keräämäni tiedon mukaan ainakin Bayvantic on ollut hyvin sopiva valmiste ja itse tykkään siinä myös hyttysiä karkoittavasta vaikutuksesta. Mutta jokainen varmasti löytää itselleen ja koiralleen sopivan vaihtoehdon, sillä onhan näitä valmisteita! :-D

Ronja kirjoitti...

Heippa! Kiitos, korjasinkin tuon kohdan tekstistä. Itsellä on jo niin selkäytimessä tuo reseptilääke lainsäädäntö noiden ell käyntien osalta, että menee jo sekaisin mitä saakaan ilman.

Seresto pannasta sen verran, että voin kyllä suositella vaikka on lapsia. Panta kuitenkin vaikuttaa koiran ihonrasvan kautta pannan sisäpinnoilta. Meillä on kaikilla eläinlääkäreillä ollut testissä niin viime kuin tänäkin vuonna, kissoilla ja koirilla. Kaikki ovat kehuneet, ettei punkki-ongelmaa ole ollut. :) Minusta se Seresto on tähänastisista näkemistäni punkkipannoista kyllä kaikista näppärin ja sellainen hyvälaatuisen tuntuinen. Laitahan kokemuksia tulemaan kun olette vaikkapa puoleen kesään testanneet!

Ronja kirjoitti...

Hui kamalaa. Mulla on Kamu ollut joinakin kausina ilman lääkintää ja juurikaan en punkkeja nähnyt. Täällä etelämmässä punkkikausikin on jo huomattavasti pidempi ja tuntuu noita pikkupirulaisia vaan mönkivän jonkin verran enemmän. Tosiaan itse huomasin viime kesänä NexGardissa saman, etten edes nähnyt punkkeja vaikkei karkottavaa vaikutusta ollut.

Katsotaan mihin Bravecto pystyy meidän kohdallamme. :-)Itse en Serestoa vielä lähtenyt kokeilemaan kun olen niin pantavastainen omien koirien kanssa. Ne kun ovat aina ilman pantaa jos eivät ole hihnassa.

Maarit kirjoitti...

Koirillehan on olemassa myös rokote borrelioosia vastaan (Trilyme). Nyt sen käyttö tälle kesälle alkaa kyllä olla myöhäistä, koska elimistön vasta-ainetuotanto vie aikansa; perusrokotteet tulisi antaa ainakin 1kk ennen punkkikauden alkua ja tehoste vuosittain. :-)

Ronja kirjoitti...

Joo se pitäisi laittaa jo lopputalvesta. Minua ei esittelijä saanut tähän kyseiseen tuotteeseen vakuutettua kovin hyvin, mutta varmasti rokotteen saa hankittua koiralleen ensi vuotta ajatellen. Itse en ottanut Trilymeä tähän tekstiin koska se on juurikin vasta-ainetuotannon kannalta jo menetetty tapaus tätä kautta ajatellen. :)

Saima Kaunismaa kirjoitti...

Meillä oli viime kesänä käytössä Frontlinen suihke jonkin aikaa, mutta koin inhottavana nyppiä kuolleita punkkeja koiran nahasta, kun kohdalle jäi aina punainen kutiseva jälki, jota ei elävän punkin jäljiltä jäänyt. Sen jälkeen ei ole myrkkyjä käytetty, eikä ole tarkoitus tänäkään kesänä käyttää. Punkkitarkastus kuitenkin tehdään joka päivä.

Anonyymi kirjoitti...

Mihin perustat väitteen siitä, että puutiaisen on oltava kiinnittyneenä väh. 24h, jotta borreliabakteeri voi siirtyä? Sehän ei pidä paikkaansa. Bakteeri voi siirtyä kun punkki aloittaa aterioinnin, mutta riski kasvaa, mitä pidempään on kiinnittyneenä. Tästä syystä hylkäsin Bravecton meidän vaihtoehdoista ja serestolla jatketaan nyt neljättä "punkkikautta" Täällä Hangossa punkkeja on järkyttävän paljon, mutta sereston kera niitä ei näy :)

Ronja kirjoitti...

Teille voisi sopia esim Seresto panta! :-)Tsemppiä.